2010-luvun popklassikot

#18 Lorde – Royals (2013)

”Lorde lauloi esikoisalbumillaan sellaisella vilpittömyydellä, joka sai toimittajat hämmästelemään loputtomiin sitä, kuinka näin nuori voi puhua näin viisaasti.”

Kerran Lorde oli nuori ja ei-mistään, ja ajoi Cadillacia unissaan.

”We’ll never be royals
It don’t run in our blood”

Royals oli ensimmäinen kosketukseni Lordeen. Kuuntelin sen kesällä 2013 yksin asunnossani. Olin kahden pitkän parisuhteen välissä ja mietin, haluanko jäädä Helsinkiin vai lähteä pois. Täyttelin vaihtarihakemuksia Tel Aviviin ja Fidzille.

Kiinnostuin Lordesta, koska hän oli hyvin nuori ja tuli hyvin kaukaa. Lorde oli 16-vuotias ja kotoisin Uuden-Seelannin kaupungista Aucklandista. Hän lauloi itsestään ja ikäpolvestaan vilpittömyydellä, jollaista en ollut ennen kohdannut.

Sellaisella vilpittömyydellä, joka sai toimittajat hämmästelemään loputtomiin sitä, kuinka näin nuori voi puhua näin viisaasti.

Royals on lähiöteinin voimaantumiskappale. Kertoja on marinoitunut amerikkalaisessa kulutuskulttuurissa kuin kuka tahansa länsimaalainen nuori. Kuunnellut A$AP Rockya, Jay-Z:tä ja Lana Del Reytä (kyllä, hän on näin nuori!) ja leikitellyt ajatuksella, että hänkin asuisi Hollywoodissa ja nuuskaisi muotihuumeita julkkisten kartanoissa.

Mutta hän asuu Aucklandissa, eikä ole ikinä matkustanut ulkomaille.

Kappaleen bridgessä Lorde listaa asioita, jotka toistuvat hänen kuuntelemissaan amerikkalaisissa lauluissa: kultahampaat, Grey Goose -votka ja kylppäreissä trippailu. Lentokoneet, saaret ja lemmikkitiikerit. Asioita, joista kuninkaat on tehty.

Kertoja ja hänen ystävänsä eivät tule koskaan olemaan kuninkaallisia. He asuvat pienessä kaupungissa maassa, jonka pääkaupungin harva osaa nimetä: ”In a torn up town, no post code envy.”

Eikä se haittaa. Kertoja tietää olevansa nuori ja ei-mistään. Hän ajelee unissaan Cadillacilla, mutta hilluu päivät Devonportin lähiössä, joka ei todellakaan ole ”torn up”, mutta ei myöskään millään tapaa ihmeellinen.

Eikä se ainakaan ole Hollywood.

Siinä minä makasin vuokrayksiöni kovalla futonilla ja kuuntelin 16-vuotiaan laulua maailman toiselta laidalta. Musiikkivideon lähiö muistutti Länsi-Vantaasta, jossa kävin kouluni.

Mietin, miten kaukaisena Lorde pitää sitä, mistä hän Royalsissa laulaa. Hollywoodia, laatuvodkia, The Weekndin musiikkivideoita. Miettiikö hän, että on yksi asia päästä Hollywoodiin, ja kokonaan toinen asia voida kutsua sitä kodiksi?

Minusta tuntuu nimittäin usein, että Kalifornia on lähellä. Se on niin tuttu kuin voi olla. Osaisin suunnistaa Los Angelesissa aika hyvin, koska olen katsonut Crashin, Nuoren kapinallisen ja kolme kautta The Hillsiä. Tietäisin, mistä löytyvät parhaat viinitilat ja mitä naapurustoja kannattaa välttää.

Helsingistä Los Angelesiin on kuitenkin 9 000 kilometriä, ja vaikka pääsisin perille, en tiedä, pääsisinkö oikeasti. Paikat paljastavat todellisen luontonsa vasta, kun niitä peilaa omaan itseen. Jos pidän jostain kaupungista, se tarkoittaa yleensä, että pidän itsestäni siinä kaupungissa.

Elämässäni on kourallinen kaupunkeja, joissa olen itsestäni pitänyt. Kaupunkeja, joita voisin pitää kotina, on ehkä yksi.

Royals julkaistiin sinkkuna 3. kesäkuuta 2013. Se nousi hitaasti kaikkien listojen kärkeen ja teki Lordesta tähden. Syksyllä ilmestynyttä Pure Heroine -albumia myytiin miljoonia.

Vuoden 2013 jälkeen Lorde on käynyt Los Angelesissa monta kertaa, ystävystynyt Taylor Swiftin kanssa ja varmasti saanut maistaa Grey Goose -votkaakin (hän täytti 21 viime marraskuussa). Internetin mukaan Lorde asuu yhä Uudessa-Seelannissa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!