Sokea piste – Ajatus karkaa

Kämäset levyt / Karkia Mistika / Tuska & Ahdistus

Sokea Piste esiintyy. Valokuvaaja Ville Angerin tyylinäyte Tampereen Vastavirralta.

Kotimaisen noisepunk-tulokkaan debyytti on parikymmentä minuuttia katharttista turpaanmättöä mielen ja maailman pimeistä syövereistä.

Sokean Pisteen debyyttialbumissa on helppoa ainakin muovikääreen käyttäjäystävällisyys. Tuskin olen koskaan saanut vinyylikotelon muovikäärettä näin vaivattomasti auki. Lisäksi levyn seitsemän kappaletta kestävät vain noin 21 minuuttia. Ainakin orkesteri on oivaltanut ajatuksen niiden kuuluisien löysien pois jättämisestä.

Siihenpä helppous tai yksinkertaisuus jäävätkin. Levyn kannet ovat vuoden komeimmasta päästä, mutta silti kansitaiteen tunnelma on jotenkin painostava. Ajatukset ovat pikkuriikkisinä sirpaleina siellä täällä, näyttäytyen ahdistavan vääristyneinä. Hahmo tuijottaa lasittuneesti kohti pohjatonta mustaa kuilua. Sekavan tajunnanvirran keskeltä erottuu kappaleiden nimiä: Askel syrjään, Vieraantuneet, sopeutuneet, Psykiatriaa, Umpikuja. Konsepti alkaa hahmottua.

Sama kaoottinen paranoia kuuluu äänekkäässä ja dissonoivassa, suorastaan julmassa soundissa. Siinä missä bändin jonkinlainen edeltäjä Kyklooppien Sukupuutto keskittyi lähinnä pistämään musiikissaan reippaasti hösseliksi hc-kaahauksen merkeissä, on Sokean Pisteen soundi totalitaristisempi. Kuin noiserokkaavampi Mana Mana.

Kaikessa ahdistavuudessaan bändin ilmaisu on piristävän erilaista, mikä oli havaittavissa myös taannoisella bändin Vastavirta-keikalla. Illan muut esiintyjät tarjosivat Valse Tristen johdolla karnevalistista punk-kohkausta, mutta Sokean Pisteen tykittäessä ahdistustaan ilmoille, ei yleisökään oikein tiennyt miten päin olla. Pogoilijatkin loistivat poissaolollaan, vaikka bändin biisirakenteet eivät mitään NoMeansNota olekaan.

Mihinkään punkin alalajilaatikkoon ei Sokeaa Pistettä voi täten missään nimessä sijoittaa.

Erikoismaininta vielä rumpali Jukan ja basisti Sepon komeasta yhteispelistä, joka on omiaan vahvistamaan totalitarismin tuntua. Sen päälle kitaristipari Juhanan ja Heikin on helppo murjoa säälimättömiä riffejään yksi toisensa perään. Heikin huutolaulukin on erinomaisimpia vähään aikaan, sillä teksteistä saa jopa jotain selvää.

Niin, ne tekstit. Punkkarit ovat toki laulaneet yksilön ahdistuksesta maailman sivu, mutta usein tematiikka on pyörinyt ulkoisten ärsykkeiden ympärillä. Sokea Piste tuo mieleen pikemminkin Julma-Henrin kaltaiset, päänsisäisistä helveteistä taiteensa vuodattavat näkijät. Tämä heijastuu myös laajempaan yhteiskuntakritiikkiin, joka tosin oli selkeämpää Oire-seiskatuumalla.

Talousennuste kasvaa, kuin myös leipäjonot. Psykiatri käskee nielemään ”nämä napit ja vettä päälle”. ”Välittäjäaineet eivät välitä, me välitetään.” Umpikujassa taas ovat sekä mieli että ihmiskunta menossa siihen yhteen suuntaan.

Vaikka Ajatus karkaa on äärimmäisen vahva ja kompakti paketti, se on kenties liiankin tasainen. Dynamiikan ja soundin noudattaessa koko parikymmenminuuttisen ajan enemmän tai vähemmän samankaltaista reseptiä, on nyansseja kaivettava syvemmältä.

Mutta niitä löytyy, esimerkiksi biisien Askel syrjään, Umpikuja ja Psykiatriaa muodossa. Kaksi ensimmäistä ovat kuin psykoottista Motörheadia, viimeksimainittu taas salakavalasti nielevä pyörre, otsikolleen uskollisesti.

Musta laatikko on hieman eksynyt päätösraitansa roolissa, etenkin jos vertaa Oireen kolkon komeaan Imbesilli jättiläinen -teokseen.

84 Ajatus karkaa esittelee harmaan, lohduttoman ja julman maailman. Tunne levyn kuuntelemisen jälkeen on pelokkaan puhdistunut. Äänikuva on toimivan tasainen, ja siksi lyhyt mittakin jättää sopivan kylläiseksi – että jos sitä jossain vaiheessa saisi lisää. Mielialalääkkeillä höystettyä lohduttomuutta nimittäin.

Umpikuja by Sokea Piste