2010-luvun popklassikot

#100 Oneohtrix Point Never – Chrome Country (2013)

”Daniel Lopatinin kappaleet ovat musiikkiobjekteja, jotka luovat paikantunnun ja esineisiin elämän.”

Chrome Country on Daniel Lopatinin joka-aamuinen utopia.

Mikä on Chrome Country?

Onko Chrome Country seuraava aamu Blade Runnerin lopputekstien jälkeen, kun aurinko yllättäen palaa taivaalle ja hohtaa valoaan pilvenpiirtäjien lasipinnoista.

Onko Chrome Country arkkitehtitoimiston hyperrealistisisissa kaavakuvissa, joissa toimeliaisuutta puhisevat simulaatioihmiset virtaavat huomaamatta, että heidän arkensa hallitsee heitä eivätkä he sitä.

Onko Chrome Country utopia?

Daniel Lopatinin Oneohtrix Point Never -nimellä tekemää instrumentaalimusiikkia on helppo käsitteellistää. Erityisesti vuoden 2013 R Plus Seven -levy jo pyysi siihen.

Tuoreessa muistissa oli, kuinka Simon Reynolds oli Retromania-kirjassaan ylistänyt Lopatinia. Tämän musiikki kuvasi Reynoldsin mukaan haudattua konsumeristista utopiaa ja toisaalta nykyistä maailmaa, jossa internetistä on tullut uusi subliimi, jonka edessä ihminen havahtuu pienuuteensa.

Lisäksi James Ferraron Far Side Virtual -levyn kulttuurinen arvo oli alkanut kirkastua. Levy oli kuin Marx eksyneenä Windows 95:een. Äänipankkijinglet ja soittoäänet kuvasivat monien mielestä kiihtyvyysopin mukaista musiikkia matkalla kapitalisminjälkeisyyteen.

Vaporwave, kriitikot sanoivat ja horisivat menemään.

Ferraron tavoin Lopatin oli kuudennella levyllään löytänyt soitinmallinnukset ja virtuaalistudiot. Hän rakensi niillä omaa MIDI-maailmaansa, jossa oli helppo kuulla Reynoldsin oppien mukainen menneisyyden ja tulevaisuuden samanaikainen läsnäolo.

Lopatinin oma lukuohje on kuitenkin yksinkertaisempi. Levyn kappaleet ovat musiikkiobjekteja, jotka luovat paikantunnun ja esineisiin elämän. Teema on Lopatinin mukaan domestic bliss, arjen autuus.

Kodin Chrome Country on keittiö.

Jääkaappi, leivänpaahdin, kahvinkeitin, liesi – kaikki laitteita, joiden pinnat ovat kromia, jonka alta lähtee pian yhteys internetiin.

Oneohtrix Point Neverin kappaleessa soivat niiden digitaalikellojen vilkkuvat minuuttierottimet, samea peilikuva jääkaapin ovessa ja teknologian jokapäiväisyys. Se pitää meidät hengissä, käynnistää ja ylentää arkisen. Kappaleen ja koko albumin viimeinen minuutti on loppusoitto sen kunniaksi.

Orgaaninen juhlistaa synteettistä – eikä vain sanaleikin tasolla. Urkufanfaarissa soi länsimainen kulttuurihistoria: katedraalit, kirkot, kuolema, mutta erityisesti elämä.

Ikkunantakainen kirkkaus toivottaa tervetulleeksi aamuun. Ihminen seisoo älyjääkaappinsa edessä ja hörppää höyryävää kahvia. Data virtaa laitteissa. Onni leviää ihmisen kasvoille.

Uusi päivä voi alkaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!