Levyraati #1

Florence + the Machine – What the Water Gave Me

Ensimmäinen single brittiläisen taidepopyhtyeen vielä nimeämättömältä kakkosalbumilta, joka julkaistaan näillä näkymin 7. marraskuuta. Florence Welchin kirjoittaman kappaleen on tuottanut Paul Epworth (Adele, Bloc Party).
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Common – Ghetto Dreams [feat. Nas]

Ensimmäinen single yhdysvaltalaisen hiphop-veteraanin yhdeksänneltä albumilta The Dream, The Beliveriltä, joka ilmestyy 22. marraskuuta. Kappaleella vierailee vähintään yhtä maineikas Nas.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels

Nimikappale ranskalaisartistin juuri ilmestyneeltä EP:ltä, joka julkaistaan myöhemmin marraskuussa Stage Whisper -livealbumin kylkiäisenä. Kappaleen on tuottanut myös Gainsbourgin viimevuotisen IRM-albumin tuottanut Beck.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Joker – Slaughterhouse [feat. Silas]

Toinen single bristolilaisen dubstep-artistin esikoisalbumilta The Visionilta, joka ilmestyy 4. marraskuuta. Kappaleella vierailee Silas tanskalaisesta Turboweekend-yhtyeestä.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Atlas Sound – Terra Incognita

Ensimmäinen single Deerhunterin laulaja-kitaristin, Nuorgamin 2000-luvun mahlanjuoksuttajien listallekin yltäneen Bradford Coxin kolmannelta sooloalbumilta Parallaxilta, joka ilmestyy 7. marraskuuta.
Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Raadin tuomiot

Olli Kulkki
Florence + the Machine – What the Water Gave Me
6
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas]
6
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas]
4
Atlas Sound – Terra Incognita
8
Tanja Oksa
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Ei niin rasittava kuin "Dog Days Are Over", mutta lopun yhteislaulu ja mahtipontisuus söi pisteitä. Biisin viimeiset 2 minuuttia oli venytettyä lurittelua, Christina Aguilera-vinkumista indie style. Meh.
5
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] En ymmärrä juurikaan mitään hiphopista, mutta kuuntelin tätä mielummin kuin edellistä. Ja kuuntelisin tätä myös mielummin kuin Kanyeta. Nii.
6
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Charlotte Gainsbourg meets Crystal Castles? Todella rasittavat taustat, muuten mitäänsanomaton biisi. Tämän perusteella Charlotten kannattaa pysyä näyttelijättärenä.
4
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Tämä oli jo aika karmea. Oma dubstep-mieltymykseni on jossakin Burialin ja James Blaken välimaastossa ja tämä on hyvin kaukana siitä. Keskinkertainen lauluääni vain pahentaa asiaa. Odottelin loppua jo puolen minuutin kuuntelun jälkeen.
2
Atlas Sound – Terra Incognita PARAS! Bradford Coxin ääni rauhoittaa äskeisen rääkkäyksen jälkeen. Kuunnellut tämän jo n. 60 kertaa ja kuulostaa joka kerta yhtä hyvältä. Lopun "pa pa pa pa pa" vie täydelliseen lopetukseen.
10
Juha Riikonen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me
7
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas]
6
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels
1
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas]
3
Atlas Sound – Terra Incognita
4
Jussi Mustonen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Florencen uutukainen rullailee debyytin äänimaailmoissa, mutta mikäpäs siinä kun soundaa hyvälle.
8
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Vaikka hiphop ain't my cuppa tea, Common vetäisee pinnat plussan puolelle. Tätähän voisi jopa kuunnella toistekin!
7
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Nyt eivät Charlotten surinat innostaneet lainkaan. Tasapaksua massaa, biisistä jäi ainakin henkilökohtaisesti puuttumaan se koukku.
2
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Jokerin dubstep-pörinä olisi puolestaan voinut voittaa hieman puolelleen, mutta vokaalit olivat niin ärsyttävät että pisteitä ei nyt enempiä tipu.
3
Atlas Sound – Terra Incognita Biisi josta kenties "kuuluisi pitää", mutta jättää nyt melko mitäänsanomattoman jäljen. Kenties lisäkuunteluilla lämpenisi?
5
Jussi Mäntysaari
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Upeutta.
9
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Aika perussuoritus molemmilta. Kiva silti että Common on vaihteeks coviksena.
