Levyraati #49

Murmansk – Mercury

Around Your Neck julkaisee tällä viikolla venäläiskaupungin mukaan nimetyn kitararockyhtyeen kolmannen albumin, jonka nimi on Rüütli. Se on viroa ja tarkoittaa ritaria. Levyä on kuvailtu shoegazesta ja vaihtoehtorockista tunnetun helsinkiläisryhmän popeimmaksi tekeleeksi. Mercury-kappaleen videon on ohjannut Jari Anttonen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa

Porilainen kulttibändi Kuusumun profeetta julkaisee Huutoja hiljaisesta huoneesta -nimisen kuudennen täyspitkänsä 28. syyskuuta. Ensimmäinen biisi-irroitus Sataa lumi maahan hiljaa näyttää siltä, että yhtye ottaa jälleen askeleen uuteen suuntaan. Vuoden 2008 Lyhtykuja-levyn scifi-hevistä tai sitä varhaisemmasta tuotannosta ei muistuta suoraan kuin Mika Rätön ääni.

The Raveonettes – She Owns the Streets

Kymmenen vuotta sitten Attack of the Ghost Riders -hitillään läpimurron tehnyt tanskalaisduo on osoittautunut yllättävän sitkeäksi tapaukseksi – ja yhdeksi shoegaze-räminään ihastuneen nykyindien vaivihkaisimmista vaikuttajista. Syyskuun 11. päivänä ilmestyvä Observator on jo yhtyeen seitsemäs albumi (jos vuoden 2002 Whip It On -minialbumi lasketaan mukaan), ja siltä lohkaistun She Owns the Streets -singlen videon on ohjannut Peter Kaaden.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Flying Lotus – See Thru to U

Flow-keikkansa peruuttanut Steven Ellison julkaisee neljännen albuminsa Until the Quiet Comesin lokakuun alussa. Artistin mukaan albumi on kollaasi ”mystisistä tiloista, unista ja tuutulauluista”. Levyn nimikappaleella vierailee Erykah Badu, jonka tulevan albumin Ellison tuottaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

The Streams – My Heart Still Wants You Home

Drink Tonight Records julkaisee turkulaisen poprocktrion esikoisalbumin Hopeless Playn 5. lokakuuta. The Streamsin laulaja-kitaristi Mitja Kiviluoma tunnetaan Magenta Skycoden kiertuekitaristina, kun taas Mikko Siusluoto on soittanut Traffic Islandissa. My Heart Still Wants You Homen videon on ohjannut Mikko M. Koskinen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Raadin tuomiot

