Levyraati #47: tulokset

Don Johnson Big Bandin laulu ”elämän elämisestä” varmisti, että Nuorgamin neljännenkymmenennenseitsemännen Levyraadin voitto jäi koti-Suomeen. Kiitos, te myöhempien aikojen donkkarit!

Varsinkin keskikastin osalta hiuksianostattavan tiukan Levyraadin pistekeskiarvoksi muodostui mukavahko 5,58. Äänestäjiä oli mukavan pyöreä määrä, täsmälleen kymmenen kappaletta. Ihanan pyöreää – kuin pallo!

5. Amanda Palmer & the Grand Theft Orchestra – Want It Back 4,20

Jukka Kuusisto – 7

”Jonkin verran koukuttava melodia.”

Juho Paavola – 3

”Ihan hauskalta kuulostavan Pink-vaikutteisen säkeistön vaihtuessa kertsin huikeaan antikliimaksiin vitutus on suorastaan käsinkosketeltava.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

4. Disco Ensemble – Second Soul 5,50

Sami Niemelä – 8

”Aikuisempaa Disco Ensembleä ja biisi joka kasvaa tajuntaan kiinni vähän varkain, mukana kaikuja (pun intended) Killersistä, Braverystä ja ties mistä. Jotenkin tuntuu että vaikka fanikunnan indiempi pää voi tätä vähän vierastaa, isoille lavoille mennään ja lujaa. Lisäksi mulla on aina ollut sielussa pieni musta nurkka isolle, pömpöösille musalle. Hyvä Jukka Immonen!”

Kuka Äijö – 3

”Kostean yön tasapaksu tuttu ja turvallinen taustaherkistely.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

3. Ellie Goulding – Anything Could Happen 5,60

Arttu Ala-Jokimäki – 8

”Ei missään nimessä Gouldingin parhaita tuotoksia, mutta hienostihan tää polkee Passion Pitin Gossamerin hengessä. Edelleen yksi lupaavimmista valtavirta-popin naishahmoista, mutta ei kyllä ihan vielä tällä lunasta kaikkia odotuksia.”

Antti Lähde – 6

”Laulukoukussa olisi ideaa vaikka minkälaiseen superhittiin, mutta tylsästi tamppaava komppi taittaa biisistä parhaan terän. Gouldingin ääni toimii kyllä hienosti.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

2. Paul Banks – The Base 5,80

Kai Jääskeläinen – 8

”Hyvin toimii Banksin ääni muissakin asiayhteyksissä kuin Interpolissa. Nälkä jäi kyllä tästä maistiaisesta.”

Aleksi Lehti – 5

”Hyvinhän tämä jyskyttää. Vähän kääntyy kuitenkin loppua kohti tylsän puolelle.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

1. Don Johnson Big Band – Living the Life 6,80

Jaakko Vuorinen – 9

”Tosi hieno soundi. Mutta jotenki Tommyn ääni vaati enemmän totuttelua kuin vanhemmassa DJBB:n tuotannossa. Tiedä sitten onko taidot kehittynyt viime levyistä, vai onko kyseinen kappale vain poikkeus joka vahvistaa säännön. Juuri sellanen biisi mikä on pakko kuunnella monta kertaa uudestaan että päivän annos tulee täyteen.”

Jere Valdemar Lundström – 5

”Living the Life jää ihan hauskasti soimaan korvien välii kappaleen loputtua mutta olihan tää aika turha.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!