
“Vielä teini-ikäinen Sky Ferreira tulkitsee tekstin tavalla, johon voi samastua riippumatta iästä tai elämänkokemuksesta.”
Jumpparytmin päälle rakennettu otos ihmisyydestä ei tyhjene merkityksistä kertakuulemalla.
”Everything and nothing always haunts me”
Tunnistan tuon puhujan. Siinä ensimmäinen ajatus, kun luonnottoman matalaksi (ja samalla pirullisen kiehtovaksi) muokattu lauluääni toteaa ensimmäisen kerran ”I know you’re trying”. Sehän on arjesta tuttu sisäinen ääni, joka toisinaan kannustaa ja toisinaan taas pilkkaa armotta kantajaansa. Tarkemmin ajatellen ei ehkä pitäisi edes olla yllättynyt tiedosta, että sen voi kutsua vierailijaksi myös popkappaleeseen.
Toisaalta kappale, jolle sisäinen ääni on päässyt supisemaan vauhdilla väljähtyviä lohtulauseitaan ja tervalta tuoksuvia loukkauksiaan, ei ole mikä tahansa ainoastaan Belgiassa listautunut 1980-luvulle viittaava iskevä pophelmi, vaan yksi julkaisuvuosikymmenensä merkittävimmistä musiikillisista sukelluksista makeaan melankoliaan ja luita nipistelevään häpeään.
Vaikka tuo sisäinen ääni lieneekin vain muutamalla oktaavilla madallettu kopio kappaleen eläväksi tulkitsevan Sky Ferreiran laulusuorituksesta, ei se vähennä sävellys-sanoituksellisen kokonaisuuden merkittävyyttä. Päinvastoin. Muokatun ”itsensä” kanssa laulava Ferreira osoittaa miten eri merkitykset voivat olla yhtäaikaisesti läsnä: Everything Is Embarrassing on toisilleen sukua olevien itsensä vähättelyn ja kaikkivoipaisuuden moniselitteinen vyyhti.
”I’ve been hating everything, everything that could have been
Could have been my anything
Now everything’s embarrassing”
Everything Is Embarrassingin valmistumisen aikoihin vielä teini-ikäinen Sky Ferreira tulkitsee kappaleen tekstin tavalla, johon voi samastua riippumatta iästä tai elämänkokemuksesta. Tunnekuva siitä, millaista on kurottautua kohti toista ihmistä kaikkine seurauksineen, tavoittaa itsensä alttiiksi asettavan kuulijan. Läheisyyden ja ihmisyhteyden tarve ovat ajan ulkopuolella.
Ferreiran, Dev Hynesin ja Ariel Rechtshaidin luoma Everything Is Embarrassing on sävelletty, sanoitettu, sovitettu ja tuotettu tilaa ymmärtäen. Kaikille merkittäville taideteoksille ominaisesti siihen on jätetty riittävästi aukkoja, joista voi pudota tai pudottautua vastakohtaisuudet häivyttäviin merkityksiin.
Mahtava biisi.