Sin Cos Tan – s/t

Solina

Linssiluteet Juho ja Jori.

Jori Hulkkonen ja Juho Paalosmaa vastaavat viimeisimmästä hypemittarit punaiselle täräyttäneestä synapop-levystä. Mutta onko sillä sielua?

Vieraus ja vieraannuttaminen, etäisyys ja etäännyttäminen. 1980-luvun alusta on aikaa, Sheffieldiin ja Manchesteriin on matkaa. Näiden reunaehtojen vallitessa nykypäivän synapoppia tehdään. Enää se ei ole valtavirtaa; se on alakulttuuri ja retrogenre, joskin jotenkin pysyvän trendikkääksi muodostunut sellainen. Retrogenret taas ovat aina larppausta. Vaikka Villa Nahista tutun Juho Paalosmaan laulussa tällä levyllä olisi kuinka paljon tukahdettujen kyynelten soundia, kyyninen kuulija kuvittelee hänelle roolin.

Sin Cos Tanin esikuvilla oli 32 vuotta sitten liian kiire tulevaisuuteen pysähtyäkseen miettimään tyylikysymyksiä. Ikoniset soundi- ja imagoratkaisut syntyivät sattuman, vaiston ja ajan hengen ohjaamina. Paalosmaan ja multiansioituneen Jori Hulkkosen yhteisprojektissa taas ei ole mitään sattumanvaraista. Kannessa on harmaasävytettyä erämaata: vieraantuneen ihmisen sielunmaisemaa. Tuo vieraantunut ihminen on Kraftwerkin klassikkolevyjen sisäistekijän tapainen retromodernisti, ajastaan eksynyt eksistentialisti, joka tosin kokee myös popmusiikin välttämättömäksi ainesosaksi miellettyä lemmentuskaa.

Kuulaat synamelodiat putoilevat tasaisesti putputtavien rytmien päälle. Koska Hulkkonen on todella lahjakas elektronisen musiikin tekijä, sen enempää melodiat kuin rytmitkään eivät toista itseään. Aina löytyy jokin variaatio perusaiheesta tai uusi tulokulma siihen. Ensimmäiset neljä–viisi kertaa levyn kuunteleminen on kovinkin palkitsevaa. Paalosmaan asianmukaisen överisti kaiutettu, sisäsyntyisen melankolinen ja vahva laulu kantaa biisejä, joiden äänimaisemassa on huikeasti tilaa, mutta silti loputtoman paljon nyansseja. Vain todella kovia kertosäkeitä jää kaipaamaan, mutta ehkä sellaisia ei olla tavoiteltukaan.

Niin. Tämän tajutessaan on saavuttanut sen pisteen, jonka jälkeen osa Sin Cos Tanin lumovoimasta alkaa vähitellen karista.

On nimittäin niin, että loistavien kertosäkeiden viljeleminen saattaisi olla tälle levylle liian banaalia.

Sopii kyseenalaistaa, onko Sin Cos Tan – tai monet muutkaan väljästi siltä kuulostavat retroelektronisen popmusiikin tekijät – oikeastaan vilpitöntä poppia vai enemmänkin tyylilajiharjoitelmaa? Kokija ei voi tietää tekijän motiiveja, joten niiden kyseleminen on toisarvoista. Pitää siis vain kuunnella levyä, etsiä vihjeitä siitä. Tätä kolmisen viikkoa tehtyäni päädyn esittämään subjektiivisena kantanani, ettei Sin Cos Tan ole varsinainen poplevy, vaikka sen ilmeisimmät esikuvat – Human Leaguen varhaisin tuotanto, alkupään OMD-albumit ja ehkä kaikkein selvimmin ja vähän yllättäen Depeche Moden levyt Construction Time Againista Music For The Massesiin – sitä ovatkin, briljantisti ja mitä suurimmassa määrin.

Nuo kun olivat levyjä asioista, tämä taas on levy levyistä ja levyihin liitetyistä mielikuvista. Ja jos pop on kansan musiikkia, tällaiset levyt ovat segmenttien musiikkia.

Sin Cos Tanin kuunteleminen on hiljaisen, melankolista rauhaa huokuvan talvi-illan tarkkailua yksiön ikkunan läpi. Täällä, lämpimään sisätilaan eristäytyneenä, sitä voi tarkkailla joutumatta osalliseksi siitä. Välissä on lasi. Havainnoitsija seisoo ikkunan edessä ja antaa havaitsemalleen merkityksiä. Vieraus, etäisyys. Välimatka ja suojamuurit. Tosiasiassa ulkona on kylmää, mutta siellä voi myös tehdä lumienkeleitä. Nämä ovat kokemuksia, jotka pakottavat osallisiksi maailmaan ja antavat vastineeksi jotain syvää ja elintärkeää.

Huonoja biisejä Sin Cos Tanin debyytillä ei ole, mutta joitakin kohokohtia voidaan mainita. Kohtalokas avausraita Sooner Than Love saa heti kuuntelemaan korvat höröllään. Paalosmaan laulumelodia siinä on loistava. Eniten Deppareiden pseudo-industrialvaiheen kolinoista ammentava Played Out toimii paljon paremmin kuin sopisi odottaa. Hieman vauhdikkaampi After All on tarttuvimmasta päästä ja monien ylistämä päätösraita Trust lopulta, helpottavasti jo aika lähellä sitä, mitä koko ajan olen toivonut: oikean, elävän viiman tuntua kasvoilla tammikuisena keskiyönä.

77 Muotopuhdas, viimeisen päälle toteutettu retrolevy, josta tulet varmasti nauttimaan sydämesi pohjasta, mikäli pidät valtaosaa yllä lukevasta naurettavana mussutuksena.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!