2010-luvun popklassikot

#71 Anohni – Drone Bomb Me (2016)

”Anohni kuvaa Drone Bomb Me -kappaleella afganistanilaisen pikkutytön kuolemantoivetta: kokea lennokki-iskussa menehtyneiden vanhempiensa kohtalo.”

Miehittämätöntä pommilennokkia taivaalta tähyävän lapsen näkökulmasta kerrottu väkivaltainen rakkauslaulu on samanaikaisesti äärettömän kaunis ja kauhistuttava.

”Drone bomb me
Blow me from the mountains
And into the sea
Blow me from the side of the mountain
Blow my head off
Explode my crystal guts
Lay my purple on the grass”

Antroposeeni, ilmastonmuutos, kuudes sukupuuttoaalto, terrorismin vastainen sota, valvontayhteiskunta, ihmisoikeusloukkaukset, oikeusvaltioperiaatteen murentuminen, pettymys Barack Obaman hallintoon… siinä ymmärtääkseni joitain aiemmin Antony Hegartyna tunnetun enkeliäänisen taiteilijan Anohnin toissa vuonna ilmestyneen Hopelessness-levyn yleistä hengenahdistusta ja epätoivoa ruokkivista aiheista.

Jos uskoo, että ei ole toista ilman toista, on epätoivossa myös hipaus toivoa -– ja toivossa kauneutta. Ja miten kauniisti Anohni laulaakaan, ja miten kauhistuttavan kauniin sanoin hän kuvaa levyn avaavalla Drone Bomb Me -kappaleella afganistanilaisen pikkutytön kuolemantoivetta: kokea lennokki-iskussa menehtyneiden vanhempiensa kohtalo. Ihmiskehon hauras kauneus ja sen kuviteltu hajoaminen piirtyvät vasten ikuista ja ääretöntä maaemoa. Miehittämätön pommilennokki – tehokas ja kasvoton väkivaltakone – näyttäytyy lapsen silmissä jumalallisen voiman välikappaleena, jolla on kaikessa viisaudessaan ja rakkaudessaan valta päättää ihmiselon määrästä.

”My blood, my blood
Choose me tonight
Let me be the one
The one that you choose tonight”

Anohnin kappaleeseen kirjoittama lapsen näkökulma suuntaa huomion miehittämättömiin lennokki-iskuihin liittyvien moraalisten kysymysten ohi ja tarkentaa niiden sijaan kohti iskujen aiheuttamaa välitöntä inhimillistä kärsimystä. Niinpä se yhteiskunnallisesti tiedostavana ja epäkohtiin pureutuvana protestilauluna vertautuu Strange Fruitin kaltaiseen suuremmasta kokonaisuudesta leikkautuvaan yksittäiseen tilannekuvaan, ei niinkään We Shall Overcome -tyyppiseen vaikeuksien yli kantavaan yhteislauluun.

Myös kappaleen musiikillinen näkökulma ja toteutustapa on yllättävä ja erilainen, etenkin jos sitä vertaa Anohnin aiempien Antony and the Johnsons -nimellä tehtyjen levyjen instrumentaatioon ja äänimaailmaan. Niiden lyyrinen kamaripop on vaihtunut kokeelliseen elektroniseen musiikkiin. Yhteistyössä Ross Birchardin (Hudson Mohawke) ja Daniel Lopatinin (Oneohtrix Point Never) kanssa rakennettu Drone Bomb Me on elektronisten rytmien, sointuaaltojen ja -arpeggioiden sekä terävien melodisten elementtien synteesi, jonka tahdissa liikehtiminen ei vaadi nykytanssikokemusta – vain herkkyyttä sietää sisäistä liikutusta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!