Lost in Music 2013

Tampere kuulostaa viikonloppuna tältä

Pintandwefall-Ringan The Hearing esiintyy Lost in Musicissa ja Tampere-talossa torstaina klo 19.

Pintandwefall-Ringan The Hearing esiintyy Lost in Musicissa ja Tampere-talossa torstaina klo 19.

Kokosimme soittolistan Tampereella viikonloppuna järjestettävän showcase-festivaalin Lost in Musicin ohjelmistosta. Soittolistalle on valittu yksi kappale jokaiselta festivaalilla esiintyvältä artistilta – mikäli sellainen on sattunut Spotifystä löytymään.

Festivaalin viimeisen esiintyjän, Joonas Hahmon kappale Gt83 kasvatti soittolistamme kappalemäärän kauhuksemme vain 96:een, ja koska me Nuorgamissa rakastamme tasalukuja, jouduimme hieman huijaamaan: lisäsimme soittolistan loppuun neljä kappaletta Popedan Kuumaa kesää, jottei kenellekään jää paha mieli.

Antoisia kuunteluhetkiä ja elämää mullistavia löytöjä. Festivaalin aikataulut löydät tästä. Tampereella nähdään!

Lost in Music 2013

  1. Egotrippi – Hyvä hetki
  2. Haamu – Vieras
  3. Tuomari Nurmio – Tonnin stiflat
  4. The Hearing – Metro
  5. Pimeys – Pimeys
  6. Kari Tapiiri – Intiaani
  7. Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Regina Linnanheimo
  8. Sleep of Monsters – Abomination Street
  9. Alise Joste – Angina
  10. Astrid Swan – In My Own House
  11. Risto – Tiedän millainen on ihminen
  12. The Scenes – December Heat
  13. Miau – Nightwalkers
  14. Nyrkkitappelu – Voi pyhä äiti, nyt mennään!
  15. Sibyl Vane – Supersonic
  16. Hannibal & Soppa ja Pahat viinit – Kaupunkilaiskanoja ja maalaisnautoja
  17. Satellite Stories – Kids Aren’t Safe in the Metro
  18. Tallinn Daggers – Highwire Artists
  19. Honey B & T-Bones – I Walk The Line
  20. Poisonblack – Home Is Where The Sty Is
  21. Elastinen – Kerrankin
  22. Brädi – Räppijätkiä
  23. Mikael Gabriel – Kipua
  24. Timo Pieni Huijaus – Paratiisi
  25. Uniikki – Pätkätöis
  26. Spekti – Mogausmehuu (feat. Tasis)
  27. Rinneradio – Sugar Space
  28. Verhot – Rokkipoliisin sisko
  29. Aves – Elise
  30. Bel Vel – Motion
  31. Radiopuhelimet – Kilju
  32. Toot Toot – Mr. B.
  33. Jukka Orma – Kuka kertoisi minulle
  34. Anni – Sneakers
  35. Viitasen Piia – Ennen kuin menetti järkensä
  36. Tiiu Helinä – Muuri
  37. Sanni – Jos mä oon oikee
  38. Mirel Wagner – Dream
  39. Majuri – Kato ny äijjää
  40. Nancy – His Majesty’s Secret Rabbit Hole
  41. Petri Nygård – Lähekkö panee
  42. Antero Lindgren – Bells of Liberty
  43. Talmud Beach – Hobo Don’t Mind a Little Rain
  44. Teppo Vapaus – Kallion geisha
  45. Satin Circus – If You Love Me
  46. Instrumenti – Heartcore
  47. Teemu Viinikainen trio – Maahinen
  48. Black Lizard – Boundaries
  49. Noah Kin – You Never Asked
  50. Pikku Kukka – Päivät, jotka vietän kanssasi
  51. PistePiste – Hetken maailma on tässä
  52. Elephants from Neptune – Blue Lightning
  53. Nerve End – Venom Willow
  54. Jukka Poika – Laineet
  55. Death Hawks – Blind Daughter of Death
  56. Hopeajärvi – Lasinalunen
  57. Anneli Mattila – Sun
  58. Gracias – Feel Me
  59. Jannika B – Seuraavaan elämään
  60. Neat Neat – Olympus Mons
  61. Distress of Ruin – They Play Dead
  62. The Blanko – Face the Fear
  63. The Lieblings – It’s All Gonna Fall
  64. JVG – Teemu ja Jari
  65. Jessica Wolff – Trophy Girl
  66. Robin – Boom Kah
  67. Jukka Takalo – Eurooppa
  68. Sallan ja Miron matka maailman ympäri – Tarinoita
  69. Katri Ylander & Yksinäinen yhtye – Oodi
  70. Lovex – Don Juan
  71. Prāta Vētra – Prisons
  72. Oliver – Aalto
  73. Color Dolor – What Is Left?
  74. Samae Koskinen – Tuu esiin aurinko
  75. Miriam Bryant – Last Soul on Earth
  76. Damn Seagulls – Mad Max
  77. Toinen kadunpoika – Nuori taimi
  78. Shiny Darkly – He’s Suicidal
  79. Zarkus – Paljon
  80. Krista Siegfrids – Amen!
  81. Husky Rescue – Tree House
  82. Tuomo – Don’t Take It Too Hard
  83. Lieminen – Tääl on Lieminen (feat. Davo & Edu)
  84. Charles Plogman – Olet ystäväin
  85. Jonna Tervomaa – Tikapuut
  86. Neøv – Daydream City
  87. Hateform – Born Exiled
  88. Lovetone & Turismo – Kongo
  89. Euro Crack – Futuro
  90. Odd Hugo – Y & X (A Dispute Between)
  91. Yournalist – Colosseum
  92. Anssi Kela – Superkuu
  93. Deathchain – Stele ov the Vultures
  94. K-X-P – Melody
  95. Olavi Uusivirta – Tiet etäisyyksiin
  96. Joonas Hahmo – Gt83
  97. Popeda – Kuuma kesä
  98. Popeda – Kuuma kesä uudelleen!
  99. Popeda – Kuuma kesä vielä kerran!
  100. Popeda – Kuuma kesä ja viä yhesti!

Kuuntele soittolista tästä.