On kappaleita, jotka assosioituvat niin voimakkaasti johonkin, ettei niitä pysty kuuntelemaan ilman tiettyjä mielleyhtymiä. Straussin Also Sprach Zarathusta tuo aina mieleen Avaruusseikkailu 2001:n täydellisiin linjoihin asemoituvat planeetat, Tom Waitsin Down in the Hole assosioituu The Wireen, eikä J. Karjalaisen Sankareita kuullessa voi välttyä pohtimasta Timo Jutilan nilkkatulehdusta.
Samaan tapaan The Undertonesin Teenage Kicksiä ei voi kuunnella ajattelematta radio-dj John Peeliä. Vuonna 2004 kuollut Peel oli punkin ensimmäisiä ymmärtäjiä ja Britannian rockradion kuuluisin edustaja. Peel ei myöskään koskaan kaihtanut kertomasta, että Teenage Kicks oli hänen kaikkien aikojen suosikkikappaleensa.
Viimeisinä vuosinaan Peel ei omien sanojensa mukaan voinut soittaa kappaletta kytkemättä sitä seuraavaan, koska sen tunnelataus teki juontamisen mahdottomaksi.
Mistä tämä kaikkien aikojen kappale on sitten kotoisin?
Pohjois-Irlannista, vastaisi irvileuka. The Undertones oli kotosin Derryn kaupungista ja levytti ensimmäisen sessionsa Belfastissa vuonna 1978, kun yhtyeen jäsenet olivat itsekään tuskin yli teini-iän.
Aikaa ei haluttu haaskata. Kaksi rummuniskua ja sitten mennään. Kitara soittaa kappaleen läpi toistuvan riffin heti kättelyssä ja laulaja Feargal Sharkey laulaa yhden kaikkien aikojen aloitussäkeistä:
“Teenage dreams, so hard to beat”
Laulu kertoo ennen kaikkea haaveista. Laulaja on nähnyt kadulla tytön ja haaveilee tästä.
“I wish she was mine / she looks so good”
Toisessa säkeistössä hän suunnittelee jo kaikkea:
“I’m gonna call her on the telephone /
Have her over cos I’m all alone”
Mutta suunnitelmiksi ne taitavat jäädä – tätä vaikutelmaa toistaa vielä ensimmäisen säkeistön toisto: taas on uusi tyttö naapurustossa. Kertosäe tiivistää vielä kaipuun ja todellisuuden kohtaamisen:
”I wanna hold her wanna hold her tight /
Get teenage kicks right through the night”
Paljoa muuta tiiviiseen teokseen ei mahdukaan. Kaksi 16 tahdin sooloa eivät eksy kauas riffistä ja popkosketusta kappaleeseen tuovat loppupuolen taputukset. Mutta joskus 140 sekuntia riittää tiivistämään pakahtuneen teinin kokonaisen maailman.
John Peelille se maailma oli mennyt – vuonna 1978 hän oli 39-vuotias – mutta sydän hänellä oli yhä paikallaan.
