2010-luvun popklassikot

#23 Leonard Cohen – You Want It Darker (2016)

”Hengellinen etsijä Cohen tuntuisi myöhempinä vuosinaan liukuneen takaisin kotiuskontonsa juutalaisuuden suuntaan, mutta dogmaatikoksi hänestä ei ollut koskaan.”

Lauluntekijän hyvästijättö ja moniselitteinen teologinen pohdinta samassa paketissa.

”Hineni, hineni
I’m ready, my Lord”

82-vuotiaana marraskuussa 2016 kuolleen Leonard Cohenin jäähyväisistä yleisölleen olisi houkuttelevaa etsiä yhtäläisyyksiä David Bowien vastaaviin vain vajaata vuotta aiemmin. Bowie tiesi kuolevansa syöpään Blackstar-albumiaan tehdessään, ja Coheninkin terveys oli loppuaikoina ilmeisesti niin heikko, että sopii olettaa hänen ymmärtäneen You Want It Darkerin viimeiseksi levykseen. Kumpikin teos on ladattu ainakin jonkinmoisella määrällä viitteitä edessä olevaan. Ja kumpikin albumi ehti tehdä vaikutuksen kriitikoihin ja kuulijoihin vain täpärästi ennen kuin suruviesti jo saapui.

Samankaltaisuuksia on lisää: niin Blackstarilta kuin You Want It Darkeriltakin julkaistiin ennakkoon singlenä nimikappale, ja juuri näissä molemmissa kappaleissa kuoleman aavistelu on ainakin jälkiviisaasta perspektiivistä kouriintuntuvinta.

Mutta sitten niihin eroihin.

Bowien kuolema tuli yleisölle täytenä yllätyksenä, ja vastaavasti Blackstar-biisi ilmaisee asiansa niin abstraktisti, ettei siitä osattu aluksi lukea aivan niin tummia sävyjä kuin siinä sitten osoittautui olevan. Cohen taas puhuu tässä niin suoraan kuin uskonnollisia symboleja käyttäen voi puhua. Tai no, se on ainakin osatotuus You Want It Darkerista.

Melko suoraa puhetta näyttää olevan ainakin tämä:

”If you are the dealer
I’m out of the game
If you are the healer
I’m broken and lame”

Eli vanha ja väsynyt ihminen anelemassa vapautusta tämän elämän kahleista? Säkeet on helppo tulkita näin ja jättää pohtimatta niiden moniselitteisyyttä. Ehtolauseet eivät kenties välitä vain ensimmäisenä mieleentulevaa sanomaa. Jos sinä olet parantaja. Ehkä et olekaan. Ja kuka sinä? Sekin kysymys on kysyttävä, vaikka taas vastausta voisi luulla ilmeiseksi.

Selvää toki on, että laulussa on kyse jumalasuhteesta. Selvää ei kuitenkaan ole edes se, mistä jumalasta puhutaan, sillä konteksti väreilee juutalaisuuden ja kristillisyyden välimaastossa. Teksti viittaa suoraan ristiinnaulitsemiseen, toisaalta se käyttää juutalaista uskonnollista sanastoa ja synagogakuoroa. Hengellinen etsijä Cohen tuntuisi myöhempinä vuosinaan liukuneen takaisin kotiuskontonsa juutalaisuuden suuntaan, mutta dogmaatikoksi hänestä ei ollut koskaan.

Tulkitsen, ettei You Want It Darker sittenkään ole tunnustuksellinen laulu tai mitään niin helposti ymmärrettävää kuin kuolemaansa odottavan ihmisen monologi jumalalleen. Se on saattanut saada virikkeensä jostakin tällaisesta, mutta laajenee yleisemmäksi kuvaukseksi elämästä uskonnollisen kokemuksen läpi nähtynä – monologi, kyllä, mutta ei rukous, vaan pohdintaa siitä, mitä tuo ihmistä suurempi haluaa, mahdollistaa, sallii ja lupaa. Vaiko mitään?

Hyvien sanoittajien lauluissa kannattaa aina kiinnittää huomiota nimeen ja sen rooliin kokonaisuudessa. You want it darker; we kill the flame. Mieleenpainuva ja arvoituksellinen säe, joka tuntuu kuvastavan elämän rajallisuutta ja tämänpuoleisen maailman kärsimyksentäyteisyyttä ja sitä, että asioita nyt vain ei ole tehty meille helpoiksi. Emmekä mekään tee niitä meille helpoiksi, vaan olemme susia toisillemme ja itsellemme.

Ja se on kai tärkein syy siihen, että niin monet meistä kaipaavat jumalaa (tai kaikki, ainakin jonkinlaista). Tarkoitusta.

Kieltämättä nämä ovat asioita, joiden kuvittelisin kuoleman lähestyessä, elämästään tiliä tehdessä, saavan entistä raskaamman painon.

On ehkä yllättävää, että You Want It Darkerin säveltäjä on nipusta loistavia Madonnan kasarihittejä parhaiten tunnettu Patrick Leonard. Mutta tämä ei oikeastaan ole sävellysbiisi. Tämän tekevät teksti, Cohenin loppua kohti vain vakuuttavammin sanoja painottava puhelaulu, kuoron lähes aavemainen, tyhjiä tiloja ja ihmisen suurta yksinäisyyttä alleviivaava osuus ja taiteilijan pojan Adam Cohenin vähäeleisen dramaattinen tuotanto.

Leonard Cohenin myöhempää levytysuraa leimaa usein jopa juustoiseksi käyvä syntikka- ja taustalaulumatto, jolla on kaiketi yritetty pehmentää hänen levy levyltä epämelodisempia vokaalisuorituksiaan, mutta tässä ei olla lähdetty tilkitsemään melodista tyhjiötä, vaan alleviivaamaan sen mahdollistamaa luontaista dynamiikkaa. Se on oikea ratkaisu, kun ollaan vastauksetta jäävien kysymysten äärellä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!