7
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Äh
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Ihan kiva, korkeintaan.
6
Atlas Sound – Terra Incognita Yliarvostettu, ei kosketa.
5
Sami Rikala
Florence + the Machine – What the Water Gave Me
9
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas]
8
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels
4
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas]
6
Atlas Sound – Terra Incognita
7
Valtteri Vääri
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Liian pitkä.
7
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Biitti oli ihan kiva. Commonin Abe Lincoln -parta hymyilytti. Nasir on (melkein) aina hyvä.
6
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Onneks ei kestäny pidempään. Siitä pari pinnaa lisää.
4
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Paljon SBTRKT:n uutta levyy viime aikoina kuunnelleena tää puhutteli jonkin verran. Mutta ton Silasin ois voinu jättää sinne Tanskaan?
4
Atlas Sound – Terra Incognita Joku tän äijän tekemisissä on aina niin maagista. Täytyy nostaa hattua.
8
Jaakko Siitonen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Perushyvältä kuullostaa, mutta soljuu samaa reittiä toisesta korvasta ulos.
6
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Yllättävänkin hyvä Universal mind controlin jälkeen. Kuuntelen varmaan uudestaankin.
8
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Tosi ärsyttävä jumputus.
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Ei herranjumala, ruotsinlaiva on eksynyt Bristoliin.
1
Atlas Sound – Terra Incognita Mukavan utuinen tunnelma. Jää takaraivoon.
8
Jouni Kätteine
Florence + the Machine – What the Water Gave Me kiva pailurallatus, joka ei antanut yhtään mitään
5
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] unelmoin siitä, että common tekis taas hyviä biisejä.
3
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels just terrible
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] teuraskamaa
2
Atlas Sound – Terra Incognita outo ja tuntematon kiihoittaa mieltä enemmän kuin rutiini ja arki
6
Vilho Pirttijärvi
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Mua vähän kyrsii se, että uusi Florence on just sitä mitä osasin jo odottaa. Palaset oli kyllä kohdillaan, mutta vähän tylsämielistä lykätä ekana sinkkuna ilmoille biisi, joka voisi ihan hyvin olla Lungsilla. Olis se siltikin ollut sillä levyllä materiaalin parempaa puolikasta.
6
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Englanninkielinen räppi on mulle vähän vaikeeta. Tai siis ensimmäiset kuuntelukerrat ainakin. Läpät saattavat mennä täysin ohitse ja biisit nappaavat useimmiten biitin perusteella. Biitti oli simppeliydessään jo tosi tylsä, niin tämä ei oikein lähtenyt. En sitten tiedä vaikuttaisiko se lopputulokseen jos tuntisin Commonin ja Nasin tuotantoa paremmin.
3
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Tämä oli tosi tylsää. Konetausta olisi voinut olla härskimpi ja Charlottekin olisi voinut olla härskimpi. Pitkästyttävä teos.
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Juutti pilasi koko homman. Mä en ole mikään kova dubstep-mies, mutta en vihaakaan. Plussaa kuitenkin siitä, että basso ei ollutkaan sitä normikurnutusta. Ja tämän Silaksen suoritus oli mun makuun vähän liian aamupalajuustoinen. Parempi silti kuin kaks edellistä.
5
Atlas Sound – Terra Incognita Ensin tää vaikutti ihan lupaavalta. Ajattelin, että sieltä tulee nyt jotain härskiä panemismusaa, mutta ei tullutkaan. Lopulta tuntui, että eihän tämä kappale koskaan ala. Tuosta olisi voinut ihan hyvin vaikka pätkäistä pari minuuttia. Kun tuo kappaleen nousukin oli vähän sellainen tanskalaistyyppinen vuori niin vähän lässyksi tämä jäi.
2
Aki Pyykkö
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Oijoi, hienoa nostatusta.
9
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Common tuppaa aina jäämään siihen 'ihan ok'-tasolle. Hyvä parta.
7
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Liian ohkainen ääni tällaiseen biisiin.
6
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Olipas juustoista.
2
Atlas Sound – Terra Incognita Anteeksi, nukahdin.
3
Jukka Niittymaa
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Kappaleen ensimmäiset kolme minuuttia ovat peruskivaa höpöhöpöä, mutta onneksi loppu kasvoi mielenkiintoisiin mittoihin. Laulajan ääni on aika perusvarma, mutta ei mikään Celine Dion. Video on tylsä, eikä sitä meinannut millään jaksaa katsoa loppuun asti. Tälläisissä taidesoittovideoissa odottaisin enemmän rosoisuutta ja mielellään reilusti alastomuutta, jos muuta sisältöä ei keksitä.
