2010-luvun popklassikot

#96 Radiohead – Daydreaming (2016)

”Thom Yorke kuulostaa Daydreamingia laulaessaan hauraalta – että hän murtuu palasiksi, jos häneen koskee.”

Lokakuussa 50 vuotta täyttävän Thom Yorken taito kirjoittaa lauluja, joissa hän kuulostaa hipaisusta palasiksi murenevalta ihmisolennolta ja joiden tunnelma on duurisävellajista huolimatta surumielinen, ei ole kadonnut 23 vuodessa mihinkään.

”Dreamers
They never learn
Beyond the point
Of no return
Then it’s too late
The damage is done”

Pianovetoiset balladit ovat Radioheadin tuotannon yhden reunan kulmakiviä. Syy ja seuraus -teemainen Karma Police (1997). Unenomaisen painostava ja uhkaava Pyramid Song (2001). Elämän viimeisiä hetkiä pyörittelevä Videotape (2007).

Vuonna 2016 julkaistun A Moon Shaped Pool -levyn toinen single Daydreaming on jatkoa Radioheadin pianokulmakiville. Se on myös yksi surumielisimpiä tietämiäni kappaleita, jonka sävellaji on duuri. Daydreaming on yksinkertaisen upea laulu, jonka kitaristi Jonny Greenwoodin tekemät jousisovitukset kruunaavat.

Radioheadin laulaja Thom Yorke erosi 23 vuoden yhdessäolon jälkeen vaimostaan Rachel Owenista vuonna 2015. A Moon Shaped Pool -levyn sanoitusten on tulkittu käsittelevän monin paikoin parin eroa. Daydreamingin lopussa Yorken lauluääntä on efektoitu vahvasti ja eri tulkintojen mukaan hän laulaa ”Half of my life” tai ”Half of my love”, minkä on tulkittu kertovan tuosta vaikeasta vaiheesta Yorken elämässä.

”This goes
Beyond me
Beyond you
The white room
By a window
Where the sun comes
Through
We are
Just happy to serve
You”

Yorke kuulostaa Daydreamingia laulaessaan hauraalta – että hän murtuu palasiksi, jos häneen koskee. Kaikessa haavoittuvuudessaan Yorke on kuitenkin samastuttava ja inhimillinen. Murtumaisillaan olevan äänen takana ei ole vain yksi maailman tunnetuimmista rocktähdistä. Siellä on elävä ja tunteva ihminen.

Thom Yorken ex-vaimo ja kahden lapsen äiti Owen kuoli syöpään joulukuussa 2016. OK Computer -albumin (1997) 20-vuotisjuhlapainos on omistettu Rachel Owenille. Tuossa kontekstissa Daydreaming on vielä astetta kauniimpi laulu.

Daydreaming on vaikuttava näyte siitä, miksi Radiohead on ollut jo yli 20 vuoden ajan yksi tärkeimpiä yhtyeitä valtavirran ja indien välimaastossa. Se on tolkuttoman kaunis laulu, joka saattaa nousta tulevaisuudessa vieläkin isompaan asemaan bändin tuotannossa.

Hyvin isossa asemassa se on jo nyt.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!