Steen1 – Jedin paluu

Monsp Records

Seppo Lampela palaa Liekehtivän sikiön ja Jussi Lampi -projektien jälkeen Steen1:n hahmoon.

Suomihop elää kultakauttaan. Miten vuoden 2004 puhutuimman mc:n paluu sopii kuvaan?

Voi jumalauta, kuinka tärkeältä artistilta Steen1 tuntui vuonna 2004, Salaliittoteoria-debyyttinsä saadessa virallisen julkaisun. Oli aivan sama, vaikka levyn taustat olivat makuuhuoneessa tehtyjä ja vaikka joillakin raidoilla roolileikittely meni yli ja silkan väkivallan ihannoinnin puolelle. Pikku pirihuoran ja unohtumattoman vihaisen Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja -klassikon tyyppiset raidat olivat ainakin hiphop-amatöörille jotain täysin unohtumatonta. Kukaan ennen Stenkkaa ei ollut ladannut vastaavaa määrää raakaa tunnetta suomalaiselle raplevylle.

Mutta puun takaa tulevan tempun voi tehdä vain kerran. Julkisuuden valokeila osuu artistin hohtavaan hahmoon ja korvaa sen valon omalla, kalseammallaan. Aika pian tiedettiin aika paljon Seppo Lampelasta, joka on eri asia kuin Steen1. Tämä Lampela vaikuttaa sanavalmiilta, empaattiselta ja oikealla asialla olevalta ihmiseltä, mutta hänen pelikenttänsä on eri kuin Stenkan ja sillä pelikentällä on enemmän pelaajia.

Varasta pomolta (2005) oli Steen1:n poliittinen levy, onnistunut siirtymä yleisestä yksityiseen, makuuhuoneesta studioon. Seuraavat vuodet artisti käyttikin politiikan parissa. Runoja kontrollihuoneesta -albumia (2009) pidettiin vaikeana; itse pidin sitä epätasaisena, mutta monin paikoin loistavana. Levy jäi vähälle huomiolle, ja kun suomiräpin kenttä alkoi samoihin aikoihin elpyä niin kaupalliselta kuin kriittiseltäkin kannalta tarkasteltuna, tuntui Stenkka ajautuvan sivuraiteelle, jolta ainakaan hämmennystä herättäneet Liekehtivä Sikiö ja Lampela & Lampi -projektit eivät häntä pelastaneet.

Jedin paluu markkeeraa jo otsikollaan ja koko asenteellaan paluuta perusasioihin. Perusasioilla ei kylläkään tunnuta tarkoittavan Steenin oman uran alkuperäisiä lähtökohtia, vaan enemmänkin jotakin yleisesti olemassa olevaa ihannetta toimivasta perusräpistä.

Miehen itsensä tuottama levy ei kikkaile: se alkaa neljällä niin sanotulla bangerilla, härskillä bilebiisillä, ja näitä kuullaan vielä lisääkin. Biitit ovat läskejä ja elektronisia, toimivia mutta itsestään selviä. Dr. Dren kultakauden g-funk-ujellus leimaa jo edellisen levyn kappaletta päivittävää avausraitaa Kaapissa on natsi 2011.

Tietysti tämä kappale on saanut innoituksensa siitä omituisesta yhteiskunnallisesta ympäristöstä, jossa olemme viime eduskuntavaalien jälkeen eläneet. Enäähän se natsi ei ole niin kaapissakaan.

Kuten moni muukin, Stenkka maalailee kuvaa maasta, jossa vapaamieliset humaaniuden esitaistelijat ovat hengenvaarallisessa, lapuanliikkeen aikoihin rinnastuvassa sodassa äärioikeistoa vastaan. Ei ongelma ole siinä, että tämä on kärjistys, vaan siinä, ettei se ole kovin omaperäinen sellainen.

Oikeastaan Steen1:n koko ensilevyn jälkeisen tuotannon ongelma on ollut siinä, ettei hänen oma populisminsa ole vakavista yhteiskunnallisista aiheista puhuttaessa sen rakentavampaa kuin niin sanotun vastapuolenkaan. Rikollinen on levyn sinänsä menevä punkbiisi, joka sekoittaa iloisesti terveen yhteiskuntakritiikin ja anarkistisen kaiken järjestyksen vastustamisen. Salkkuja napsauttelevat Excel-sedät -raidalla on mukana Paleface, ja teksti tuntuu lähinnä tiivistelmältä eurokriisiä käsittelevistä näkökulmajutuista. Jossain viitataan taas kerran siihen jo aika kyllästyttävään Illuminati-teoriakehikkoonkin.

Toisaalta olisi falskia vittuilla Stenkalle siitä, ettei hänen ymmärryksensä näiden kansakuntien rajat ylittävien ja hyytävän massiivisten 2010-luvun kriisien suhteen ole ihan aukoton. Enhän minä itsekään ymmärrä näistä asioista mitään. Mahtavatko tämän maan korkeimmat vallanpitäjätkään ymmärtää?

Jedin paluu on tulkittava ennen kaikkea proaktioksi, yritykseksi sekoittaa pakkaa edes vähän. Jossain on varmasti joku 16-vuotias, jota tämä setti inspiroi ihan ratkaisevastikin.

Väärän analyysin Steen tekee siinä, että selvästi kuvittelee näkemiensä vääryyksien taustalla olevan bilderbergejä ja mitä näitä kliseitä onkaan. Tämä ajatusharha saa hänet pariinkin otteeseen puolustamaan halla-aholaisten sananvapautta ja julistamaan nämä pienemmäksi pahaksi maailmaa niin sanotusti pyörittäviin voimiin verrattuna. Jopa Anders Behring Breivikin tekoset kuitataan näihin suhteutettuna alaviitteeksi. Tämä tuntuu epämukavalta virhearvioinnilta.

Steen ei hahmota, että kapitalismin pahuus on kasvotonta. Se ei tiivisty kenenkään yksittäisen ihmisen pahuuteen. Nämä asiat eivät ole yhteismitallisia. Joku Jyrki Katainen saa paljon pahaa aikaan, mutta ei hän ole tappanut omin käsin suurta joukkoa viattomia ihmisiä.

Jedin paluun paras biisi on sen yksityisin, vähiten yleinen biisi. Itä-Helsinki on Petoksen, Jontin & Shakan ja Olari-suuruuksien traditiota läskisti tuotettuun bileräppiin yhdistelevä mahtava korvamato, jossa ei ole mitään kovin syvällistä, mutta sitäkin enemmän henkeä ja sielua.

61 Toimivaa täsmäiskuräppiä niin kauan kuin ei ajattele liikaa. Juu, Stenkka on hyvien puolella, mutta mitä enemmän näitä tekstejä kuuntelee, sitä enemmän niistä vieraantuu. Maa on tietysti täynnä 16-vuotiaita, jotka saavat tästä levystä todennäköisemmin hyviä kuin huonoja vaikutteita. Kaiketi. Toivottavasti?

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!