Gimme Indie Rock!

Unohdetut indierock-klassikot 1992–2001, osa 4

Red Red Meat, happobluesin ilosanoman apostolit.

Green Day ja Weezer löivät vuonna 1994 punkin ja alternative rockin takaisin listojen kärkeen, ja grungen toinen, huomattavasti laimeampi ja ideoiltaan köyhempi aalto alkoi saada jalansijaansa.

Uncle Tupelon innoittama uudempi country tuotti loistojälkeä Palace Musicin ja Jayhawksin käsissä. Oblivians vakuutti kurittomalla Soul Food -debyytillään. Urge Overkill julkaisi kummallisen yleisöntappolevynsä, Exit the Dragonin, joka tippuu liian tunnettuna tältä listalta.

Jos otamme pari askelta vasemmalle, pinnan alla kuohui monia äärimmäisen luovia ja kiehtovia bändejä. Kummajaiset nousevat jo toisena perättäisenä vuonna.

1995: Mitä kummaa tästä alternative rockista oikein kasvaa?

Smoke – Another Reason to Fast (LongPlay)

Kokaiiniriippuvuus, transvestismi, ääni kuin kihdistä kärsivällä Tom Waitsilla. Pituutta sellaiset 155 senttiä, ulkonäkö usein kuin mummolla. Benjamin Smoke, Atlantan hämmentävin artisti, kuoli AIDSiin valitettavasti jo vuonna 1999, mutta ei ennen kuin oli laulanut synkeitä säkeitä Luke Perryn jaloista, hänet kieltäneistä rinnoista ja karmivista, ikuisuuksia puhtaana pysyvistä sängyistä.

Afghan Whigsiä, hautajaissaattuemusiikkia, talking bluesia, humanitaarista asennetta, Stax Recordsin soulia ja surrealismia yhdistelevä Another Reason to Fast on todellinen kummajainen. Täällä vastaan tulevat Disco-Isis, Mooses seuraavassa elämässään ja muut kummalliset hahmot. Riemuidioottiriimit, laittomat aineet ja perustavanlaatuisen erilaisuuden ruokkima melankolia tekevät tästä ja vuotta aiemmin julkaistusta Heaven on a Popsicle Stickistä uniikin parivaljakon. Tämä on se vahvempi kokonaisuus, ja sekopäinen mestariteos.

Ennakoi: 2000-luvun alun New Weird America siintää jo horisontissa.

http://youtu.be/p5smEEGnAGM
Smoke – Trust

Red Red Meat – Bunny Gets Paid (Sub Pop)

Kun kuulee valtavan potentiaalisen bändin saavuttavan sen, minkä aina toivoikin tapahtuvan, tuntee suurta ylpeyttä. Red Red Meat saavutti sen Bunny Gets Paidilla. Yhtä lailla grungea kuin tehosekoittimeen heitetyn Arthur Rimbaudin, Anthology of American Folk Musicin ja diatsepaamin palvontaa, Red Red Meat luo typerryttävän kiehtovan synteesin kolmannella levyllään.

Pistelevä Gauze nousi pienen yleisön suosikiksi, ja Band of Horses coveroi sitä kauan ennen ensilevyään. Oxtail osuu mitä melankolisimpaan kohtaa, kääntäen The Replacementsin Skywayn ylösalaisin. Ja jos joku etsii unohdettua grungehittiä, kuunnelkaapa Chain Chain Chain. Tim Rutilin terävä kynä ahdistaviin balladeihin oli jo edellisilläkin levyillä terävä – vuoden 1994 Jimmywine Majestic sisälsi musertavan Braindeadin ja kaksi vuotta Bunnyn jälkeen julkaistu There’s a Star Above the Manger Tonight vielä tuhovoimaisemman Second Hand Sean – mutta täältä löytyy myös se luovin melu, mitä nämä Chicagon rämäpäät saivat aikaan. Rosewood, Wax, Voltz + Glitter törmäilee kaiutetuissa särövalleissaan joka suuntaan, ja Taxidermy Blues in Reverse hautaa rakastetun paluupyynnöt suhinansa alleen.

There’s Always Tomorrow on täydellinen lopetus ja uuden kontekstin anto. Jos piirroselokuvan pikku peura voi laulaa sen, mikseivät sitten narkkarit? Toisaalta, samassa tilanteessa voi myös aloittaa seitsemän levyn loistoputken. Viisi näistä levyistä tuli, kuin bändi muutti nimensä Califoneksi, jota on hankala töniä pois 2000-luvun parhaiden bändien listalta.

Ennakoi: Yllämainitun Band of Horsesin tyylisiä bändejä ja yhtään nyrjähtäneempää roots rockia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Red Red Meat – Gauze

Lorelei – Everyone Must Touch the Stove (Slumberland)

Surullisen tuntematon Slumberlandin ensimmäisen aallon yhtye Lorelei on sittemmin noussut hurjaksi tulevaisuusvisioksi. Progepoppaileva levy osoittelee vahvasti Musen, Mewin ja muiden biisirakenteisiin kunnianhimoisesti suhtautuneiden suuntaan. Vasempia koukkuja ja oikeita suoria lentelee jatkuvasti rauhallisina alkavien biisien liitoksista. Thigh for a Leg lyö lopussa hirmuisen särkijän päälle, Inside the Crimelab poukkoilee alati hajoilevien tahtien seassa ennen veristä kliimaksia, lyhyt väliosa Day ennakoi Tortoisen vuotta myöhempää toista levyä, Newsprint vetää hiljaisuuden ja melun rajat uusiksi venyttämällä kumpaakin äärimmilleen, ja Pillar lopettaa hienon kokonaisuuden kuten kuuluukin: kuin seinään kuuden minuutin kaaoksen jälkeen.

Everyone Must Touch the Stove on kiehtova fuusio kiireetöntä metelöintiä ja yllättäviä valintoja. Ei se tietenkään myynyt yhtään, mutta sen varjo on todella pitkä.

Ennakoi: Melkeinpä kaikkea Slumberlandin toisen aallon yhtyeitä, kuten The Pains of Being Pure at Heartia, sekä kappaleirakenteita venytteleviä 2000-luvun indiebändejä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Lorelei – Stop What You’re Doing