Levyraati #37

Little Boots – Every Night I Say a Prayer

Victoria Christina Heskethin toisella albumilla ei ole vielä nimeä eikä julkaisupäivämäärää, mutta Every Night I Say a Prayer on jo sitä enteilevä single. Kappaleen ovat kirjoittaneet ja tuottaneet Hesketh ja Hercules & Love Affairin Andy Butler. Kappaleen videon on ohjannut Zaida Jabbar.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Absoluuttinen nollapiste – Lupaan etten huku

Absoluuttinen nollapiste valmistelee parhaillaan kaksiosaista teemalevyä, jonka ensimmäinen puolisko Lammasooppera on määrä julkaista tulevana syksynä. Kronologiseen tarinaan pohjautuvalla levyllä vierailee muun muassa Paula Vesala. Lupaan etten huku –biisi ei levylle päädy, mutta saattaa antaa vihjeitä vuoden 2012 Abso-soundista.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Oholics – Out of Track

Kun kysyimme Ebbot Lundbergilta, mitä yhtyettä tai artistia hän suosittelisi uudelle tuttavuudelle, karhumainen TSOOL-laulaja vastasi: ”Oholics-nimistä kuusikkoa. Aivan helvetin hyvä bändi ja loistava livenäkin!” Ruotsalaisyhtyeen kakkosalbumi Orbits julkaistaan 30. toukokuuta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit)

Jos erään helsinkiläisen rocklehden päätoimittajalta kysytään, tässä on vuoden ”helposti ihanin tanssipopanderi”. Richard X:n remix-käsittelyn saanut kappale on Cassien syyskuulle lupaillun kakkosalbumin nimikappale.

Laurel Halo – Light & Space

Muun muassa Burialin ja Kode9:n kotipesänä tunnettu Hyperdub julkaisee Laurel Halon esikoisalbumin 28. toukokuuta. Ambient-henkistä electronicaa tekevän newyorkilaisartistin (Ina Cube) mukaan Quarantinen teemoja ovat muun muassa “traumat, tulenarat kemikaalit ja virukset”.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Raadin tuomiot

