“Usherin laulu on säästeliästä ja hiljaista, jopa pinnistelevää, kunnes yhtäkkiä ei enää ole.”
Vuoden 2012 paras slovari kuvastaa yhtä lailla rakkaustarinan loppua kuin 2000-luvun alun kovimman r&b-miestähden viimeistä huippua.
”Can’t take it back, it’s too late
we’ve reached the climax”
R&b-tähti Usherin levytysura alkoi vuonna 1994 vain 16-vuotiaana. Hän on ehtinyt julkaista järkyttävän määrän huippusinglejä aina You Make Me Wanna -läpimurtohitistä (1997) lähtien.
Usherin suosio ja taiteellinen taso saivat huippunsa vuosituhannen alkupään albumeilla 8701 (2001) ja Confessions (2004). Suomessa muistetaan parhaiten varmaankin Confessions-levyn megahitti Yeah! Sen jälkeenkin täysosumia riitti vielä muutamaksi vuodeksi, mutta tämän vuosikymmenen puolella Usherin tahti on hidastunut: uusin albumi Hard II Love (2016) oli 15 vuoteen laulajan ensimmäinen, jonka singleistä yksikään ei yltänyt Billboard Hot 100 -listan kymmenen kärkeen.
Looking 4 Myself -albumin (2012) singleistä parhaiten menestyi Hot 100:n yhdeksännelle sijalle noussut Scream. Max Martinin ja Shellbackin kynäilemä geneerinen jyystö jatkoi Usherin pyrkimyksiä lyödä läpi EDM-markkinoilla. Ottaen huomioon, että Usher on nopeatempoisista hiteistään huolimatta loistanut laulajana kirkkaimmin järjestään slovareissa, on melko selvää, ettei Scream kuulu niihin kappaleisiin, joista Usher tullaan vuosikymmenien päästä muistamaan.
Sen sijaan albumin debyyttisingle Climax saattaa kuulua. Climax on nimensä mukaisesti Usherin uran kliimaksi: se on hittilaulajan viimeinen, intensiivinen purkaus, jonka jälkeen tarjonta on ollut harmillisen laihaa.
Climax onnistui vetoamaan yhtä aikaa Usherin alkuperäiseen r&b-yleisöön sekä toisaalta kokeellisempaan elektroniseen popsoundiin mieltyneeseen indiekansaan. Se ei ollut suunnaton listahitti. Korkeimmillaan Billboardin Hot 100 -listan 17. sijalle yltänyt kappale keräsi kuitenkin kriitikkojen ylistystä ja Grammy-palkinnon kategoriassa Best R&B Performance.
Tanssimusiikin puolelta poptuottajan stereotyypiksi kasvaneen Diplon tuottama slovari hiipii korvien väliin pitämättä suurta meteliä itsestään – päinvastoin kuin valtaosa Diplon 2010-luvun hiteistä. Sen viehätys on pidättelyssä ja minimalismissa, riipaisevan kaunista r&b-balladia säestävissä elektronisissa efekteissä ja dub-henkisissä kaiuissa.
Diplon tarinan mukaan biisiä tuotettiin kaksi kuukautta, mikä kyllä kuuluu harkinnassa ja tyylitajussa: pelkästään neljä ensimmäistä sekuntia ovat kiinnostavampaa musiikkia kuin Usherin tai Diplon viime vuosien kaikki singlet yhteensä. Voi kunpa Major Lazerinkin kappaleita tehtäisiin yhtä kauan!
Climaxin seesteisimmät osuudet ovat kertosäkeistöt (jolla kappale myös lähtee käyntiin). Niiden ympärillä kuohuu. Usherin laulu on säästeliästä ja hiljaista, jopa pinnistelevää, kunnes yhtäkkiä ei enää ole. Dynamiikka tuo jännitettä ja yllätyksiä, kun vajaassa neljässä minuutissa mennään hiljaisuudesta pauhuun ja takaisin useamman kerran.
”Quiet storm gets a freaky sci-fi makeover”, kirjoitti Rolling Stonen Jody Rosen. Pitchfork antoi kappaleelle Best New Track -statuksen (sekä valitsi sen vuoden 2012 kolmanneksi parhaaksi biisiksi) saatteella ”a doubly satisfying departure from their respective strains of club-ready fare” viitaten Usherin ja Diplon edeltävien aikojen musiikilliseen kehitykseen.
Indieyleisön arvostus ei ollut sattumaa: Diplon ohella kappaletta oli kirjoittamassa Ariel Rechtshaid, jonka nimi löytyy esimerkiksi Vampire Weekendin, HAIMin ja Charli XCX:n kappaleiden krediittilistoilta. Vielä yllättävämpi krediitti menee nykyklassisen musiikin nuorelle nerolle Nico Muhlylle, joka on sovittanut kappaleen dramaattiset jousiosuudet, jotka yltyvät loppupuoliskon myrskyisässä c-osassa ikiomaan kliimaksiinsa.
Climax kertoo Usherin mukaan vaikeasta rakkaussuhteesta, joka on tullut käännekohtaan. Tavallaan se voisi kertoa myös Usherin urasta: ”Can’t take it back, it’s too late, we’ve reached the climax.”