4
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Annan hyvälle alapäälle 8, n+1 kuullulle biisille 1.
2
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Biisin murea basso ja videon kvasikiva juoni kantavat juuri ja juuri kolme minuuttia. Potentiaalia olisi enempäänkin, mutta nyt tämä Charlotten esitys jäi valitettavan keskinkertaiseksi jyystöksi.
7
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Kappale on harvinaisen pliisu veto ollakseen dubsteppiä. Tuotanto kuulostaa General Midillä ulostetulta demolta, johon on silsaiset (pun intended) poikabändivoxut. En olisi uskonut, että on mahdollista, mutta tämä on huonompi kuin Commonin "Ghetto Dream" - siinä oli sentään kunnolla alapäätä. Videolle annan 0, koska sitä ei ollut.
1
Atlas Sound – Terra Incognita Atlas Sound voisi nimensä perusteella olla isoa musiikkia, mutta on sen täydellinen vastakohta. Ujoa ynistelyä ja nikottelua kuuntelisi sujuvasti esim. hississä tai jonottaessa puhelinoperaattorin palvelunumeroon. Elämystä Terra Incogniata ei tarjoile vaikka sitä kuuntelisi voluumit yhdessätoista.
3
Markus Kahila
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Hyvä biisi, alku lähtee hienosti. Mutta miksi sen Florencen koneen pitää soittaa joka biisin lopussa yhdessä täysiä kaikki toistensa päälle? Kakofonia ? Tunne.
7
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] "Call me a pro in the pussy category". Jos tässä oli itseironiaa, kyseessä on parhautta. Pelkäänpä että ei ole.
3
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Kummallisia sanoituksia ja omituinen kappale. Ja sehän on vain hyvä asia.
7
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Pitkä kuin perjantairuuhka, ja yhtä tarkoitukseton. Laulaja oli ookoo, mutta sanoitukset herättivät suurta hilpeyttä. Synasoolottelun kohdalla paukut olivat jo todella vähissä.
2
Atlas Sound – Terra Incognita Yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos. Paitsi silloin kuin laulettiin, jolloin esiintyi käsittämätöntä, ummetusmaista yritystä vääntää jokaiseen fraasiin kaikki maailman merkitys. Perususvailua joka menee taustalla, mutta tippuu tämän kuulijan matkasta kuin vesi ankan selästä.
5
Vesa Rantama
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Vähän yliviritetty meininki. Kaikki kunnossa tuotannossa ja hyvä nostatus, mutta biisi kalastelee halvan orientaalimystiikan vesillä kuin Stingin Desert Rose.
6
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Nas varastaa show'n tiukalla versellään. Muuten tää biisi on Commonilta ihan automaattiohjattua perusläppää, paljon parempaakin on kuultu. Ja kertsin luuppi jää heti riivaamaan, niin kuin kai pitääkin..
6
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Charlotten viimevuotisella levyllä oli hienojakin biisejä, mutta tämä on kyllä uskomatonta kuraa. Beckin tuotanto saattaisi pelastaa jotain, ellei raivostuttava lelusyna surisisi koko ajan kaiken päällä.
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Hahmotonta, siirappista viihdejöötiä dubstepiksi naamioituneena. Valtavirtamenestyksen tavoittelu ei pue tätä skeneä.
4
Atlas Sound – Terra Incognita Bradford erottuu tässä joukossa edukseen kuin paratiisilintu varpusparvessa. Tämä biisi tavoittaa yksityisen tilan, joka on universaali.
9
Jari Mäkelä
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Joku unohti tehdä biisin Epworthin tuotantoon
4
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Hyvä Isaac Hayes -kampaus.
5
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Outo.
6
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Jos tämä on dubsteppiä, en pidä siitä.
2
Atlas Sound – Terra Incognita Kriitikoiden musaa.
3
Oskari Onninen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Ilmeisesti tuo nostatuskohta pitää toistaa just niin monta kertaa, että radioyleisö ymmärtää, mistä kyse – ja kaikki muut kyllästyy. Soundi isoimmillaan kiva. Florencen ääni on edelleen aika turboahdetun yksipuolinen.
