The Men – Open Your Heart

Sacred Bones

The Men, huumaavaa sydänkirurgiaa.

Pupillin laajeneminen on kiintoisa fysiologinen seikka. Syynä voi olla esimerkiksi seksuaalisesti tai esteettisesti kiinnostava tekijä.

Toinen vaihtoehto on tiettyjen huumausaineiden nauttiminen. Lisätkäämme kolmanneksi syyksi The Menin uusi levy, Open Your Heart. Yksi viime vuoden rähjäisimmistä bändeistä laajenee joka suuntaan. Sex, Drugs, Rock & Roll = laajeneminen. Helppo yhtälö – nyt aurinkolasit ovat tarpeen kirkkaina päivinä. Mutta kuinka laajeneminen tapahtuu tällä levyllä?

Irtiotot ja uusi tanner kaavoitetaan periaatteessa kappalepareittain. Country Songin intensiteettiä tasaisesti nostava ujellus kohtaa Oscillationin, joka räjähtää palasiksi aiheuttaen sydänvikaisille paljon huolenaihetta kuin taksikuski helvetistä. Pitkät jamit ovat nyt entistäkin arvaamattomampia.

Myöhemmin Presence tarvitsee kaksi loputtomiin jauhettua voimasointua ja koko yhtyeen lauluvoimat tömistellessään kaoottiseen kliimaksiin, joka loppuhetkillä nykäistään kuuntelijan käsistä. Kappaleraja on lopulta nimellinen, kun levyn päättävä Ex-Dreams sulkee oven polttavalla riffittelyllä mitä edeltävä kappale ennakoi, lainaten nyt jo tyypilliseen tapaan jotain vanhaa – tällä kertaa viime vuoden Bataillea, joka oli tähän mennessä yhtyeen tunnetuin kappale.

Jos pitkät kappaleet toivat yllätyksiä, hikeä tihkuvat punkpaahdot kohtaavat popin vielä suuremmalla menestyksellä. The Men ei haaskaa aikaa, vaan läimäyttää heti kehiin Turn It Aroundin ja Animalin. Ensimmäinen kuulostaa melkoisen paljon Aerosmithin Mama Kiniltä, ja on omiaan toivottamaan kuulijan tervetulleeksi kiehtovan epäkunnioittavalle vuoristoradalle.

Samaan sarjaan sisältyy Candyn akustinen keveys, mikä on enemmän kuin vähän velkaa Rolling Stonesin Dead Flowersille, mutta osuessaan nimikkokappaleen ja yhtyeen toistaiseksi raa’imman vedon, Cuben, väliin se välttää levyn muuttumisen puuduttavaksi. Cube pärjää raivossaan kaikelle bändin tuotannossa löytyvälle ja on yksi lukuisista rumpali Rich Samisin tähtihetkistä. Hänen työskentelynsä – tai kuuhulluutensa, kumpi tahansa kuvaus lienee oikein – on huomattavasti räiskyvämpää kuin ennen.

Myös kummankin kitaristin, Mark Perron ja Nick Chiericozzin yhteistyö Open Your Heartilla on moniulotteisempaa kuin ennen. Suuri osa kappaleista ehtii sisältää viiltävää feedbackia, murskaavia voimasointuja ja piikikkäitä, mieleen pureutuvia koukkuja. Paperilla tämä kuulostaa vielä Leave Homeakin äkäisemmältä tulivuorelta, mutta materiaali on kilometrikaupalla helpommin lähestyttävää kuin voisi kuvitella.

Tästä kaikesta on kiittäminen herrojen mainiota melodiantajua. Levyn upein hetki koetaan toisen puolen alussa. Please Don’t Go Away ja nimikkokappale ovat upea koukkuja joka suuntaan heittelevä kaksikko, ja tiivistävät tärkeimmät yllämainitut uudet vahvuudet. Vaikka soittajien yksittäisten jäljen löytyessä sanakirjan kohdasta ”steroidiraivo”, kaikki tämä esitetään kuitenkin mitä rennoimmalla asenteella. Silmäkulmassa oleva pilke on suoraan sanottuna kuultavissa kun pienimmätkin osat uhkuvat spontaania riemua.

93 Open Your Heart ei haaskaa yhtä ainoaa sekuntia pysyäkseen paikallaan, mutta kuin parhain aarteenetsintä, kaikki silmiä avaavat ryntäykset päättyvät kultakirstulle, mitä voi vaan tuijottaa silmät lautasen kokoisina kohdatessaan sen kolmannen pupillinlaajentajan täydessä loistossaan.

http://youtu.be/52AlxrQHk4A

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress