Taylor Swift – Red

Mercury

Taylorin huulet hehkuvat punaisina. Vain taivas on rajana.

Kantripopparin neljäs on lähes jättipotti.

Euroopasta käsin on hankala hahmottaa, miten suosittu Taylor Swift Yhdysvalloissa on. Hänen uusia biisejään, jotka julkaistiin ennen Red-albumia, ostettiin yli neljä miljoonaa kappaletta, ja Redin avausviikon myynti oli suurin Yhdysvalloissa kymmeneen vuoteen. Kaikki tämä vuonna 2012, jolloin kenenkään ei pitäisi enää ostaa levyjä.

Swift on täydellinen poptähti, ja nimenomaan poptähti, vaikka Redilläkin kuullaan jonkin verran kantrisävyjä. Hän on jumalaisen kaunis, laulaa kohtuullisen hyvin, tekee itse biisinsä ja toistaiseksi säilyttänyt naapurintytön imagonsa. Hän on aidosti tavallinen – tai niin tavallinen kuin multimiljonääri ja uuden maailman suosituin artisti voi olla.

Kantritausta mahdollistaa sen, että Swift otetaan artistina vakavasti. Esimerkiksi Kelly Clarksonin ongelmana on, että hän tekee puhdasta poppia ja vaikka hän tekee sitä erittäin hyvin, hän on poppari eikä muusikko. Swift on sekä vakavasti otettava muusikko että kansikuvatyttö.

Redillä jokaista ässäbiisiä (Red, I Knew You Were Trouble) kohden löytyy keskinkertaisempi veto (Treacherous, The Holy Ground) ja ylipäätään se on 16 biisin mittaisena aivan liian raskas, mutta kuten hittialbumeilla yleensä, helmien lukumäärä määrittää levyn onnistumisen, ja Redillä helmiä on aivan tarpeeksi. Eräs huippuhetkistä on I Almost Do, puolihidas popkantriballadi, joka kuvaa hankalaa rakkautta ihailtavan intensiivisesti:

”I just want to tell you
It takes everything in me not to call you
And I wish I could run to you
And I hope you know that every time I don’t
I almost do”

Ei ihme, että miljoonat ja miljoonat nuoret ympäri Amerikkaa samaistuvat Swiftiin. Hän tarkastelee maailmaa ja parisuhdetta yleensä yksipuolisesti omasta näkökulmastaan, mutta teksteissä ei silti ole omahyväisyyden hiventäkään. Jotkut tekstit ovat myös oivaltavan hauskoja, kuten 22:

”It feels like a perfect night to dress up like hipsters
And make fun of our exes/
It feels like a perfect night for breakfast at midnight
To fall in love with strangers”

Max Martinin ja Shellbackin tuottama We Are Never Ever Getting Back Together -megahitti kuuluu tietenkin albumin parhaimmistoon. Stay Stay Stay on levyn puhtainta kantria banjoineen ja kertosäe jää päähän ensikuulemalta. Snow Patrolin Gary Lightbody on kiinnitetty mahtipontiselle, joskin melko tylsälle The Last Timelle, ja hänen äänensä sopiikin yllättävän hyvin yhteen Swiftin kanssa. Ed Sheeran puolestaan duetoi päätähden kanssa kauniin Everything Has Changedin. Alykäs veto brittimarkkinoita ajatellen.

Redillä ei siis töki oikeastaan mikään. Sillä on tarpeeksi niin hyviä kappaleita, että se kietoo otteeseensa eikä jää vain taustalle soimaan, ja sen kuuntelemisesta tulee hyvä mieli. Ehkä muukin maailma alkaa olla viimein valmis uudelle Shania Twainille (muistattehan huimia määriä myyneen Come On Overin?). Jos on, niin Taylor Swift valloittaa sen jo tällä albumilla.

76 Tuote kunnossa ja huulet hehkuvat punaisina. Vain taivas on rajana.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!