4
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] En ymmärrä tästä mitään paitsi sen, että pidin siitä.
6
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Missä se biisi on? Charlotte lähestulkoon tahraa oman sukunimensä maineen tällä.
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Melkein yhtä kamalaa kuin Skrillex. Patric Sarinin, Idols-voittajien ja JS16:n "dubstep"-puuhasteluja odotellessa.
2
Atlas Sound – Terra Incognita Vastustamattomalla tavalla houreista. Jos olisin juuri nyt kovassa kuumeessa, antaisin tälle kympin.
9
Leo Pääkkönen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Onhan Florencella nätti ääni. Biisi tosin olisi suosiolla voinut loppua siihen neljän minuutin kohdalle. Vähän tavallista toimivampaa poppisektiota.
6
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Commonilta perusveto, Nasilta astetta tiukempi, päälle vielä yksi "dat ass" -piste. Päätynee soittoon toistekin.
7
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Serge, tuus nyt antamaan isän kädestä. Mitäänsanomaton pörinä.
2
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Liikaa mittaa, ajoittain turhan juustoista laulua, eikä edes brostep-henkistä SICK DROPPIA missään vaiheessa. Tylsistyttää.
2
Atlas Sound – Terra Incognita Ei se nyt NIIN kova ollut.
7
Anton Majava-Corbijn
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Aikamoista nostattelua. Lauantaidiskon loppumetreillä tästä voisi olla hyvinkin pähkinöinä, ja diggailen kyllä tuota häpeilemättömän kansanmusavaikutteista orientaalihenkeä. Tästä tuli mieleen se Didon 172 Hours -biisi, jonka Welch lauloi Oscar-gaalassa.
6
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] HUH MITKÄ PÖKSYT.
8
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Tosi härski biisi ja video. Gainsbourg, joka on maailman viileimpiä naisia, on tässä täysin ulkona elementistään ja nolaa itsensä tyystin. Miksi tässä on nuo hirveät tanssikoreografiat? Mitä videossa tapahtuu? Missä on itse biisi? Nautin!
4
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] En tiedä tykkäsinkö siitä, että dubstep-biisiksi tässä ei ollut sitä kaiken ylle vyöryvää bassoa. Biisi oli silti täysin olematon.
2
Atlas Sound – Terra Incognita Flunssahoureissa kiva upota tähän. Kuulostaa Devendra Banhartilta parhaimmillaan.
10
Lassi Peltoniemi
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Ihan hyvä.
9
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Ihan ok.
7
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Ihan onneton.
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Ihan paska.
2
Atlas Sound – Terra Incognita Ihan kiva.
8
Elina Iida Sofia
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Lannistava indiska-emansipaatio. Trailerimusaa, montaasi loppuu ja huipulla ollaan. Hevoskuiskaaja 2. Eat Pray Love 2. Leijonakuningas 4.
4
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Jos ei olisi Nasin juttuja niin olisi rasittavuudessaan ja keskinkertaisuudessaan tippunut 3seen. Mut kuitenkin yes
5
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Hämmentävä. Tässä olisi voinut viedä epäinhimillisyyden ja epäbiisin vieläkin pidemmälle. Liikaa rahaa. Charlotte forever
2
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] ripstep
1
Atlas Sound – Terra Incognita Voisin asua tässä biisissä nyt. Loppua kohden ihanan tuonpuoleinen koomahuuru, melkein kuin Cox kuolisi ihan kohta. Apua. Älä kuole
9
Olli Hämäläinen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Mielellään tätä kuuntelee. Jos fiilis sanaa saa käyttää niin tästä tulee hyvä sellainen.
8
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Onko tätä kiva kuunnella? Ei ole. Kaksi pistettä ghettoon.
2
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Yritin olla vertailematta isään, siksi sai näinkin paljon pisteitä.
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Taustamusiikkina ihan jees. Ei varsinaisesti kehu, mutta joidenkin biisien jälkeen on tyytyväinen keskivertoon..
5
Atlas Sound – Terra Incognita Loppupuoli on vähän nolo, mutta kyllähän tässä plussan puolella ollaan.
6
Samuel Abaijon
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Hyvät nuansit mutta liian pitkä.
6
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] En taju. En tuomitse.
4
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Tylsä. Ei tunnu missään.
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Tämä tauti vain pahenee iän myötä.
2
Atlas Sound – Terra Incognita Selkeä voittaja, mutta pidän enemmän Deerhunterin tuotannosta.
