23 raidan tiikerikakku

Tiikerikin voi olla natsi.

Tiikeri (Panthera tigris) on kissaeläimistä suurin. Tiikereitä tavataan eteläisen ja kaakkoisen Aasian sademetsissä, mutta harvinaista amurintiikeriä (kuvassa) myös Siperian perukoilla. Etenkin amurintiikeri on äärimmäisen uhanalainen ja niitä on jäljellä enää noin 300 yksilöä. Muutkin tiikerilajit ovat vakavasti vaarantuneet ihmisen toiminnan seurauksena.

Uljas raitapaitakissa on aina inspiroinut taiteilijoita – William Blaken painostavasta runosta tiikerikuosia käyttäviin rockabilly-poseeraajiin ja 1980-luvun tukkasotkabändien Aasia-viehtymyksen attribuutteihin. Popmusiikissa tiikeri kuvataan ennen kaikkea armottomana saalistajana ja ylväänä petona, ellei kyseessä sitten ole pelkkä paperitiikeri.

Tiikerit eivät osaa naukua – tiikeriys onkin synonyymi rokkaamiselle. Jokainen Get Carterinsa nähnyt tietää, että tuskin missään meno oli lohduttomampaa ja rumempaa kuin pohjoisenglantilaisessa diskoteekissä 1970-luvulla, mutta tiikerimusiikki piristi sielläkin. Mudin glamrock suorastaan löyhkää hiuslakalta, tahmeilta lattioilta ja vanhalta Tiger Beat -aviisilta. Apua, mikä jytämeno! Vaihtoehtoisesti voit laittaa soimaan Brian Augerin mod-renkutusta, pukea Austin Powers -kuteet ylle ja heiluttaa käpälää ilmassa sanoen: “GRRRRAAAUUU!”

156-senttinen skotti Lulu tosin kuulostaa laulaessaan enemmän kissanpennulta kuin vakuuttavalta tiikeriltä, Rickie Lee Jones taas tunnelmoi tiikerinraukeasti. Kömpelö metafora kissapedon saalistusretkestä urbaanissa on puolestaan jälleen yksi syy lisää rakastaa Abbaa.

Nämä ja 18 muuta kappaletta, joissa lauletaan tiikereistä, muodostavat Nuorgamin tiikerikakku-reseptin – mausteina pari pakollista instrumentaalia. Ja ei, tällä listalla ei ole sitä ylisoitettua renkutusta Rocky-elokuvasta!

22 raidan tiikerikakku

  1. Stephen Malkmus & The Jicks – Tigers
  2. Lulu – I’m a Tiger
  3. Abba – Tiger
  4. Dingo – Valkoiset tiikerit
  5. Beat Happening – Tiger Trap
  6. Beck – Paper Tiger
  7. St. Vincent – Year of the Tiger
  8. April Stevens – Teach Me, Tiger
  9. The Brian Auger Trinity – Tiger
  10. Mud – Tiger Feet
  11. Boyz of Kaligula – Nazi Tiger
  12. Manic Street Preachers – Send Away the Tigers
  13. Neko Case – The Tigers Have Spoken
  14. Duran Duran – Tiger Tiger
  15. Art Tatum – Tiger Rag
  16. Muddy Waters – I Wanna Put a Tiger in Your Tank
  17. The Chameleons – Paper Tigers
  18. Rickie Lee Jones – Tigers
  19. Animal Collective – We Tigers
  20. Guided by Voices – Spring Tiger
  21. Brian Eno – Taking Tiger Mountain
  22. Teddy & The Tigers – Tiger Twist
  23. Onni Gideon – Tiikerihai

Kuuntele soittolista tästä.