Mikko Lepistö
Murmansk – Mercury Ihan kivaa taukorymistelyä mutta eipä tuonut mitään uutta.
6
The Streams – My Heart Still Wants You Home Voi kun tarttumapintaa olisi edes puoliksi mitä hipster- ja outous-arvot ovat.
5
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Osallistuin levyraatiin eka kertaa vain sen vuoksi että voin antaa Kuusumun Profeetalle kympin.
10
The Raveonettes – She Owns the Streets Onko siitä Ghost Rideristä jo 10 vuotta aikaa?
7
Flying Lotus – See Thru to U "Ihan kiva". Teflonia.
5
Jussi Jaakkosela
Murmansk – Mercury Puuduttavaa junttausta. Olisi toiminut säröisempänä ja raskaampana versiona paljon paremmin.
5
The Streams – My Heart Still Wants You Home Olen liian kyyninen tai sitten en vain ymmärrä.
3
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Tässä on ihan selviä yhtymäkohtia kahden ensimmäisen (suomenkielisen) levyn tunnelmiin. Nostaa odotukset tulevaa levyä kohtaan koviksi. Taidanpa kuunnella uudestaan.
10
The Raveonettes – She Owns the Streets Tarttuva ja videota myöten retroinen laatubiisi. Hyvä.
8
Flying Lotus – See Thru to U Soundaa alkuun hyvältä, mutta loppua kohti menee liian mystisiin tiloihin. Ääniteos. Saa nähdä onko itse levy parempi.
3
Antti Lähde
Murmansk – Mercury Livenä olen tykännyt bändistä kovastikin. Tästä biisistä en oikein parillakaan kuuntelulla saanut otetta. Hyvinhän paketti on kuitenkin kasassa.
6
The Streams – My Heart Still Wants You Home Irkkutyyppinen soolonlurautus biisin puolivälissä on ihan kiva. Pätevää ja romanttista aikuisradiopoppia, toki vähän liian sokerista ja ns. lällyä omaan makuun. Kyllä tämä silti soittolistapaikan joltain sopivalta kanavalta ansaitsee.
5
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Kuusumun Profeetta goes Snow Patrol! Kovin on juhlallinen sävelmä, ja hyvä niin. Olihan Kuusumu parhaillaan "vaaleanpunaisen" levyn aikaan, jolle tämän voisi vaivatta päätösraidaksi sujauttaa.
8
The Raveonettes – She Owns the Streets Ihan erinomainen popsävellys, jonka tasoisiin ei ihan joka viikko törmää. Yhden tempun bändistä on kasvanut kymmenessä vuodessa aika monisävyinen yhtye. Hienoa!
9
Flying Lotus – See Thru to U Pettymys tavanomaisuudessaan. Nu-jazz-vibat eivät tällä(kään) kertaa kauheasti innosta.
5
Oskari Onninen
Murmansk – Mercury Koukku tuntuu olevan se, että sitä ei ole. Tilalla on vain taidokkaasti särömaalattua pintaa ja vallia. Vaikka paletti on eri, toimintatavassa on jotain cocteautwinsiaanista.
6
The Streams – My Heart Still Wants You Home Jälleen yksi osoitus siitä, miten vaikea on nousta keskitien poprockilla tippaakaan laimeuden yläpuolelle. Uskomattoman beige meno.
3
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Snow Patrol! Kyllä! Huh! Kuusumumaiset kaaret ovat yhä läsnä, onneksi. Tunnelmasta tulee joulu mieleen. Näin sydämeeni joulun teen. Glögi. Villasukat. Hyvä biisi.
7
The Raveonettes – She Owns the Streets Olin ehtinyt tuomita Raveonetet joksikin 2000-luvun kuriositeetiksi, josta ei tarvitsisi enää olla kiinnostunut. Olin näemmä väärässä. Olisipa tämä Pains of Being Pure at Heartin tai Crystal Stiltsin biisi.
8
Flying Lotus – See Thru to U En osaa sanoa tästä muuta kuin sen, että mieleen tulee jokin tv-mainos, jossa kamera pyörii jonkin asunnon sisätilahavainnekuvan sisällä. En tiedä, mitä mainos haluaa mainostaa.
3
Valtteri Vääri
Murmansk – Mercury Tykkäsin tunnelmasta. Soundit oli mukavat. Painostavuus sopii syksyyn.
7
The Streams – My Heart Still Wants You Home Bändi periaatteessa soundas ihan hyvältä mutta sävellys oli hälyttävän keskinkertainen.
3
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Kivaa leijailua. Laulaja kuulostaa Rölliltä.
6
The Raveonettes – She Owns the Streets Ei tämä nyt missään nimessä huono ole, mutta kuultu niin moneen kertaan. PJ Harveyn "Good Fortune" meets The War On Drugs.
6
Flying Lotus – See Thru to U Jaahas, olipa vaisu tekele. Vois olla välisoitto Badun levyllä.
4
Nick Triani
Murmansk – Mercury I always want to like Murmansk but feel disappointed. I never hear a song. Still dont. confounded by sounding like a demo. Landfill shoegaze?