7
Lauri Ojanen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Hienoa stadionpaisuttelua, vaikka toki lähteekin vähän hitaasti käyntiin. Komeata kuultavaa siitäkin huolimatta!
9
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Perus-Commonia. Vähän tylsää kuunnella covis-Commonia, koska herccis-Common on niin paljon parempi. Nasse vetää taas perus-Nasset, eli ei mitään valittamista.
7
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Blaah.
4
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Blaah part. 2
3
Atlas Sound – Terra Incognita Ihan jees. Hitusen liian pitkä.
7
Veikko Danger Jalkanen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Kuulematta paskaa
1
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Kuulematta paskaa
1
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Kuulematta paskaa
1
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Kuulematta paskaa
1
Atlas Sound – Terra Incognita Kuulematta paskaa
1
Ossi Savolainen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Kuvittelin laulajan olevan paremman näköinen :(
8
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas]
6
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels
3
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas]
3
Atlas Sound – Terra Incognita
6
Niina Virtanen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me Mikä siinä on että vaikka Florencessa on periaatteessa kaikki palaset kohdallaan, kokonaisuus tuntuu liian… tylsältä? Laskemoidulta, kliiniseltä, ei kovin mielenkiintoiselta, vaikka ääni onkin komea ja biisi Florencemaisen toimiva hienoine nostatuksineen. Allaoleva Charlotte Gainsbourg vaikuttaisi ainakin tyylillisesti imitoivan PJ Harveyta, Florence voisi käydä Polly Jeanin kanssa edes kahvilla että saisi itseensä vähän aitoa asennetta ylituotetun soundin sijaan.
5
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas] Sairaalloisen valkoinen naisihminen Etelä-Suomesta ei ghettounelmista mitään ymmärrä, mutta ihan kivaltahan tää kuulosti. Toimivat melodiat ja jannujen äänet miellyttivät korvanappien läpi mukavasti. Kuitenkin tällaisistä biiseistä tulee olo, että kipale pitäisi kuunnella ainakin 20 kertaa että sisäistäisi kaiken mitä miehillä on sanottavana, eikä tämä biisi sellaista kulutusta kestä.
7
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Charlottella on sotkuinen tukka, nahkatakki ja kovanaama-asenne, mutta sinkkulohkaisuna yllättävän mainstreamahtava poppipomputus. Ihan mutkattomalta rouheasoundinen pomputus kuitenkin kuulostaa, kyllähän tämän tahtiin tanssisi tahmealla lattialla biisiä pahemmin kuuntelematta. Jatkossa Gainsbourgin saattaisi olla paree pysyä valkokankaan puolella, tahmeilta tanssilattioilta ei näillä biiseillä kovin pitkälle mennä.
6
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas] Nousenpa vastarintakalkkunaksi ja myönnän tykkääväni tästä. Tanskalaisten miesvokalistien juusto se vaan uppoaa näihin korviin ja junnaavat dubstepin kohinat imevät sisäänsä. Lyriikat ovat huttua eikä biisi muutenkaan tajuntaa räjäytä, mutta ei kaiken tarvitsekaan. Joidenkin pitää edustaa sitä kivaa keskikastiakin, juusto on hyvää.
8
Atlas Sound – Terra Incognita Kauas on tultu niistä päivistä jolloin miehet olivat adrenaliinilta löyhkääviä heviäijiä, onneksi. Mutta silti, mistä näitä herkisteleviä itkuvirseilijöitä riitää? Hellurei niille hellille tunteille jo! Missä on intohimo? Missä on heittäytyminen? Coxin soundi on kiinnostava ja biisin yleisfiilis ihan jees, mutta koska näitä herkkispoitsuja on miljoona, on siinä läjässä aika monta parempaakin.
4
Jukka Järvinen
Florence + the Machine – What the Water Gave Me
4
Common – Ghetto Dreams [feat. Nas]
3
Charlotte Gainsbourg – Terrible Angels Charlotten debyytti 5:55 oli hieno levy ja varsinkin biisi The Operation http://www.youtube.com/watch?v=2FY8kORP5ok&feature=relmfu, mutta nää tuotokset Beckin kanssa ei oikein sytytä samaan malliin.
7
Joker – Slaughterhouse [feat. Silas]
1
Atlas Sound – Terra Incognita zzzzzzzzzzzzzzz
2