The New Tigers – Badger

Soliti

Badger on The New Tigersin toinen albumi.

Badger on The New Tigersin toinen albumi.

Neljä kaverusta, kitaroita, rummut ja basso – siinä tuo ikiaikainen resepti, jolla luodaan joko kaikista yllätyksistä ja omaleimaisuudesta riisuttua höttöä tai mieltä kutkuttavaa popmusiikkia.

tigers-levynkansi_900Useimmiten lopputulos on ensin mainittua, mutta silloin tällöin nuorisotaloilta tai jostain lähiöiden hikisiltä treeniksiltä nousee ryhmiä, joiden pop-koukkujen taju ja oman tyylilajinsa tuntemus eivät jää keskinkertaisen harmauden jalkoihin.

The New Tigers osoitti jo esikoisellaan olevansa hilpeän melodinen ja surinaindien perinteille uskollinen yhtye, mutta muutamaa huippuhetkeä (Pocketful of Sand, World’s Greatest Actor) lukuun ottamatta levy ei ehkä kuitenkaan ollut mikään toistuvasti soittimeen palaava klassikko.

Badgeriin kohdistuvat siis tietyllä tapaa epäkiitolliset odotukset: onko tässä se yhtyeen todelliset kyvyt esiin tuova mestariteos, jolla edellisellä toteutumatta jäänyt potentiaali pääsee esille, vai onko se todiste yhtyeen juuttumisesta monet tämän lajin bändit nielevään tasapaksuuteen?

Ainakin vaikutteet ovat kaikkien shoegaze-popin ja kotikutoisen indien ystävien tunnistettavissa. My Bloody Valentinen ja Pale Saintsin kaltaisen melodis-utuiset klassikkoyhtyeet tulevat ensimmäisenä mieleen, mutta The New Tigers soi niitä suoraviivaisemmin ja jotenkin lempeämmin. Ja vaikkei kappaleissa vitsailla tai mitenkään ilmaisullisesti revitellä, niin shoegazen peruskuvastoon yhtye kutoo hienosti rämäpäisempää ja leikkisämpää, vienosti ruotsalaisen Bob Hundin rytmikilkatuksen ja kitaravinkaisut mieleen tuovaa äänivalikoimaa.

Näiden vaikutteiden esiin nostaminen ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi halpoja pastisseja metrimitalla Turun kauppatorilla kauppaava joukko, vaan yhtye onnistuu jokseenkin vaivattomasti tekemään tyylilajin puhkikalutusta kuvastosta hämmentävän tarttuvia ja ilmavia kappaleita. Esimerkiksi levyn keskivaiheilla kuultavan Quicksilverin kellopelipimputukset, lennokkaat kitarat ja poika kohtaa tytön -lyriikat ovat kaikki tuhansia kertoja kuultuja kitaravetoisen popin rakennusaineita, mutta jumalavita, miten kirkkaasti ja kesäisesti ne on saatukaan kohtaamaan.

Yhtye vaihtoi kesken Badgerin levyttämisen rumpaliaan, mikä lehdistötiedotteen mukaan vaikutti albumin rytmiseen sointiin, mutta kansilehdestä tarkistamatta on kyllä mahdoton sanoa, millä kappaleilla muutos kuuluu. Rytmipuolen sinällään oivaa paukuttelua suuremman huomion saavat nimittäin albumin selkärangan muodostavat kitaramelodiat. Appu Jasun ja Waltteri Virtasen kielisoittimien välillä kulkee tolkuttoman hieno, maalaileva vuoropuhelu muun muassa levyn avausraidalla Where Is It.

Kuten arvion alkumetreillä totesin, indiekitarapopin parissa operoiville yhtyeille tuppaa käymään niin, että tyylilajin lainalaisuuksien toisintaminen syö kappaleista kaiken kiinnostavuuden, ja jäljelle jää tusinarunttausta. The New Tigersin perusolemuksen huomioon ottaen on suorastaan ihme, ettei yhtyeelle käy niin. Badger kuulostaa kovin kotikutoiselta, löysin rantein tuotetulta, ensi kuulemalta jotenkin jopa liian nukkavierulta.

Useammalla kuuntelulla sen perusainesosista kuoriutuu koko ajan monitahoisempaa ja soinniltaan polveilevampaa, ajatonta popmusiikkia. Kuunnelkaa vaikka Don’t Know Where To Go’n 1980-luvun shoegaze-mestariteokset mieleen tuovaa haurautta tai levyn päättävän Gentle Rockin pieteetillä toteutettua kitaramaalailua.

Kauko Röyhkän Rock’n’Roll-klisee-kappaleella todetaan rockista, että ”se ei koskaan ole taidetta tai mitenkään suurta, mut se koskettaa jotain”. The New Tigersin musiikkiin tämä määre istuu täydellisesti. Se ei ole huomiotaherättävintä tai uusinta uutta, mutta se hymyilyttää, kutkuttaa, tuntuu rehellisen ujolta ja kömpelön leikkimieliseltä, olematta kuitenkaan laskelmoidun naiivia. Badger on ehkä hieman kiillottamaton, mutta todella hyvä poplevy.

82 Yhtyeen esikoista jalostuneempi, silti sympaattisen kotikutoinen ja joka kuuntelulla koukuttavampi shoegaze-rutistus, joka on paljon enemmän kuin lähtökohtansa antaa odottaa. Quicksilver on syksyn sympaattisin kappale.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!