The Black Keys – El Camino

Warner

The Black Keys löysi menestyksen avaimet.

El Camino kuulostaa siltä kuin se olisi syntynyt vaivatta ja luonnollisesti kuulostamaan juuri siltä miltä pitääkin.

Dan Auerbach ja Patrick Carney tietävät mitä tekevät. He ovat yhdysvaltalaisesta rockista, bluesista ja americanasta ammentava kaksikko The Black Keys, joka on onnistunut luomaan seitsemännellä albumillaan autenttisen aikamatkan Chevrolet’n kyydissä 1950- ja 1960-lukujen taitteeseen.

Yhtye kertoi sillä olleen vaikeuksia soittaa livenä muutamia edellisen Brothers-nimisen albuminsa hitaampia ja laiskempia kappaleita. Tästä syystä miehet päätyivät El Caminolla nostamaan tempoa ja panoksia. Ratkaisu kannatti, sillä 40 minuutin kokonaisuus on tehokas ja tiivis.

Väliin mahtuu tälläkin kertaa myös rauhoittumista, muun muassa fiilistelykappale Sisters, eikä sekään kolmeminuuttinen tunnu pelkältä täytteeltä.

Black Keysin linja on yksinkertainen. Albumin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluu aloitusraita ja singlelohkaisu Lonely Boy, jonka kitararock- ja blueskaavaa toistellaan hieman varioiden läpi koko loppulevyn. Tätä voisi sanoa tylsäksi, mutta The Black Keysin kohdalla se olisi kohtuutonta. Yhtye nimittäin toteuttaa kuvionsa niin merkittävän taidokkaasti ilman tippaakaan yliyrittämistä.

El Camino kuulostaa siltä kuin se olisi syntynyt vaivatta ja luonnollisesti kuulostamaan juuri siltä miltä pitääkin. Selkeä rämistely jatkuu koko levyn läpi ylikäyttäen fuzzia, eivätkä yksittäiset biisit nouse kovinkaan paljon esiin.

Se ei suinkaan ole heikkous, vaan Black Keys on saavuttanut jotakin haastavampaa. Tunnelma, taito ja tanssittavuus säilyvät läpi koko albumin, minkä takia selkeästi nimettäviä huippukohtia tai hittejä ei tarvitse eritellä.

Runsaasti suitsutusta saanut Little Black Submarines ansaitsee kuitenkin kunniamaininnan, sillä se erottuu alun rujossa akustisuudessaan kauniisti ja koskettaen, mutta samalla kasvaen ja loppua kohti karaistuen.

Joukosta löytyy myös vähemmän onnistuneita hetkiä; Money Maker sekä Run Right Back kuulostavat aivan liikaa Red Hot Chili Peppersiltä. Black Keysin laulaja-kitaristi Auerbachin äänessä on ärsyttävän paljon samanlaisia viboja kuin Anthony Kiedisin laulussa. Näissä ja parissa muussa biiseissä on muutenkin turhan paljon yhtäläisyyksiä kalifornialaisjankuttajien uuden ja väsähtäneen materiaalin kanssa, mikä ei todellakaan ole hyvä asia.

Auerbachin ääni on vahvimmillaan ja cooleimmillaan silloin, kun hän laulaa korkealta ja välinpitämättömästi. Esimerkiksi biisissä Stop Stop kiekaisut koukuttavat ja tuovat uudenlaista särmää.

90 El Camino ei laimene missään vaiheessa, vaan säilyttää vetovoimansa ja juhlittavuutensa loppun asti. Sen avulla näkee maailman Instagram-suodattimen läpi, ja sitä kuunnellessa tekee mieli hypätä kolisevaan avoautoon, tanssia likaisilla epäilyttävillä klubeilla ja käyttää liikaa huulipunaa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!