5
The Streams – My Heart Still Wants You Home landfill Magenta Skycode mixed with riverdance
3
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa quality from one of the best Finnish bands ever
8
The Raveonettes – She Owns the Streets pretty and dull.
5
Flying Lotus – See Thru to U anything with Erykah Badu on sounds bland, this one sounds like they let the jazz musos out of the asylum. Even worse it sounds like Zappa.
3
Waltteri Turunen
Murmansk – Mercury Ei tää oikein osu kohalle. Enemmän jurraavampi tai sitten jämäkämpi, niin ois miun makuun hyvä, mutta tämmösenään jää hieman suutariksi.
6
The Streams – My Heart Still Wants You Home Sanat on kornit, biisi on pehmeä ja soljuva, mutta vailla yllätyksiä tai merkitystä. Tylsä, kolmetoista tusinassa.
4
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Onpa kaunis kappale. Kuulostaa juuri siltä, miltä ensilumi kuulostaa laskeutuessaan keltaisen katuvalon loisteen värjäämänä isoina rätteinä kiiltävälle loppusyksyn asfaltille.
8
The Raveonettes – She Owns the Streets En osaa oikein määritellä mikä tekee tästä hyvän biisin. Jotenkin se tuntuu välittömältä, eikä se pyri miellyttämään. Enemmän kuin osiensa summa. Oisko siellä sydäntä?
7
Flying Lotus – See Thru to U Ei ihan eka kerralla avautunut miulle. Ehkä konteksti puuttuu.
5
Jukka Kuusisto
Murmansk – Mercury Hyvältä kuulosti. Jotain koukkua olisi ehkä vielä kaivattu.
7
The Streams – My Heart Still Wants You Home Erittäin hyvin tehtyä tavaraa. On vain jotenkin niin tavallista, että ei oikein kiinnostus herää. Mallikelpoista perusmenoa.
6
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Onko tässä Kuusumun profeetta populaareimmillaan? Ei muuta kuin radiosoittoon ja kansansuosioon.
8
The Raveonettes – She Owns the Streets Noita kitaroita jaksaisin kuunnella. Yksinkertaiset asiat ovat usein tehokkaita.
9
Flying Lotus – See Thru to U Sisälsi kiinnostavia elementtejä.
6
Antoinette Olivia
Murmansk – Mercury Kyl tää paketti alkaa kuulostamaan sulavalta. Hyviä dynamiikkoja.
7
The Streams – My Heart Still Wants You Home Melodia on kiva mutta Enya ja Michael Flatley tanssii saksanpolkkaa mielen ikkunasta katsoessa. Vaiheessa vielä.
3
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Ei ei ei ei. Ja tavallaan taas joo joo joo joo. Aika näyttää, nyt nelonen..paitsi tää loppuarpeggioseurakunta onnistuu kuulostamaan helvetisti Slowdivelta ja Bark Psychosisilta. (Viisi minuuttia myöhemmin: okei. mä taivun. Tää on todella hieno biisi.)
8
The Raveonettes – She Owns the Streets Mä oon niin väsynyt jo tähän soundiin. Mut biisi toimii. Don't Fear the Reaper ilman kuolemaa xanor-vajareissa imppaamassa liimaa ennen runopoikatyttödiskoon menoa. Mut sitä ujostuttaa ja koulun roskiksella on enemmän karismaa kuin näillä.
4
Flying Lotus – See Thru to U Täähän on periaatteessa post-punkia eri soittimilla ja Squarepusher-sooloilla. Kummallinen suunta mutta ei Flying Lotus ole missään nimessä edes levyraatimateriaalia. Levyt ovat aina isoja palapeliä - tääkin todennäköisesti parempi levykontekstissa.
7
Joni Kling
Murmansk – Mercury Ihan sekopäinen kappale. Eka olin että annan ton muijan laulusta ja noista kitaroista 9. Sitten kitarat alko kuulostaa joltain Apulanta-kertoo-sulle-tunteistaan-junttaukselta ja toi nainen nightwishiltä. Perus Suomi-indiemeno siis. Lopussa muuttu taas tosi siistiksi toi piisi, joten annan 7.
7
The Streams – My Heart Still Wants You Home Magenta Skycode kledjuista tuli aina joku Green Day mieleen ja nyt ne pukeutuu jo inkkareiksi tyyliin The Sweet? Jossain sateisessa suomalaisessa sienimetsässä? Ai eikö tää ollu Magenta Skycode? Nordmanilta (SWE) tää kuulosti vähäsen, mistä 3. Ruotsissa tehdään kaikki paremmin.
3
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Mähän oon siis kerran käyny Porissa ja siellä oli vaan hitosti mopoautoja ja s-ketjun sikaniskabaarissa soi Neil Youngin Heart of Gold. Kuulostaa sellaselta musalta mikä tiivistyy just kuvatuista kulttuurisista vaikuttimista. Ai joo, ja KASEVA! Kasevasta yks piste lisää!