Ville Anttonen
Little Boots – Every Night I Say a Prayer ihan vaan paskaa
1
Absoluuttinen nollapiste - Lupaan etten huku vanha lempibändini on vielä terässä. kaipaan kuitenkin 90 luvun absurdeja aikoja
8
Oholics – Out of Track ei räjäyttänyt tajuntaa mutta ihan ok
5
Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit) nyyh
2
Laurel Halo – Light & Space kuulostaa tutustumisenarvoiselta jutulta
7
Markus Hilden
Little Boots – Every Night I Say a Prayer Näistä aineksista saisi lihaksikkaammankin tanssijytkeen, mutta ei tämä huono ole, vähän pliisu.
6
Absoluuttinen nollapiste - Lupaan etten huku Absoja kuuntelee aina mielellään, mutta ikävä kyllä tästä biisistä ei ole paljon erityistä sanottavaa. Hivenen kesäinen, mikä toki jees.
6
Oholics – Out of Track Ei iskenyt tämän työntäyteisen kesäpäivän fiilikseen. Kaipaa x factoria, eikä Liam Gallagherilta kuulostava laulaja ainakaan auta.
4
Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit) Cassie parka: loistava biisi, karmea kaupallinen floppi, ainakin toistaiseksi. Olen helsinkiläisen rocklehden päätoimittajan kanssa eri mieltä remiksauksen erityisyydestä, sillä alkuperäinen on vähintään yhtä kova eikä Richard X tuo ihanuuteen mitään mullistavaa.
8
Laurel Halo – Light & Space Äh, ambient-taustamuzakkia ilman biisiä. En nyt jaksa.
4
V.S. Luoma-aho
Little Boots – Every Night I Say a Prayer Vau, täähän kuulostaa ihan uudelta, väkisin tehdyltä Madonnalta. Kertsissä sentään on hitusen yritystä, tai siis lähinnä toi takapotkuinen syntsariffi. Mut joo, tarpeetonta paskaa.
4
Absoluuttinen nollapiste - Lupaan etten huku Kestosuosikkini siksi, että 0.een jäbät ovat kaiken viiksivahauksen ohella myös oikeita muusikoita ja Liimatta tuntuu miettivän vähän tarkemminkin, mitä sanoitustaide voi olla ja mihin suuntaan se voisi liikkua. Tai ainakin mietti joskus. "Suljettu" oli ehdoton kesälevyni vuosimallia -97 ja monen monta vuotta sen jälkeen. Siihen verraten tämä on jostain hyvin kaukaa ja snadisti AOR. Alamäkeä on toki menty jo vuosia, eikä äkkivääryyttä enää orgaanisesti saavuta, jos siitä on kerran ulos kasvanut. "Joka toinen levy on keskinkertainen" -algoritmi on pitänyt vahvasti kutinsa, toivottavasti tuleva teemalevy rikkoo kaavan ("iiris" oli keskinkertainen parilla ässäbiisillä, "Musta hiekka" hyvä kokonaisuus" jne). Kuuntelin varmuuden vuoksi toiseenkin kertaan, mutta ei tästä taida kulutusbiisiksi olla.
6
Oholics – Out of Track Voi hyvänen vittu vieköön, ei ois pitänyt silmätä videota, maailma ei tarvitse enää yhtäkään paria ruotsalaisia viiksiä. Sinänsä ihan loogista, että Ebbotti suosittelee, kun meininki on tällainen hippiretkuihin kierinyt stellaarinen tissinläiske. Sillä erotuksella, että SOOL oli joskus hyvä. Tarvitseeko maailma vielä lisää SOOLin ja Fleet Foxesin yhdistelmiä? Ilmeisesti.
3
Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit) Tota joo. Kyllähän mä ton misun nivusaluetta sen kolme minuuttia voin katsella. Feissin tosin unohdin jo. Diggasin myös subbarin päällä biitin tahtiin roiskuvasta hiekasta. Itse asiassa toi kaiken taustalla leviävä bassosyntsa on ihan siisti, koska se kanavoi mun aivossani maailman parasta soundtrackia, eli Doomia (aivan, se peli). Mut eikai tästä oikeasti pidä mitään sanoa?
2
Laurel Halo – Light & Space Äh, tylsää ja liian hyväntahtoista design-äänimattoa keskinkertaisten media-alan lopputöiden taustatäytteeksi. Voin sieluni neulansilmässä visualisoida, miten dj herkistyy kuulaana kesäaamuna, kun on monta päivää jotain klubihikoilua takana. Luonnotonta paskaa.
3
Antti Lähde
Little Boots – Every Night I Say a Prayer Erittäin hyvä europopdiskoveto. Saint Etienne '95 kohtaa 2000-luvun Kylien, ei voi mennä vikaan.
8
Absoluuttinen nollapiste - Lupaan etten huku Hyvällä tavalla vähän roiskaistun tuntuinen biisi. Pakotonta menoa hienolta yhtyeeltä.
7
Oholics – Out of Track Ihan kelpo Spiritualized-fiilistely. Tää on toki tehty noin miljoona kertaa.
6
Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit) Ei kolahda. En löydä fiilistä sen paremmin säkeistöstä kuin kertistäkään – tummasävyinen äänimaailma kylläkin ok. Tykkäsin kyllä "pikkusaappaista" (anteeksi) huomattavasti enemmän!
5
Laurel Halo – Light & Space No just. Albumi toki kiinnostaa, mutta ei tämä haahuilu kyllä odotuksia nostattanut.
4
Juho Paavola
Little Boots – Every Night I Say a Prayer Kyllähän tämä lähtee, vaikka sitä vähän vaikea on itselleen myöntääkään. Jos ysärimeininkiä on välttämättä pakko tähän päivään tuoda, niin tehtäköön se näin.
8
Absoluuttinen nollapiste - Lupaan etten huku Gösta Sundqvist laulaa Nirvanan säestyksellä tanssilavaversiota jostain Apulannan biisistä? Ei tämä silti huono ole. Ja kaikilta musiikkipuritaaneilta pyydän anteeksi, etten kuuntele kyseistä bändiä.
