2010-luvun popklassikot

#50 Lykke Li – I Follow Rivers (2011)

”Lykke Li pitää tummissa sävyissä piehtaroinnista. Hänen erikoisalaansa on inhimillisten vastoinkäymisten ja negatiivisten tunteiden fetisisoiminen ja mytologisoiminen.”

Ruotsalaistähden dramaattinen indiehitti valuu tuhoisan rakkauden vetistä mystiikkaa.

”Deep sea baby
I follow you”

Vedellä on ilmeinen, ikiaikainen yhteytensä tuhoisan tai tuhoavan rakkauden teemaan. Rakkauden vuoksi on hukuttauduttu ja hukutettu Aino-tarusta Nick Caven villiruusubiisiin.

Tällaisten skenaarioiden vetovoima voi piillä siinä, että hukkumiskuolemaa pidetään usein poikkeuksellisen seesteisenä tapana lähteä täältä kesken kaiken. Hukkuvan ajatellaan veteen vajotessaan uppoavan samalla hämärtyvän tajunnan pumpuliin tai sulautuvan jonkinlaiseen mystiseen alkunesteeseen, ikään kuin palaavan sinne, mistä tulikin.

Lykke Lin toiseksi paras biisi I Follow Rivers ei ole murhaballadi eikä suoranainen itsemurhalaulukaan. Sen kertojaa ajaa kuitenkin intohimo, joka tuntuisi olevan sitä tuhoisaa laatua. Hän ei silti vaikuta olevan holtiton tai sekaisin. Hän ilmaisee järkähtämättömän aikomuksensa seurata rakkautensa kutsua syvänteisiin ja syövereihin.

Kertojan kielessä rakastettu saa jokien tai syvän meren hahmon: metaforarakennelma on koottu niin tiheäksi, ettei sitä enää voi purkaa osiinsa. Mitä kertoja lopulta seuraa? Viettiminänsä, Freudin idin, käskyjäkö? Ne vievät hänet vertauskuvallisille syvänmerensukelluksille tai Pimeyden sydämen tyyliin ylävirtaan: ”Dark doom honey, I follow you.”

Lykke Li pitää tummissa sävyissä piehtaroinnista. Hänen erikoisalaansa on inhimillisten vastoinkäymisten ja negatiivisten tunteiden fetisisoiminen ja mytologisoiminen. Parhaimmillaan hän on pystynyt tekemään tätä niin tyhjentävästi, että lopputuloksessa on kansanlaulun tai arkkiviisun painokkuutta.

I Follow Rivers kuulostaa säkeistön vähäeleisen laulumelodian perusteellakin traditionaaliselta kappaleelta; kertosäkeen yksinkertainen toisteisuus taas ankkuroi kappaleen 2010-luvun musiikkimaailmaan. Harvakseltaan jyskyttävä elektroninen tuotanto lähinnä tukee biisiä sen sijaan, että esittäisiä omia kommenttejaan.

Wounded Rhymes -levyltä (2011) löytyy vielä I Follow Riversiäkin parempi kappale, Sadness Is a Blessing (mikä ei edusta Nuorgamin ”virallista” mielipidettä, sillä se sijoittui tässä äänestyksessä sijalle 201! – toim. huom.). Kokonaisuutenakin levy on oikein hyvä. Mutta joillekin artisteille käy niin, että he kadottavat yhteyden muusaansa, ja samaa tahtia hiipuu maailmankin kiinnostus.

Seitsemässä vuodessa Wounded Rhymesin jälkeen on Lykke Li julkaissut vain yhden, aika keskinkertaisen levyn. Voihan olla niinkin, että hänen surunsa tulivat surruksi, mutta muuta ei ilmaantunut tilalle.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!