Levyraati #31

The Temper Trap – Rabbit Hole

Australialaisyhtyeen kolmen vuoden takainen esikoisalbumi Conditions myi kotimaassaan platinaa ja Britanniassakin kultaa. Kesäkuun 5. päivänä ilmestyvän nimettömän kakkosalbumin on tuottanut Tony Hoffer (Beck, M83).

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

The Hives – Go Right Ahead

The Hives palaa albumikantaan viisi vuotta nolohkosti flopanneen The Black and White Albumin jälkeen Lex Hivesillä, jonka fagerstalaisyhtye julkaisee omalla levymerkillään. Levyn ensimmäinen maistiainen kuulostaa jotenkin tutulta… sanoiko joku Electric Light Orchestra?

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Usher – Climax

”Vuoden kovin r&b-single”, ulvovat yhdet. ”Hirveetä ininää”, valittavat toiset. Usherin seitsemäs studioalbumi Looking for Myself ilmestyy 12. kesäkuuta, ja kaiken järjen mukaan siitä tulee artistin neljäs perättäinen listaykkönen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Jai Paul – Jasmine

Viime vuonna BTSTU-singlellään Nuorgamissakin ihastuttanut Jai Paul kiinnitettiin XL Recordingsille jo vuonna 2007, mutta lontoolaisartistin esikoislevy antaa yhä odottaa itseään. Kakkossingle Jasmine tuskin ainakaan vaimentaa BBC:n Sound of 2011 -pollissakin noteerattun elektro-soul-lahjakkuuteen kohdistuvia odotuksia.

Huoratron – Cryptocracy

Aku Raskin odotettu esikoisalbumi ilmestyy vihdoin 25. huhtikuuta. Levyn nimikappaleen videota ei suositella epileptikoille!

