2010-luvun popklassikot

#66 Perfume Genius – Slip Away (2017)

”Aivan kuin Mike Hadreas olisi päättänyt puhaltaa kerralla pois kaiken pölyn ja hämähäkinseitin, jota oli kerryttänyt ylleen kolmella ensimmäisellä albumillaan katatonisesti kummittelevaa ja vaikeasti eksistoivaa kamariballadismia.”

Mike Hadreas antaa pikkusormensa mahtipontiselle prinssi-indielle ja kertoo terävin sanankääntein, kuinka ihminen on musiikkia, musiikki on rakkautta ja rakkaus ikuista.

”And I’m carried by the sound”

Slip Awayn viesti on yksinkertainen mutta – tai pikemminkin eli – voimakas: älä haraa vastaan, salli itsesi olla oma itsesi. Kappaleen nimi löytyy säkeestä, jossa Mike Hadreas (eli Perfume Genius) laulaa ”niistä äänistä” – lähtöisin milloin pään sisä- ja milloin ulkopuolelta – jotka pitää osata jättää omaan arvoonsa, joiden pitää antaa ”lipua pois”.

Slip Away kertoo niukoin ja terävin sanankääntein siitä, kuinka ihminen on musiikkia, musiikki on rakkautta ja rakkaus ikuista.”Jokainen rummunisku on lähtöisin kehostasi”, Hadreas laulaa, ja se, joka laulaa kehosi läpi, on jumala – isolla tai pienellä alkukirjaimella, miten kukin haluaa.

Popmusiikissa ei ole kuitenkaan ensisijaisesti kysymys sanoituksista tai edes sävellyksistä, vaan soundista. Jos löydät soundin, jollaista muut eivät ole tulleet keksineeksi tai aivan hiljattain käyttäneeksi, olet jonkin suuren jäljillä.

Slip Away on harvinainen kappale, sillä siinä on peräti kaksi täydellistä soundia. Ensimmäinen on se ihanan kolperoisesti kumiseva perkussiivinen muljutus, joka kappaleen käynnistää: bom-bomm-bjom-bjol-bol-bom-bjom-bom-bom-bomm-bjom-bjol-bol-bom-bjom-bom.

Toinen on ensimmäisen kertosäkeen jälkeen tapahtuva The Räjähdys: PR–SH–SH–SH–SHHH!

Perfume Geniusia pitempään seuranneelle tuo hetki ajassa 0:49 (musiikkivideolla 1:01) oli maaliskuussa 2017 pienimuotoinen järkytys. Aivan kuin Mike Hadreas, tuolloin 35, olisi päättänyt puhaltaa kerralla pois kaiken pölyn ja hämähäkinseitin, jota oli kerryttänyt ylleen kolmella ensimmäisellä albumillaan (kaikki hyviä) katatonisesti kummittelevaa ja vaikeasti eksistoivaa kamariballadismia.

Tulos: indiemaailmanlaajuiset #kylmikset ja reilussa vuodessa avant pop -artistille kunnioitettavat 8,5 miljoonaa Spotify-pyöräytystä.

Slip Away kestää vain 2 minuuttia ja 45 sekuntia. Yksinkertainen sävellys nousee varpailleen, jos ei vielä siivilleen jo ennen ensimmäistä The Räjähdystä, tavallaan bridgen virkaa toimittavassa kertosäkeessä, johon Hadreas pinoaa stemmoja kuin taivaaseen kohoavaa pannukakkupinoa.

”Oh, ooh love
They’ll never break the shape we take
Oh, ooh
Baby let all them voices slip away”

Iso soundi pukee Hadreasia. Äkkiseltään yllättävältä tuntunut ratkaisu kiinnittää levyn tuottajaksi muun muassa Fiona Applen ja Alabama Shakesin soundia tukevoittanut Blake Mills ei ehkä sittenkään ollut pöllömpi.

Slip Awayn viimeisen puolen minuutin aikana tapahtuu jotain kulmakarvoja nostattavaa: Hadreas antautuu täysin rinnoin röyhelöwaven vietäväksi ja heittää bonuksena peliin cembalon kilkatusta ja melodramaattisia sointuvaihdoksia, tiskialtaankin.

Hetken aikaa Perfume Genius kuulostaa täsmälleen viidentoista vuoden takaiselta Rufus Wainwrightilta, kun tämä kaikkivoipaisuudessaan muljautti Oh What a World -kappaleensa Ravelin Boleroksi ja tuntui muutenkin pyörittelevän universumia pikkusormensa ympärillä, kunnes vaipui keskinkertaisuuteen.

Sitten – aivan kuin Hadreas havahtuisi suuruudenhulluuden sudenkuopista – kappale loppuu kuin seinään, ja prinssi-indie-ansa on ainakin tällä erää vältetty.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!