Mustalaiseks’ olen syntynyt

sdsfsdfsdf

Mustalaiskaravaanista on laulanut muun muassa Anneli Sari.

Romanit on nykyisen pohjoisen Intian alueelta periytyvä indoiranilainen kansa, joka on levittäytynyt eri puolille maapalloa. Romanikansalle on ollut tyypillistä kiertelevä elämäntapa, mutta yhteiskunnan muuttuessa se on usein sopeutunut eri maiden valtaväestöjen asumistapoihin.

Romaneja on vainottu usein historian saatossa eikä vaino ole vieläkään lakannut. Esimerkiksi romanikerjäläiskysymys on Suomessa polttava yhteiskunnallinen puheenaihe. Maamme romanivähemmistöön kuuluu vajaat 10 000 ihmistä.

Englannissa romaneja kutsutaa sanalla gypsy. Sen etymologinen alkuperä on sanassa Egyptian, koska kansan luultiin ammoin lähteneen liikkeelle Egyptistä. Suomessa romaneja on kutsuttu myös tataareiksi ja mustalaisiksi. (Lähde: Wikipedia).

Stereotypisesti romaneja on pidetty taitavina laulajina. Suomalaisessa iskelmäkulttuurista muistetaan moni unohtumattomia romaniääniä, kuten Taisto Tammi tai Markus Allan. 1960-luvun alussa romanilaulajat esittivät vielä valtaväestön iskelmää ja ovat olleet olennainen osa esimerkiksi suomalaista tangokulttuuria tähän päivään saakka. Tuorein esimerkki lienee nuori Amadeus Lundberg, joka kruunattiin tangokuninkaaksi vuonna 2009.

1970-luvulla romanimuusikot, kuten Anneli Sari tai Feija Åkerlundin, Marko Putkosen, Taisto Lundbergin (Amadeus Lundbegin isä) ja Heikki Nymanin muodostama Hortto Kaalo -orkesteri palauttivat romanimusikin juurilleen ja alkoivat levyttää kansansa perinnesävelmiä. Ilmiöstä tuli suosittu Suomessa ja romanimusiikista aikansa etnoa. Samalla muusikot tekivät tärkeää kulttuurityötä kertoessaan vähemmistönsä historiasta ja tavoista. (Lähde: Yle)

Tämä kulttuurinen emansipaatio on erityisen tärkeää, jos ajattelee tapoja, joilla romaneja on kuvattu sekä kotimaisessa että angloamerikkalaisessa populaarimusiikissa. Metro-tyttöjen Nyt tartu jouseen, mustalainen -kappaleesta Muddy Watersin Gypsy Womaniin romaneille on aina annettu lähinnä rasistisia ominaisuuksia. Mustalainen, gypsy, on ollut kiehtova ja vaarallinen Toinen. On kuvaavaa, että mustalainen esiintyy lauluissa aina nimettömänä, kuten Dolly Partonin Gypsy, Joe and Me -kappaleessa. Nimettömyys tarkoittaa aina myös identittömyyttä, mitä mustalaishahmolle ei ole tarvinnut antaa, koska se ei milloinkaan pysähdy, on aina vaihdettavissa ja muodostuu Commedia dell’arte -henkiseksi tyyppikuvaksi ex machina.

Romanien kiertelevää, mihinkään tarttumatonta elämää on romantisoitu lauluteksteissä. Mustalaishahmo on kuitenkin eronnut tyypillisestä kiertelijä-hobosta olemalla jotain eksoottista ja tuntematonta. Siihen on liitetty myös maagisia ominaisuuksia, kuten ennustuskyky. Kuvauksiin on liittynyt lisäksi seksismi: tummissa silmissä ja hiuksissa on nähty lämminveristä erotiikkaa, josta on voitu kirjoittaa avoimemman seksuaalisesti kuin valkoisen kantaväestön naisista. Myös luonnolapseus kuuluu ilmiön aivansanoihin. Sillä on niputettu ajoittain kaikki etniset ryhmät toisiinsa, kuten Lee Hazlewoodin ja Nancy Sinatran kappaleessa Gypsies & Indians.