10
The Raveonettes – She Owns the Streets Jos saan ikinä penskoja, niin voin näyttää tän videon niiden kysyessä, että miltä skandinaaviset indierokkarit näytti vuonna 2004. Pelottelen niitä myös The Hivesin kuvalla. Muuten video oli hieno, mutta koska bändin musa on jo melkoista pakkopullaa, niin pullat vois olla paremmin videossakin teemana esillä, kuten youtube-kuvakkeesta ois voinu päätellä. Ei olleet. Petyin.
5
Flying Lotus – See Thru to U Hyvä biisi Erykah Badusta huolimatta. Max Roachin ja Duke Ellingtonin kollabot olis kuulostaneet tältä, jos rauhoittavat lääkkeet ja hormonihoidot olis olleet käsillä.
7
Aleksi Lehti
Murmansk – Mercury Livenä ja järjettömän kovaa soitettuna tämä olisi varmasti loistava. Kerrostaloon sopivalla äänenvoimakkuudellakin kuulosti kuitenkin ihan mainiolta. Aika vaikeksi Murmansk tekee kuitenkin näihin biiseihin sisälle pääsyn.
7
The Streams – My Heart Still Wants You Home Odotin aika paljon parempaa kun kuulin keitä tässä on mukana. Eihän tämä varsinaisesti ihan paskakaan ollut, mutta aivan liian keskinkertainen.
3
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Kaunis. Kolmen kuuntelukerran jälkeen haluan edelleen kuunnella tämän uudelleen. Täytynee kuitenkin nämä loputkin biisit kuunnella.
9
The Raveonettes – She Owns the Streets Onhan tämä kappale aika monta kertaa jo tehty, mutta toimii edelleen.
7
Flying Lotus – See Thru to U Hyvä alku muuttui äkkiä piinaksi. Plussaa lyhyydestä.
2
Mikael Johannes Mattila
Murmansk – Mercury Vaikka video välillä näyttikin kalliolaisen vintage-liikkeen mainospätkältä, oli se abstraktiudessaan ihan kiinnostava. Tässä olivat läsnä juurikin ne elementit, mistä Murmanskin tunnen, eli noita synkooppisahauksia ja kailottavaa naislaulua. Ihan semmoinen kiinnostava urbaanin syksyinen tunnelma silti.
6
The Streams – My Heart Still Wants You Home Introhan kuulosti ihan Brucen uudelta levyltä, vai mitä näitä nyt on, Flogging Molly? Sitten se rupesi kuulostamaan ylex-indiefiltterin läpi ajetulta Nicklebackilta. Olisin ottanut sen Flogging Mollyn mieluummin..
3
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Onhan tämä nyt ihan huikean kaunis. Kasari-porirockin mahtiballadit, Kaseva, kuulaasti nousevat puhallinsovitukset, sekä marraskuinen kävely sinisessä hämärässä jossain Kuukkarin kulmilla (ikään kuin Poria mitenkään tuntisin). Jos maailmassa olisi oikeutta, olisi tämä tulevan syksyn rakastetuin hitti. Vaan ehkä se onkin. Hattu pois päästä, Profeetat tekivät sen taas.
10
The Raveonettes – She Owns the Streets Laulaja oli ihan oasista. Sitten mietin, onko seuraava trendijuttu ruveta kuvaamaan videonauhureille? Sehän olisi luontevaa, näin vinyylien ja c-kasettien aikana. Mutta jos itse tekisin tällaisen biisin, niin kyllä minä ihan tyytyväinen olisin. Mukavan kaihoisaa janglea, vaikkei tässä mitään kovin oivaltavaa tapahdukaan.
7
Flying Lotus – See Thru to U Olipas hassu biisi, fuusiojatsilta soundaavine kitaroineen kaikkineen. Näin vinksahtaneesta tekotavasta on jo annettava pisteitä. Aika vähän tässä tosin mitään kunnollista biisiä oli. Toisaalta on kivaa, että musiikkia näin mukiloidaan välillä.
5
Markus Hilden
Murmansk – Mercury Muuten hyvä meno, mutta aiempaa popimman otteen olisi voinut jalostaa kertosäkeeksi asti. Nyt jäi yrityksestä huolimatta liian etäiseksi.
6
The Streams – My Heart Still Wants You Home Oho, tykkään kovasti! Säkeistöissä olisi voinut olla jotain taikatemppuja, mutta biisi kasvaa hienosti. Mainiota!
8
Kuusumun profeetta – Sataa lumi maahan hiljaa Olen elämässäni kuunnellut yhden Kuusumun profeetta -albumin läpi. Tämä tapahtui joskus 2002. En halua uskoa, että kaikki epäonnistumiseni elämässä johtuvat Profeetta-vajavaisuudestani. Nätti kappale.
7
The Raveonettes – She Owns the Streets Raveonettesilla on aina ollut taito tehdä hyviä melodioita eikä tämäkään ole poikkeus. Oikeastaan erinomainen kolmeminuuttinen tähän lauantai-iltapäivään.
8
Flying Lotus – See Thru to U Mieleen tuli joku käsittämätön nykytaidenäyttely ja ei, hyvästä musiikista ei tule mieleen nykytaidenäyttely.
4