Toxic Holocaust – From the Ashes of Nuclear Destruction

Relapse

dfgdfgdfgdfg

Joel Grind, tukka hyvin, logo näkyy.

Joel Grindin kuontaloprojektin kokoelma lakaisee lattiaa parturintuolin ympäriltä.

ToxicKansiVanhan kliseen mukaan metalli- ja punkbändien musiikista puhuessa ei tarvitse vaivautua listaamaan vaikutteita – ne voi lukea muusikoiden rässiliivien ja nahkatakkien merkeistä. Kahta mainittua toisiinsa naittava Toxic Holocaust ei ole poikkeus.

Joel Grindin ympärille muotoutuneella yhtyeellä on imagoseikat hallussa. On asiaan kuuluvat liivit oikeilla kangasmerkeillä, pillifarkut ja söpöt takatukat. An Overdose of Death ja Hell On Earth -albumien ruiskumaalatut kannet ovat nekin täynnä Megadethin kulta-aikojen ydinjätehohkaa.

Toisin sanoen koko bändi vaikuttaa siltä, että se olisi juuri marssinut ansioituneen newyorkilaisen muotivalokuvaajan coffee table book -projektin kuvauksista. Eli erittäin itsetietoiselta ja erittäin historistiselta. Olisi pöljää väittää, ettei Grindin valuuttana olisi läpeensä 2000-lukulainen toisintaminen, viittaaminen ja viitatuksi tuleminen.

Kronologisesti rariteetteja ja demoversioita esittelevä kokoelmalevy on varmasti fanille hyödyllinen summaus ja satunnaiselle kuulijalle viihdyttävä toimintapläjäys, joka toimittaa yhtä hyvin greatest hits -kokoelman virkaa. Kuka tarvitsee albumiversioita, kun räkäiset demobiisit ovat suorastaan levyn parasta antia (Ready to Fight, Nuke the Cross…) ja artefakteina vielä herkullisempia harvinaisuuksia kuulla.

Tietenkään Joel Grindin kykyä tehdä loistavaa rockmusiikkia ei voi kyseenalaistaa. From the Ashes of Nuclear Destruction on viihdyttävä levy. Sen ylijäämämateriaalista muistuttava luonne kuitenkin alleviivaa hänen rooliaan 2000-lukulaisen kierrättämisen infiltroimassa metallikentässä. Tämä on musiikkia niille nuorille tukkahonkkeleille, joita kiinnostavat enemmän skeittaaminen, pitsa, Kanyen uusi albumi, kaupungilla notkuminen ja lähimmän wi-fin etsiminen maanisen kitaratreenin sijaan. Moni heistä tuskin moista instrumenttia edes omistaa.

Tunnin kestossaan kokoelman lyhyet rykäykset käyvät lopulta hieman puuduttaviksi, eikä selkeää kuratointia tai punaista lankaa itsereferenssin takaa ole havaittavissa. Kymmenen vuotta kattavan levyn aikana valkenee, kuinka vähän yhtye on lopulta tuossa ajassa kehittynyt. Mutta kehitys ei liene Grindin lainametallissa itseisarvo. Mieleeni tulee, kuinka Simpsonien jaksossa Hello Fadder, Hello Gudder (S11E6) Homer myöhästyy töistä ja Mr. Burns komentaa hänet syömään tonneittain ydinjätettä. Etenkin loppua kohden From the Ashes of Nuclear Destruction jättää hieman saman maun suuhun.

71 Hipsterirässi on täällä eikä siltä pääse pakoon. Vanhan on se hyväksyttävä. Näitä tyyppejä näkee edessään Alepan kassalla ja niillä on tarpeeksi ikää ostaa olutta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!