Tätä taustaa vasten ei jotenkin yllätä, että jokaiselta ikoniselta umpimacholta heavy-yhtyeeltä Black Sabbathista Dioon löytyy Gypsy-niminen kappale. Gypsy– ja Gypsy in My Soul -standardit kuuluvat myös jazzmusiikkiin, jossa improvisoinnilla ja pyrkimyksellä luonnonlapsen kaltaiseen luovaan ilmaisuun on selvät yhteydet, varsinkin, kun niitä on tarkasteltu 1950-lukulaisesta valkoisesta näkökulmasta.

Nykypäivänä romanikulttuuria onneksi arvostetaan aivan uudella tavalla. Kokonainen 2000-lukulainen muusikkosukupolvi tuntuu löytäneen romanimusiikin sykkeen, kaihon ja vimman. Suomalaisten bändien, kuten Jaakko Laitisen & Väärän Rahan, musiikki ammentaa sen iskelmällisistä piirteistä. Monilla yhtyeillä, kuten Irrationalsilla, Jätkäjätkillä, Balkan Beatboxilla tai Shantelilla, romanimusiikki elää sulassa sovussa balkanin, juutalaisen klezmerin, discon, reggaen ja swingin sekametelisopassa.

Tämä soittolista kartoittaa romanimusiikin ja populaarimusiikin romanikuvausten tietä kotimaassa ja ulkomailla 1960-luvulta nykypäivään.

Mustalaiseks’ olen syntynyt

  1. Taisto Tammi – Kultaiset korvarenkaat
  2. Markus Allan – Liljankukka
  3. Rainer Friman – Pettäjän tie
  4. Hortto Kaalo – Ei kenenkään lähimmäinen
  5. Anneli Sari – Mustalaiskaravaani
  6. Remu and His Allstars – Täysikuu
  7. The Esquires – Mustalainen
  8. Seppo Ruohonen – Mustalaiseks’ olen syntynyt
  9. Carola – Chico – mustalainen
  10. Katri Helena – Soittaja – The Gypsy
  11. Metro-Tytöt – Nyt tartu jouseen, mustalainen
  12. Kirka – Gypsy
  13. Django Reinhardt – Gypsy Swing
  14. Oscar Peterson – Gypsy in My Soul
  15. Dizzy Gillespie – For the Gypsies
  16. Charlie Parker – Gypsy
  17. Muddy Waters – Gypsy Woman
  18. Bruce Springsteen – Gypsy Biker
  19. Bob Dylan – Gypsy Lou
  20. Lynyrd Skynyrd – Roll Gypsy Roll
  21. Dolly Parton – Gypsy, Joe And Me
  22. Van Morrison – Gypsy Queen
  23. Suzanne Vega – Gypsy
  24. Lee Hazlewood – Gypsies & Indians
  25. Johnny Thunders – King Of The Gypsies
  26. Curtis Mayfield – Gypsy Woman
  27. Santana – Gypsy Woman
  28. Fleetwood Mac – Gypsy
  29. Toto – Gypsy Train
  30. Asia – Gypsy Soul
  31. Jimi Hendrix – Gypsy Eyes
  32. Deep Purple – The Gypsy – 2009 Digital Remaster
  33. Black Sabbath – Gypsy
  34. Dio – Gypsy
  35. W.A.S.P. – Restless Gypsy
  36. Hanoi Rocks – Gypsy Boots
  37. Mad Juana – 3 Idiots
  38. Fanfare Ciocarlia – Banatzeana
  39. Shantel – Disko Partizani
  40. Balkan Beat Box – Bulgarian Chicks
  41. Goran Bregovic – Gas Gas
  42. Bonobo – Gypsy
  43. Mahala Rai Banda – Mahalageasca
  44. Beirut – The Gulag Orkestar
  45. Palov & Mishkin – De mi careta
  46. The Irrationals – Boozebottle
  47. GG Caravan – Permu
  48. Asa – Sanat ei tehnyt tätä laulua
  49. Jaakko Laitinen & Väärä Raha – Tummaa verta
  50. Gogol Bordello – Start Wearing Purple

Kuuntele soittolista tästä.