2010-luvun popklassikot

#35 Arcade Fire – Reflektor (2013)

”Reflektorilla yksi 2000-luvun tärkeimmistä rockyhtyeistä muuntautui kimmeltäväksi ja synkisteleväksi indiediskoruhtinaaksi.”

Arcade Firen neljännen levyn lähtösingle on Pohjois-Amerikan indiejättiläisten ja esikuvansa David Bowien ekstaattinen kohtaaminen sekä synkän tanssi-indien manifesti.

”Will I see you on the other side?
We all got things to hide”

Iso Roobertinkadun asfalttiin oli piirretty liidulla pahaenteinen pakanahenkinen kuvio.

”Reflektor”, ympyräkuvion sisään oli raaputettu elokuussa 2013.

Arvasimme kyllä mistä oli kyse, me fanit.

Helsingin edesmennyt popkulttuurikeidas Stupido Shop oli mukana Arcade Firen neljännen albumin ja sen johtosinglen lanseerauskampanjassa. Hieman samanlaisia tempauksia oli koettu Roballa esimerkiksi Radioheadiin liittyen The Universal Sigh -sanomalehtijakelun tapauksessa.

Vastaavia Reflektor-kuvioita levisi ympäri maailmaa kuin scifi-elokuvassa. Manhattanilla seinämuraali julisti tulevaa selkeämmin: ”Arcade Fire 9pm 9/9”.

”The Reflektors -yhtyeen” kimaltelevaa kaksitoistatuumaista maksisingleä jonotettiin sitten viimeisiä päiviä Roballa auki olleesta Stupidosta syyskuun yhdeksäntenä aamuyhdeksältä.

Samana iltana iltayhdeksältä The Reflektors esiintyi karnevaaliasuihin pukeutuneena kotikaupunkinsa Montrealin Salsathèque Clubilla. Liput maksoivat yhdeksän dollaria.

Yksi 2000-luvun tärkeimmistä rockyhtyeistä oli muuntautunut kimmeltäväksi ja synkisteleväksi indiediskoruhtinaaksi. Vihiä tähän oli antanut edellislevyn, yhtyeen Helsinkiin tuoneen The Suburbs -albumin jopa italohenkinen kappale Sprawl II (Mountains Beyond Mountains).

Muistan elävästi hetken, jolloin kuulin verkkoon vuotaneen Reflektor-singlen ensi kertaa. Hämmästelin tuloksen hivelevää jylhyyttä: pahaenteisesti sykkivä, perkussioilla väritetty diskosyke, täydellinen Bowie– ja LCD Soundsystem -tyylinen yhdistelmä vintage-synteettistä, orgaanista ja elektronista sointia.

Olin lopullisesti myyty toisen säkeistön alussa, reilun viidenkymmenen sekunnin paikkeilla, kun Régine Chassagnen laulu sai rinnalleen Owen Pallettin sovittamat, laakeasti liitävät jouset.

”Entre la nuit, la nuit et l’aurore
Entre les voyants, les vivants et les morts
If this is heaven
I need something more
Just a place to be alone
’Cause you’re my home”

James Murphy oli nakitettu mukaan Arcaden Firen leiriin. LCD Soundsystemillä ja Arcade Firellä oli yhteistä historiaa muun muassa kiertueen ja seiskatuumaisen split-singlen verran.

The Next Day -albumillaan juuri pitkän hiljaisuutensa katkaissut David Bowie oli konsertoinut Arcade Firen kanssa jo vuonna 2005 esittäen Life on Marsin ja Wake Upin. Nyt Bowie pääsi ääneen Reflektor-singlen loppupuolella.

Täydellisempää manifestia Pohjois-Amerikan indierockista oli vaikea kuvitella. Sukupolvensa tärkeimmät indietähdet Arcade Fire ja LCD Soundsystem tunnetaan molemmat Bowie-vaikutteistaan, mutta nyt loistavaan kappaleeseen oli saatu kaiken kukkuraksi mukaan itse pääpiru.

Reflektor kasvaa Arcade Firelle tyypilliseen tapaan hyökyaaltomaiseen pauhuun, mutta mukana on synkkää kuolemanläheistä karnevaalia, ehkä Chassagnen sukutaustaan liittyvän Haitin voodoo-henkeä: ”Will I see you on the other side? We all got things to hide”.

Istuin iltaa Eerikinkadulla sijaitsevassa räkälässä ja kuuntelin luureilla albumia, join muutaman tuopin kaljaa. Naputin.

”Mustan peilipallon katveessa”, otsikoin levyarvioni Rumbaan. Kehuin albumia alkuun varovaisesti kolmen ja puolen tähden arvoisesti, mutta lisäsin loppuun, että levy kasvaa hyvin mahdollisesti suuriin mittoihin.

Niin kävi. Loistava tupla-albumi on nykyisin helppo nostaa debyytin ja The Suburbsin rinnalle Arcade Firen merkkiteokseksi.

Pääsin kokemaan Arcade Firen seuraavana kesänä Berliinin Wuhlheide-puistossa ja Lontoon Hyde Parkissa. Etenkin ensimmäinen pani pääni täysin onnesta sekaisin. Eeppistä diskoa, synkkää vuolasta rockia, kauneutta ja hurmiota, yhtye kykyjensä huipulla.

Ilta päättyi – paitsi Michelberger-hotellin sisäpihalla kuultuun yhtyeen jäsenten salaiseen punk-keikkaan – versioon John Lennonin Mind Gamesista, jolla Win Butler laulatti berliiniläisyleisöä varsinaisen keikan jälkeen.

Lauloin nyrkit pystyssä, The Reflektors -paita ylläni.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!