2010-luvun popklassikot

#19 Rihanna – We Found Love feat. Calvin Harris (2011)

”The Guardianin arvion mukaan Rihanna olisi voinut lausua Harrisin biitin päälle varapääministeri Nick Cleggin konferenssipuhetta samalta viikolta ja We Found Lovesta olisi silti tullut hitti.”

EDM:n kultavuonna 2011 oli ilmiselvää, että Rihanna tekee massiivisen EDM-hitin. Mutta kuka olisi arvannut, että tuosta kappaleesta tulisi myös yksi Rihannan uran parhaista kappaleista.

”We found love in a hopeless place”

Rihanna oli tehnyt dance- ja house-vetoisia kappaleita ennenkin: Don’t Stop the Music (2008) flirttaili elektronisen tanssimusiikin kanssa ja Only Girl in the World (2010) oli gratinoitu paksulla EDM-kuorrutuksella. Tätä seuraava vuosi oli EDM-musiikin kaupallinen piikki, ja oli selvää, että myös Rihannan pitää tehdä jotain isoa genren sisällä. Ja se, mitä piti tehdä, oli skottituottaja Calvin Harrisin säveltämä We Found Love.

We Found Love on yksinkertaisuuden ja tiivistämisen sinfoniaa, aivan konkreettisesti. Seitsemän sanan mittainen kertosäe-mantra toistuu kolmen ja puolen minuutin kappaleen aikana 16 kertaa. Muutenkaan sanoja ei tuhlailla: laulun kahdessa ensisäkeistössä on yhteensä kahdeksan lausetta:

”Yellow diamonds in the light
I was standing side by side
As your shadow crosses mine
What it takes to come alive”

”Shine a light through an open door
Love and life I will divide
Turn away ’cause I need you more
Feel the heartbeat in my mind”

Jos We Found Loven sanoissa ei ollutkaan suuresti pureskeltavaa – tai edes tolkkua – se ei haitannut. The Guardianin arvion mukaan Rihanna olisi voinut lausua Harrisin biitin päälle pääministeri Nick Cleggin konferenssipuhetta samalta viikolta ja kappaleesta olisi silti tullut hitti.

We Found Lovesta tuli Rihannan yhdestoista listaykkönen Yhdysvalloissa, jossa se pysyi listaykkösenä kymmenen viikkoa. Siitä tuli myös Calvin Harrisin toistaiseksi ainoa Billboardin Hot 100 -singlelistan ykkönen. Se myös sinetöi Harrisin aseman EDM:n jättinimenä vuosiksi.

We Found Love on puhdasta euforiaa popkappaleen muodossa. Sen alkukantaista, suorastaan lapsellista vetovoimaa on aivan turha yrittää pukea sanoiksi. Yksi aivan naurettava urkuriffi, neljä sointua, 128 biittiä minuutissa. Mutta jos serotoniiniarvot kehossani mitattaisiin We Found Loven kuuntelun jälkeen, mittari menisi rikki.

Tämän päivän biisileirikulttuurin keskellä on miltei uskomatonta, että We Found Loven säveltäjäksi on merkitty vain Calvin Harris. Esimerkkinä: ainuttakaan Harrisin uusimman Funk Wav Bounces Vol. 1 -levyn (2017) singleä ei ole tehty alle neljän kirjoittajan voimin.

Vaikka epäonnistuneen Motion-albumin (2014) jälkeen Harris pääsikin jaloilleen luopumalla EDM-soundista, voidaan sanoa, ettei Harris ole tehnyt urallaan toista We Found Loven veroista kappaletta. Eikä luultavasti teekään, sillä tällainen täydellisyys osuu harvoin useampaa kertaa saman biisintekijän kohdalle.

Rihanna ei puolestaan ole tehnyt toista We Found Loven tasoista EDM-kappaletta: tyyliä kokeiltiin melko onnistuneesti Talk That Talk -albumin (2011) Where Have You Been -kappaleella ja vähemmän onnistuneesti Unapologetic-levyn (2012) Right Now -singlellä. Vuoden 2016 Anti-albumilla Rihanna jätti EDM:n vakavamman r&b:n tieltä, ja niin tuntuu tehneen muukin maailma hänen perässään.

Mutta aina kun We Found Love soi, on taas vuosi 2012 ja tekee mieli hyppiä ilmaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!