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Raadin tuomiot

Milla Suomalainen
Jai Paul – Jasmine En ymmärrä. Hermostuttava olo tulee, ei saa musiikkia tollai vouvotuttaa. Kuuluuks ton kuulostaa tolta?
1
Usher – Climax Ei pysty kyllä kuuntelemaan loppuun, anteeksi. Ulinakin voi olla kaunista. Tämä ei ole. Turhakkeita tämmöiset. Yäk.
1
Huoratron – Cryptocracy Ai ni, tää oliki tää video. Ei kai tätä ole tarkoitus selvinpäin katsoa tai kuunnella? Tulee halu etsiä laittomat reivit ja valotikkuja. Semmoset metsäbileet, joo! Hui kamala. Ai ettei musiikki yllytä pahoihin tekoihin? Moraalinen minäni käskee antamaan mahdollisimman vähän pisteitä.
1
The Temper Trap – Rabbit Hole Oi tää on aina vaan ihana bändi. <3 Kitarat, lohduttomuus ja kauneus, sydän särkyy ja korjataan...ja biisi loppuu just niinku pitääkin.
9
The Hives – Go Right Ahead Ei ole koskaan ollut mun juttu tämä orkesteri. Menoa tossa on..mut ei tämä tanssikenkiä saa vetämään jalkaan. Hei, mut, hyvät sanat!
4
Kuka Äijö
Jai Paul – Jasmine Rakastan puheiden lainaamista elokuvista biiseihin. Laulun olisin jättänyt kokonaan biisistä pois.
3
Usher – Climax Plääääääääääääääääääääääääääh. Musavideona olis voinu olla heiluva kikkeli. Toivottavasti tätä ei kuulu hirmu pitkään missään ja ihmiset unohtavat tämän olemassaolon.
1
Huoratron – Cryptocracy Nyt huomasin että kaikki huoratronin aikasemmat tuotokset on myyty loppuun selkäni takana. Piti ne sillon sieltä levykaupasta ottaa mukaan, mutta aina mukamas jokin esti sen. Tällä kertaa ostan levyn ajoissa. Kyllä on suomen parasta konemusiikkia tämä. Ei ehkä yksinään biisi pärjää, mutta kokonaisuudessaan aivan tajunnan räjäyttävää.
8
The Temper Trap – Rabbit Hole Lauluääni kiinnittää aluksi huomion jonka jälkeen jää kuuntelemaan biisiä joka on melko tunnelmallinen mutta silti niin peruskauraa. Ei mitään uutta. Mukavasti kyllä biisin puolesta välistä alkaa meteli nousemaan
4
The Hives – Go Right Ahead Pojat vähän leikkii treenikämpillä. Yksinkertaisuus on kaunista ja toimii yleensä jollakin tapaa. Biisissä olis voinu tulla jokin nyrkki perseeseen joka olisi laittanut vähän juoksemaan.
3
Antti Lähde
Jai Paul – Jasmine Komeaa, hämmentävää pulputusta. Kokonainen albumi tänne jo niin kuin olis jo.
8
Usher – Climax Usherin levyjä on myyty yhteensä 65 miljoonaa kappaletta eli aika monta kertaa enemmän kuin muiden raatilaisten tuotoksia yhteensä. Tämä on ihan tyylikäs veto, digitaaliajan kutuballadi avaruusasemille. Vaadin kuitenkin Justinin.
7
Huoratron – Cryptocracy Paljon iisimpää tavaraa, kun keikkojen perusteella olisi voinut odottaa. Joka tapauksessa, en ala teeskennellä, että Huoratronin musiikilla olisi oman elämäni kannalta mitään merkitystä. Muistakaa juoda välillä vettä!
5
The Temper Trap – Rabbit Hole Ensimmäisen levyn menestys hämmästytti ja hämmästyttää tämänkin jälkeen. Ilmeisesti falsetti riittää nostamaan vaikka kuinka valjun peruspoprockin massan yläpuolelle. Biisi kiinnostaa lievästi, kunnes kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti räjähtää "jylhään" kertosäkeeseen. Tavanomaista, tylsää. ÄH.
4
The Hives – Go Right Ahead Basso sanoo Don't Bring Me Down, juuri muuta mainittavaa tässä biisiraakileessa ei ole. Kymmenen pennin treenikämppäsoundi ilmeisesti markkeeraa paluuta juurille – mikäpä siinä, mutta parempaa sopisi odottaa. Varmaan ihan jees keikanaloitusbiisi, mutta siinäpä se.
4
Jari Mäkelä
Jai Paul – Jasmine Ai tämmöstä on elektro-soul. Aika moni artisti käyttää nykyään samantyyppisiä soundeja. En lämpene. Kummasti rupes nettiyhteys pätkimään tämän biisin aikana.
5
Usher – Climax Linkki ei nyt toimi, joten annan pisteet hatustani. Aikoinaan pidin Usheria vastenmielisenä hahmona, mutta nyt hän on minusta aivan yhdentekevä.
4
Huoratron – Cryptocracy Huoratron? Tulevaisuuden toivo 2007 vai oliko se 2005. Tykkäsin enemmän ekasta demosta.
6
The Temper Trap – Rabbit Hole Vokalistilla on tosi kiva lauluääni. Biisi alkaa kiehtovasti. On silti hyvä, että se loppuu kuin seinään.
5
The Hives – Go Right Ahead Ei näköjään sama versio kuin SoundCloudissa tjsp muutama viikko sitten. Tuolle levyversiolle antaisin jopa 8-9 pojoa. Tiiserinä ok, mutta bändiä kohtaan on epäreilua tunkea tämmöinen torso raatiin mukaan.
4
Ville Anttonen
Jai Paul – Jasmine Tämä hukkasi taas aikasemmat vastaukseni joten en jaksa laittaa muuta kuin pisteet
3
