The Coup – Sorry to Bother You

Anti, Inc

The Coup häiriköi jo kuudennen kerran.

Ensin oli rytmi, sitten tuli sana, sen jälkeen sanasta tuli protesti.

The Coup on progressiivista hiphopia esittävä bändi Oaklandista, jossa Yhdysvaltain etninen, kulttuurinen ja poliittinen kirjo elävät iloisessa sekamelskassa. Sorry to Bother You on The Coupin kuudes albumi.

Sitä edeltäneestä Pick a Bigger Weapon -albumista ehti vierähtää kuusi vuotta. Jos The Coupin kautta Jenkkilän realiteetteja tulkitsee, eivät asiat näytä siinä ajassa juuri parantuneen.

Orkesterin keulahahmo ja älyllinen voima Raymond ”Boots” Riley oli The Coupin ensivuosina, 1990-luvun alussa, äkäinen ja pirullisen nokkela parikymppinen kommunisti, jonka afron alla muhi käsitys hiphopista ilman taantunutta tematiikkaa. Nyt Riley on nelikymppinen, mutta yhä kiukkuinen ja aiempaakin kekseliäämpi ikipunikki, jonka afro jököttää yhtä päättäväisesti pystyssä kuin 20 vuotta sitten. Hän ei ole mikään nuhjuinen lukusalisosialisti, vaan väsymätön tarkkailija, jota ei paljon kiinnosta istuuko ovaalihuoneessa valkoinen vai musta sodanlietsoja. ”I got the sheriff after me for what I said about Obama”, ilmoittaa Riley.

Uransa varrella Riley on kerjännyt verta nenästään provosoiden tarkoituksella ja sattumaltakin. Vuoden 2001 Party Music -albumin kansi ennakoi makaaberisti World Trade Centerin tuhon, jonka käytyä toteen Riley suostui pitkin hampain vaihtamaan plattaan neutraalimmat kääreet. Mutta vaikka The Coup asemoi itsensä sovittamattomaan ristiriitaan lisäarvossa piehtaroivan eliitin kanssa, eivät sen julkaisut ole lohdutonta paasausta. Rileyn ja punavihreiden moralistien välillä ammottaa kuilu, jonka saa kukoistamaan taitavasti viljelty sarkasmi.

Sorry to Bother You on kuin slummimurjun seinään taiteiltu muraali, jonka väreihin on vangittu hetki iloisen vallankumouksen keskeltä. Näissä bileissä vanhat patsaat on poljettu tomuksi ja nuuskattu sorrettujen neniin.

Sorry to Bother You on kaksoisteos. Albumi palvelee ääniraitana tulevalle Alex Riveran ohjaamalle elokuvalle, joka höystää kansilehtisen mukaan maagisen realismin elementeillä Rileyn kokemuksia kapitalistisen järjestelmän rasvarina – puhelinmyyjänä, siis. Tosin vaikka kyseessä pitäisi olla konseptilevy, ei seasta erotu sen kummempaa johtolankaa kuin se iänikuinen kumoushenki, joka Rileyn ajattelua on ennenkin johdattanut.

Uutta kuitenkin on, että The Coupista on kasvamassa yhä enemmän oikea bändi – ellei jopa kollektiivi, siinä määrin vierailijoita on studion ovista rampannut. Toki tähänkin saakka livesoittimet ovat kuuluneet olennaisesti The Coupiin, mutta nyt kansivihkosessa porukan dj:n Pam the Funkstressin vastuualueena näyttää olevan enää ”consultant for the Funk”. Biisinteossa Rileyn aisaparina on häärinyt tuottaja Damion Gallegos, ja äänimaisemaa täplittävät sinne tänne nakellut hanurit, kazoot, puhaltimet ja jopa jouset. Vähän kuin kodittomat olisivat liittyneet soittopeleineen The Coupin joukkoihin näinä pakkolunastusten synkkinä aikoina.