6
Oholics – Out of Track Raskasta ja ihan vaan puhtaasti tylsää.
4
Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit) Resepti onnistuneeseen diskohumppaan: otetaan hyvännäköinen mimmi laulamaan ja miksataan taustalle ihan vitusti bassoa. No ei, on tässä paljon muutakin, hyvä soljuva tunnelma ja soundeihinkin on vähän panostettu. Ja osaahan Cassie laulaa.
7
Laurel Halo – Light & Space Rentoutumis-cd:t sitten erikseen.
2
Jukka Kuusisto
Little Boots – Every Night I Say a Prayer Särmätöntä.
3
Absoluuttinen nollapiste - Lupaan etten huku Absoilla on homma hallussa.
10
Oholics – Out of Track Aika tylsää, mutta nipin napin Pirkon puolelle.
6
Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit) Sori en syttynyt.
1
Laurel Halo – Light & Space Ambient-henkisellä musiikilla ei ole minulle juuri annettavaa.
5
Eino Anttila
Little Boots – Every Night I Say a Prayer Ihan hauskaa vogue-diskofiilistelyä. Mukavan pehmeä tuotanto ja hienot kengät.
7
Absoluuttinen nollapiste - Lupaan etten huku Ainias Abso-inho ei ole vaihtunut miksikään ainakaan tän biisin myötä. Yöh. Pliisua, muusikkomaista ja kamalaa laulua.
3
Oholics – Out of Track Spiritualized tulee vahvasti mieleen, mutta pidän laulajasta enemmän kuin edellämainitun vastaavasta. Ihan kivaa lötkistelyä, herättää kiinnostuksen miltä levy kuulostaa kokonaisuutena.
7
Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit) Nyt on aidosti pliisua. Laulussa niin vähän tunnetta että on vaikea lähteä messiin. En tiedä alkuperäistä, mutta voin kuvitella että se on parempi, tässä on aika vahva remix-maisuuden tuntu just siinä negatiivisessa merkityksessä. Jää lähinnä kuvittelemaan kuinka hyvän biisin tästäkin saisi jos soundissa ja laulussa olisi enemmän marinaadia mukana.
5
Laurel Halo – Light & Space Hyvää fiilistelyä, levy kiinnostaa tän myötä.
8
Eino Anttila
Little Boots – Every Night I Say a Prayer Ihan hauskaa vogue-diskofiilistelyä. Mukavan pehmeä tuotanto ja hienot kengät.
7
Absoluuttinen nollapiste - Lupaan etten huku Ainias Abso-inho ei ole vaihtunut miksikään ainakaan tän biisin myötä. Yöh. Pliisua, muusikkomaista ja kamalaa laulua.
3
Oholics – Out of Track Spiritualized tulee vahvasti mieleen, mutta pidän laulajasta enemmän kuin edellämainitun vastaavasta. Ihan kivaa lötkistelyä, herättää kiinnostuksen miltä levy kuulostaa kokonaisuutena.
7
Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit) Nyt on aidosti pliisua. Laulussa niin vähän tunnetta että on vaikea lähteä messiin. En tiedä alkuperäistä, mutta voin kuvitella että se on parempi, tässä on aika vahva remix-maisuuden tuntu just siinä negatiivisessa merkityksessä. Jää lähinnä kuvittelemaan kuinka hyvän biisin tästäkin saisi jos soundissa ja laulussa olisi enemmän marinaadia mukana.
5
Laurel Halo – Light & Space Hyvää fiilistelyä, levy kiinnostaa tän myötä.
8
Mikael Johannes Mattila
Little Boots – Every Night I Say a Prayer Tässä kohtasivat sellainen perusmunaton indiedisco, euroviisumelodiikka ja Madonna. Nämä mielleyhtymät eivät sinällään kerro itse biisistä mitään. Biisi ei nimittäin kestonsa aikana perustellut, miksi sen pitäisi olla olemassa. No, huonompiakin on kuultu.
4
Absoluuttinen nollapiste - Lupaan etten huku Se, että Paula Vesala vierailee Absojen uudella levyllä, ei suoranaisesti nosta odotuksiani sitä kohtaan. Mahtaakohan tämä olla niitä Abso-biisejä, joiden nerokkuuden oivaltaa vasta joskus kahden-kolmen vuoden päästä? Tämä nimittäin lähti vähän jäykästi. Mutta niin lähtivät myös Iiris ja Musta hiekka, jotka paljastuivatkin ihan kelvoiksi tapauksiksi. Omaperäinen, mutta toistaiseksi vähän tylsä.
5
Oholics – Out of Track Tämähän on kuin Ruotsin Joensuu 1685, joka heittää puolivälissä TSOOL-coveriksi, muttei unohda missään vaiheessa kuulostaa Spiritualizedilta. Farfisat ulisee ja riffit junnaa. Ja onko tuo välikkeen melodia tahallaan pöllitty A Day In the Lifen välikkeestä? Periaatteessa nämä bändit, joiden musiikissa on enemmän lähdeviitteitä kuin omaa materiaalia, ovat varsin ärsyttäviä, mutta olihan tässä meininkiä.
6
Cassie – King of Hearts (Richard X Remix Edit) Aika jännä konsepti sinällään, että näinkin "tweetä" unipoppailua halutaan höystää näinkin laskelmoivalla keikistelyllä. Ei tosin hajuakaan alkuperäisen biisin meiningistä, eikä erityisemmin kiinnostakaan ottaa selvää. Kai tälle villatakit lauantaidiscossa hytkyvät, mutta minä hytkyn lähinnä ikävystyneisyydestä.
3
Laurel Halo – Light & Space No nyt oli todellakin "ambient-henkistä electronicaa". Tykkäsin laulajan tulkinnasta, hienoinen vaappuvuus ja eteenmiksaus luovat onnistuneen kontrastin lilluvalle taustalle. Omalla tavallaan ihan kiinnostava veto, vaikkei tätä levyllisen verran oikein jaksaisi.
5