Homotanssit

Moikka pojat, mä olen Cazwell. Mut löytää tuosta soittolistasta.

Kansanedustaja Pentti Oinonen tuli ala-arvoisella kommentillaan loukanneeksi sekä kalliin pohjoisen maamme puolesta taistelleita veteraaneja että yhtä ihmisyyden perusoikeutta – oikeutta tanssia. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 19. artikla määrittelee oikeuden mielipiteen- ja sananvapauteen. Haluan laajentaa kyseistä artiklaa; onhan kaikille selvää että tuo sisältää myös kommunikaation ja itseilmaisun puhtaimman muodon, tanssimisen. Tanssin. Olen siis olemassa.

Seuraava soittolista sisältää erään homon näkemyksen tanssimusiikista, tässä ajassa ja paikassa, Suomessa syystalvella 2011. Pimeässä maassa, jossa joutuu aivan liian kauan bileissä odottamaan että ihmiset ovat tarpeeksi humalassa aloittaakseen tanssimisen. Maassa, jossa itsenäisyytemme juhlimista joutuu perustelemaan ja normaalia seksuaalisuuttaan puolustamaan.

Soittolista etenee alun kotimaisen osion kautta homoisien, homojen rakastamien tai itse homojen artistien kautta sellaiseen klubi- ja popmusiikkiin, jota persu-Suomessa kaunis, rietas ja onnellinen ihminen joutuu toisinaan hakemaan. Lista on pitkälti hyvännäköisten poikien ja suurten naisartistien juhlaa. Musiikissa tuoksuvat etkot, jatkot ja paneminen. Savukone, bassokaiutin ja yökerhon narikka. Draama, elämä ja juhla.

”That’s where I feel so beautiful, magical. Life’s a ball. So get up on the dancefloor.” (Madonna)

1. Kaija Koo – Kaunis rietas onnellinen
2. Erin – Kokeile mua
3. Jonna Geagea – Katso mua
4. PMMP – Pariterapiaa
5. Mariska & Pahat Sudet – Bingo!
6. Chisu – Kriisit
7. VA – Queer As Folk Theme
8. Alex Gaudino feat. Kelly Rowland – What A Feeling
9. Adele – Set Fire To The Rain (Moto Blanco Edit)
10. Dev – In The Dark
11. Alexandra Stan – Get Back (Asap)
12. Lykke Li – I Follow Rivers (The Magician Remix)
13. Wallenberg feat. Leila K – Legendary
14. Robyn – Call Your Girlfriend
15. Studio Killers – Ode To The Bouncer
16. Sia – Clap Your Hands
17. Florence + The Machine – Shake It Out
18. Rihanna & Calvin Harris – We Found Love
19. Jennifer Lopez feat Lil’ Wayne – I’m Into You (Dave Aude Radio)
20. Loona – Vamos A La Playa
21. Danny Leiva – Será (Danny Oton Radio Remix)
22. Kazaky – In The Middle
23. K-System feat. Cristal Snow – Fire It Up! (Samba 69)
24. Ke$ha – We R Who We R
25. Lady Gaga – Government Hooker
26. Peaches – Fuck The Pain Away
27. Madonna – Justify My Love
28. Janet Jackson – All Nite (Don’t Stop)
29. Queen – Good Old-Fashioned Lover Boy
30. Cazwell – Ice Cream Truck
31. Mika – Elle Me Dit
32. Stromae – House’llelujah
33. Kristine W – Feel What You Want
34. Amy Winehouse – Fuck Me Pumps
35. The Knife – Pass This On
36. Britney Spears – I’m Not A Girl, Not Yet A Woman (Metro Remix)
37. Ellie Goulding – Lights
38. Supermode – Tell Me Why
39. The Presets – This Boy’s In Love
40. Alanis Morissette – Not As We (DJ Lynnwood Reborn Edit)
41. Pet Shop Boys – Sexy Northerner
42. Scissor Sisters – Sex And Violence
43. Kate Bush – 50 Words For Snow
44. Glee Cast – Defying Gravity

Kuuntele soittolista Homotanssit tästä. 


 

Osallistu Homotanssit-tapahtumaan Facebookissa tästä.