”Ooh / it’s so good, it’s so good, it’s so good, it’s so good /
it’s so… good”
”Diskon kuningattaren” edistyksellisin kappale sai David Bowien kanssa Berliini-trilogiaa äänittämässä olleen Brian Enon intoilemaan: ”Olen kuullut tulevaisuuden soundin!” Soundin takana oli monessa liemessä keitetty elektronisen klubimusiikin esi-isä Giorgio Moroder.
Ja kyllähän Eno oikeassa oli: I Feel Love on niitä levytyksiä, jotka yhdessä Kraftwerkin kanssa loivat pohjaa seuraavan vuosikymmenen alussa siinneille house- ja teknomusiikille – puhumattakaan sitä seuranneista kahden dimen diskokopioista.
Monen suomalaisen musadiggarin muistama Kingston Wallin bändiversio kadottaa I Feel Lovesta jotain olennaista: se tehtiin kokonaan syntikoilla aikana, jolloin oikeastaan kukaan ei käyttänyt syntikoita popmusiikissa. Kappaleen eteeris-futuristisen konepsykedelian on täytynyt kuulostaa vuonna 1977 päihdyttävän uudelta ja erilaiselta. Eikä se hassummalta kuulosta nykyäänkään.
http://www.youtube.com/watch?v=iX8n6o-MH4Y
Donna Summer – I Feel Love
