Kohti Ruisrockia!

Lähe mun kaa Ruissaloon!

Kukapa voisi vastustaa Karri Koiran kutsua?

Kukapa voisi vastustaa Karri Koiran kutsua?

Jo 44. kertaa järjestettävä Ruisrock on yksi kotimaisen festivaalikesän keskeisimmistä tapahtumista. Turun Ruissalossa vietetään viikonloppua jälleen suurfestarille tyypillisesti hyvin sekalaisessa seurassa. Uusille tuulille ja marginaalinimille on jätetty sopivasti tilaa, mutta luonnollisesti mukana on myös liuta koko kansan suosikkeja ja nostalgiakierroksella mukaan hyppääviä nimiä.

Perjantaina jo paikkansa vakiinnuttaneiden nimien joukossa on mukavasti hajontaa, kun samana päivänä lavalle nousevat niin Editors, Band of Horses, Michael Monroe kuin Håkan Hellströmkin. Virkistävämmät tuulahdukset puhaltavat Ruissalon rantaan Tiiu Helinän, Black Lizardin ja iltapäivälehtien julkaisukynnyksenkin ylittäneen Pää kii -yhtyeen suunnalta. Mielenkiintoista kontrastia luovat uusi brittiläinen popkuningatar Jessie Ware ja viistoista vuotta sitten viimeisimmän albuminsa julkaissut, Naantalissa perustettu Xysma.

Lauantaina koko kansaa saa nauttia mm. PMMP:n pitkistä jäähyväisistä ja HIMin tuoreesta keikkakunnosta. Mikäli korvat eivät kestä Crystal Castlesia tai Dizzee Rascalin molotusta, Kaija Koo tarjoaa jo jonkinlaisella nostalgiakertoimella varustettua iskelmäjytää. Kotimainen hiphop on myös vahvasti edustettuna, kun lavalle nousevat Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana, Ruger Hauer, Notkea Rotta ja SMC Lähiörotat sekä Jätkäjätkät.

Sunnuntaina J. Karjalaisen ja Kotiteollisuuden suomirockille haasteen heittävät korkealaatuista soulia tarjoilevat Erykah Badu sekä Nicole Willis & the Soul Investigators, joita puolestaan täydentää Gary Clark Jr:n perinteikäs mutta 2010-luvulle päivitetty bluesrock. Brittiläisen popmusiikin kehityskulkuja muutaman vuosikymmenen aikana voi vertailla seuraamalla Charli XCX:n ja Pet Shop Boysin show’t. Suomalaisen vastineen briteille esittää Sin Cos Tan. Kotimaisia vientitoivoja edustaa niin ikään Satellite Stories, jonka energinen ja etelän median karsastama indierock uppoaa ainakin muualla Euroopassa. Macklemore & Ryan Lewisin näyttäessä esimerkkiä jenkki-hiphopin diversiteetistä oman suolansa sunnuntaihin tuo myös jännitys siitä, nähdäänkö Cheekiltä jälleen tv:stä tuttu liikutusirvistys?

NRGM Ruisrock 2013

  1. Pää kii – Kalifornia Dreaming
  2. Tiiu Helinä – Susi
  3. Karri Koira – Lähe mun kaa
  4. Håkan Hellström – Ramlar
  5. Black Lizard – Love Is a Lie
  6. Band of Horses – The Funeral
  7. Xysma – King
  8. Graveyard – Seven Seven
  9. Jessie Ware – Wildest Moments
  10. Editors – Munich
  11. Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana – Se on jatsii
  12. Icona Pop – I Love It (feat. Charli XCX)
  13. Ruger Hauer – Mä haluun kuolla ennen Bonoo
  14. Dizzee Rascal – Excuse Me Please
  15. Kerkko Koskinen Kollektiivi – Korintin ruusut
  16. Crystal Castles – Sad Eyes
  17. Minä ja Ville Ahonen – Sammutetaan valot
  18. PMMP – Oo siellä jossain mun
  19. La Roux – I’m Not Your Toy
  20. HIM – Our Diabolikal Rapture
  21. The Soul Investigators – Feeling Free
  22. Sin Cos Tan – Bittersweet
  23. Satellite Stories – Kids Aren’t Safe in the Metro
  24. Charli XCX – Stay Away
  25. Erykah Badu – Didn’t Cha Know
  26. J. Karjalainen – Juonitaan ja jeesustellaan
  27. Gary Clark Jr. – When My Train Pulls In
  28. Pet Shop Boys – West End Girls
  29. Macklemore & Ryan Lewis – Starting Over (feat. Ben Bridwell of Band of Horses)
  30. Biffy Clyro – Wave Upon Wave Upon Wave

Kuuntele soittolista tästä.