Elävä bändi piirtää sävykkäämmän kuvan aineksista, joista The Coup on muovattu. Sen todistaa levyn väkevä aloitus. Magic Clap naittaa Michael Jacksonia ja Public Enemyä, ja heti perään Strange Arithmetic huitoo korville koulujärjestelmää Saul Williamsin suuntaan nyökkäävällä draivilla. Kuten biisin nimi vihjaa, maailmaa oppii kalkuloimaan parhaiten opettelemalla historiaa:

”Algebra is that unique occasion
In which a school can say that there should be a balanced equitation
And then statistics is the tool of the complicit
To say everybody’s with it and that you’re the only critic”

Valistunein suoritus on You Are Not a Riot, joka on sosialistisen realismin mestarina tunnetun meksikolaisen David Siqueirosin kuvitteellinen vastaus Andy Warholin lähettämään juhlakutsuun. Riley ottaa lainaan Siqueirosin auktoriteetin, keksii kaksikon välille taidekiistan ja heittäytyy Warholia vastaan kiihkolla, jonka autenttisuudesta ei ole kahta sanaa:

”You get hyped by the font in the death warrant
By the grain of the wood in the electric chair
The accent of the undertaker
By the architecture of police stations”

Pointti siis on, että estetiikka ja tyyli ovat poleemisen taiteen kannalta yhtä tärkeitä elementtejä kuin itse viesti, ja siksi kapinan banalisointi estetiikan keinoin on erityisen halpamainen karhunpalvelus niille, joilla on maailman mädännäisyydestä oikeasti sanottavaa. Heihin Riley eittämättä katsoo lukeutuvansa.

Politrukilla leikkaa edelleen, mutta miten on musiikin laita? Bändi nimeltä The Coup ei valitettavasti pysty vastaamaan riittävällä vetreydellä johtajansa energiaan. Biiseissä on aiempaa vähemmän imua tanssilattialle, mutta paikoin tuotanto korjaa haparoivan kurssin perille häränsilmään. Sorry to Bother You sisältää vaivihkaa takertuvia pikkujippoja, ja parhaiten kaupallisen rytmimusiikin säännöillä pelaa My Murder, My Love. Kappale toimii kuin kuohuviinin turvaama silmänkääntötemppu, jonka tekijä ujuttaa sormensa uhrin taskuun ja vaihtaa setelit propagandalehtiseen.

Levyn pahin ongelma kuitenkin liittyy lupaukseen konseptilevystä, jolla Riley pelaa tuotoksensa tarpeettomasti pussiin. Paitsi että kokonaisuutta nitovan narratiivin tai teeman metsästäminen on työlästä, on levyn huipentuma ajoitettu kummallisesti: Mietteliäs ja kielikuvien koristama We’ve Got a Lot to Teach You, Cassius Green huipentuu sekalaisen instrumenttivalikoiman iloiseen mekkalaan, jonka jälkeen on hankalaa vaikuttua sinänsä hienon Guillotinen uhkaavasta julistuksesta, jossa sota ja mestausvälineet palautetaan vallanpitäjien kartanoiden porteille. Päätösraita Wavipin kutsuvieraskestit ovat kertakaikkisen ylimääräiset, eikä herkistely Violet kypsy ideaansa edemmäs.

Mutta vaikka albumi on kehnosti sommiteltu, kipuaa hajanaisten helmien summa reilusti positiivisen puolelle. Kansivihkoseen printattu palopuhe valaa uskoa myös siihen, että niin kauan kuin Riley pitää jalkansa Yhdysvaltain kamaralla, polttoainetta luomistyölle piisaa. Täkäläisittäin huvittava yksityiskohta Rileyn kumouskutsussa muuten on, että yliopistolaisia hän kehottaa taisteluun vapaan koulutuksen puolesta. Mitähän Riley korjaisi Suomessa ensimmäisenä?

The Coup ei ole arkajalkojen sukua. Jos bändi jatkaa Sorry to Bother Youlla valitsemallaan tiellä ja seuraava yritys on hieman eheämpi, voi luvassa olla historiallisia tapauksia tiedostavan hiphopin kaanonissa.

75 Aina on kysyntää kunnianhimoiselle räpille, jonka ainoa funktio ei ole hillittömien egojen ruokinta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!