The KVB – Immaterial Visions

Cititrax

KVB ja maailman trendikkäimmät pakkopaidat.

KVB ja maailman trendikkäimmät pakkopaidat.

The KVB haluaa olla Englannin viilein Joy Division ilman kuoloa ja päätyy kuulostamaan vonkaamiselta.

KVBkansiLontoolaisten Klaus von Barrelin ja Kat Dayn resepti on kutisevan yksinkertainen: eloton rumpukone, syntikkamassaa ja kitarasäröä hattaraksi kirnuttuna, kolme sointua ja yksi kliimaksimodulaatio sekä jostain kaukaa kuuluvaa elotonta puhelaulua. Pariskunnan jokainen levy on haissut edellistä vähemmän, vielä vähemmän kuulostanut oikealta yhtyeeltä ja vähemmän vaaralliselta muille ja itselleen.

Kaikki olennainen on sanottu avausbiisi Shadowsilla. Samaa imelän pornahtavaa synteettistä kiihkoa The KVB hipelöi loppulevyn enemmän tai vähemmän kiinnostavin soinnuin.

Jos brittiläinen synthwave syntyi 1980-luvulla jälkipunkin, talveksi jäätyvistä nousukaudella kurjistetuista teollisuuskaupungeista ja paskaisia kengänkärkiään tuijottelevasta erakkoeroottisesta gotiikasta, KVB kusee tahallaan nahkahousuinsa, roiskii päälle jonkin suuren tunteen mukaan nimettyä Calvin Kleinin vastahajustetta ja kyylää baaritiskillä jokaista yksinäistä ihmistä silmiin.

Silti Immaterial Visionsia jauhaa samalla häpeilevällä kiimalla kuin mustanpinkkiä sokeripurkkaa: kolmen biisin jälkeen sen sylkee pois, mutta saman tien haluaa tunkea kaksi lisää suuhun. Genretyydytys on taattu.

Koska The KVB tekee kaikkensa korostaakseen epäaitouttaan ja hyväksikäyttävää suhdettaan ”aitoon”, eikä edes onnistu sanomaan ilmeisistä viittauskohteistaan mitään uutta, jäljelle vain kuori, joka sekin on liian aineissa ja täynnä itseään, jotta sitä jaksaisi kuunnella kymmentä minuuttia kauempaa.

61 The KVB:n visiot ovat korkeintaan häipyviä muistoja ja turhautumista siitä, miltä sen musiikki kuulosti vuonna 1980 jossain paljon Lontoota pohjoisempana. Unknown pleasures, tosiaan.

http://www.youtube.com/watch?v=sPFKDeW4zSE