Usher – Climax
2
Huoratron – Cryptocracy
6
The Temper Trap – Rabbit Hole
9
The Hives – Go Right Ahead
7
Jukka Kuusisto
Jai Paul – Jasmine Tylsä, laimea, mitäänsanomaton.
2
Usher – Climax Aika kauas kliimaksista jäädään tuolla laulusoundilla ja tuotannolla.
3
Huoratron – Cryptocracy Mitäänsanomatonta.
3
The Temper Trap – Rabbit Hole Kivat stemmat. Muuten ei tehnyt kummempaa vaikutusta.
5
The Hives – Go Right Ahead Siinäpä oiva intro tai outro. Biisiä odotellessa...
5
Jai Paul – Jasmine Häiritsevän paskat soundit tossa clipissä. Paremmilla soundeilla ois irronnu lisäpisteitä.
5
Usher – Climax Kliimaksi oli ilmeisesti jo saavutettu ja siksi tää biisi on tällaista hissuttelua. Ei kovin tarttuva kipale verrattuna miehen aiempiin singleihin. Silti ihan ok.
6
Huoratron – Cryptocracy Kaiketi pätevää lajissaan. Mulle ei putoo, ainakaan tähän aikaan vuorokaudesta (11.48)
4
The Temper Trap – Rabbit Hole Semi-melankolista radioystävällistä poppia kivoilla soundeilla ja laululla. Olisin toivonut lisää eeppisyyttä loppunostatukseen.
6
The Hives – Go Right Ahead Joku mainitsi soundcloudin ja kävin kuuntelee "levyversion" tästä biisistä ja sille voisin antaa seiskan.
7
MJ Siik
Jai Paul – Jasmine Selittämättömästä syystä viehättää tämän rullaus ja eteenpäin meno. Aika elokuvallinen biisi tämäkin, ilman videotakin näkyy kuvia päässä heti, eikä niistä halua eroon.
7
Usher – Climax En vain ole Usher-ihminen. En edes viikonloppuisin tai diskopallojen alle harhautuessa.
2
Huoratron – Cryptocracy Bileet! Kun Huoratronia on pari vuotta käynyt joraamassa erinäisissä tilanteissa, niin levyyn ja singleen kohdistuu paljon ennakko-odotuksia. Hyvähän tämä genressään on ja pitkäsoiton osto lienee pakosta edessä.
7
The Temper Trap – Rabbit Hole Ensin pikkuisen ärsytti alkuosan "olen kuullut nämä miljoona kertaa" -lallattelut, mutta sitten oli pakko kuunnella uudestaan. Perjantaibiisi, jossa lopussa ehanat kitaravallinostatukset.
8
The Hives – Go Right Ahead Rytmityttö periaatteessa tykkää kun joku tuolleen rumpuja ja bassoa jaksaa paukuttaa. Siitä huolimatta mieleen jäämätön välibiisi, joka alkaa ja loppuu kesken. Soundtrack-musiikkia, tavallaan, eikä hyvässä mielessä..
4
Antoinette Olivia
Jai Paul – Jasmine Rohkeaa tuotantoa. Enemmän elektroniseen puoleen nojaa toki mutta laulussakin jokin vaan toimii.
8
Usher – Climax Ei tästä kostu (sic) mutta aika hienon leijuvuuden saavuttaa.
7
Huoratron – Cryptocracy Olisin toivonut jotain kunnon melua. Toi hi-hat loppupuolella tuo kivasti vauhtia ja ryhtiä, pidempi versio kiinnostaisi enemmän, tää vaelteli vailla suuntaa turhan pitkään.
5
The Temper Trap – Rabbit Hole Mä en tiedä mitä kaninpuremasta seuraa mutta tällainen saa rasvattoman maidon maistumaan viskiltä, ja kanit muuttuvat armottomiksi lihansyöjiksi. Toisaalta, sitähän tämä vaatisikin: hirviökaniiniarmeijan tuhovoiman.
1
The Hives – Go Right Ahead Soundit on ihan kivat. Jos niitä tosiaan vielä käytettäisiin muuhun kuin b-puolen tason jameihin niin voisi saada jotain irtikin. Ai se loppui jo, luulin introksi.
1
Santtu Reinikainen
Jai Paul – Jasmine Jai Paulin tukahdutettu, pätkitty elektroninen yökerhofunk saa Apocalypse Now'n kuvastonkin näyttämään siltä, että yö kutsuu sen sijaan, että se olisi vaarassa räjäyttää sinut kappaleiksi. Viikon voittaja, aika helposti.
8
Usher – Climax Usher on mielestäni hiukan vastenmielinen ja tavattoman yliarvostettu, sielukkaaksi tekeytyvä hiustuotemainos. Tämä on parempaa kuin perus-Usher, mutta ei tarpeeksi.
5
Huoratron – Cryptocracy Alussa peevelin innostavaa runttausta, joka tavoittaa Huoratronin keikkojen tunnelmaa. Lässähtää keskikohdilla eikä oikein koskaan toivu. Olisi kaivannut ison kertsiosuuden.
7
The Temper Trap – Rabbit Hole Kuinka tehdä vielä Snow Patroliakin kliinisemmäksi kiillotettua turhakemusiikkia? The Temper Trapilla on vastaus.
3
The Hives – Go Right Ahead Hives menee back to basics. Slightly too far back. Kyllä biisissä saa kaikesta huolimatta oikea biisikin olla. Toivottavasti nämä ovat bändin uudet pysyvät uniformut.
6
Susa Murtomäki-Lehto
Jai Paul – Jasmine Tällainen elektromeininki ei vain vetoa minuun lainkaan.
1
Usher – Climax Ininän puolelle kallistun.
4
Huoratron – Cryptocracy Kävi hermoille. :x Antaisin miinuspisteitä jos voisin!
1
The Temper Trap – Rabbit Hole Jokin tässä melkein lumosi.
8
The Hives – Go Right Ahead Tylsä.
5