The Men – New Moon

Sacred Bones

Miehet The Men -yhtyeestä.

Tuotteliaat miehet The Men -yhtyeestä.

Tyyliään alati muuttava amerikkalaisyhtye istahtaa kuistille.

TheMenKansiThe Menin edellinen albumi Open Your Heart sai yllekirjoittaneelta ruhtinaalliset 93 pistettä, mutta nyt mietittynä viidestä kymmeneen pistettä vähemmän olisi varmaankin riittänyt. Mainio levy se silti yhä on.

The Menin työtahti mukailee 1980-luvun klassikkobändejä: New Moon on neljäs levy neljään vuoteen ja selkeä hyppy uudelle raiteelle Open Your Heartin rämäpäisestä riffittelystä. Paljon hankalampaa on nyt enää edes käsittää, että Leave Homen mönjäinen noise-rock on vain kahden vuoden takaa. Puhumattakaan vuoden 2010 debyytistä Immaculada, joka sisälsi jopa black metal -viisun.

Näin luova aikakausi muuttaa muotoaan jokaisen uuden äänitteen myötä, joten suoralinjaisemmat tuomiot lienee hyvä säästää hieman tuonnemmaksi, kunnes pahin adrenaliinipiikki on laantunut. Mistään Zen Arcaden, New Day Risingin ja Flip Your Wigin kaltaisesta kavalkadista ei tietenkään ole kyse, mutta harva yhtye onnistuu tekemään näin hyvää musiikkia näin kovalla julkaisutahdilla.

Brooklynin soundeista on kuljettu tällä kertaa huomattavan kauas. Jos Candyn häikäilemätön Stones-lainailu oli viimeksi ehkä isoin yllätys, tällä kertaa aloitetaan kuistilla istuskellen, mukana vain akustiset soittimet ja kevyesti rullaava piano. Open the Door on ihastuttava aloitus, ja tekee heti uuden aluevaltauksen. New Moon käyttää huomattavan erilaista palettia: lähes kaikki laulut sisältävät akustisen kitaran, samalla kun lauluharmoniat ja huuliharput kiertävät äänimaailmaa useamman kymmenen astetta rustiikkiin suuntaan. Sanoiko joku jotain hullusta hevosesta?

Tämä muuttaa The Menin musiikkia huomattavasti. Balladivalikoima kasvaa ennennäkemättömästi, ja melutasoja nostavat rockvedotkin saavat hyppysellisen country- ja folkvaikutteita. Half Angel Half Light kuulostaa huomattavasti Tom Pettyltä, mutta Without a Face vaihtaa vertailukohdaksi Dead Moonin – ja näiden kahden välinen kuilu ei liene koskaan ollut pienempi. New Moonilla on oikeastaan vain kolme kappaletta (The Brass, Electric ja Supermoon) jotka sopisivat yhtyeen vuoden takaiseen repertuaariin. Supermoon on helposti levyn pisin ja osoittaa, ettei kerran opittu metelöinnin taito ei unohdu mihinkään.

Räiskeen hiljentyessä paljastuu aivan erilainen puoli The Menistä. Käy ilmi, että ainoa bändin tuotoksia yhdistävä tekijä taitaa olla spontaanius, koska mikään ei tunnu sekuntiakaan pakotetulta. Ensimmäisten kuuntelujen ajan New Moon tuntuukin vain kelluvan ohi, mutta tuskin mikään The Menin edeltävistä levyistä kantaa vastaavaa charmia.

81 Kitaristi Nick Chiericozzi on haastatteluissa puhunut mieltymyksestään 12-kieliseen kitaraan. Mitä ensi kerralla onkaan odotettavissa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!