Screaming Trees – Last Words: The Final Recordings

Sunyata

Screaming Treesin jäsenistä eniten on 2000-luvulla ollut esillä laulaja Mark Lanegan (vas.), joka on vaikuttanut muun muassa Queens of the Stone Agessa ja Gutter Twinsissä ja levyttänyt muun muassa Isobel Campbellin ja Soulsaversin kanssa.

Aidoimmin flanellinen grungejäyhyys paljastaa uransa kalkkiviivojen hämärään jääneet tuotokset. Suttuisista demoista ei ole kyse, mutta onko materiaali silti aidosti julkaisemisen arvoista?

Tietoverkkojen kloaakissa on kellunut paketti Screaming Treesin julkaisemattomaksi albumiksi tituleerattua materiaalia. Sen vähän perusteella, mitä tästä bootleg-tavarasta on hajua, Last Words on pääosin, vaikkakaan ei nimien perusteella tismalleen sama biisikatras.

Onko materiaalissa ainesta julkaisuksi? Ehdottomasti. Mainiolta soundaavasta Last Wordsista on saatu kiinnostava kokonaisuus niillekin, jotka ovat epävirallisia versioita jo ehtineet luukutella. Ja osaa levystä ei siis ole ollut aikaisemmin tarjolla epävirallisestikaan.

Last Words ei ole Screaming Treesin suurin tai näkemyksellisin albumi; kukapa sellaista olisi odottanutkaan yhtyeeltä, joka äänittelee biisejä puolihuvikseen laittaessaan uraansa pakettiin. Se on kuitenkin yhtyeen levyistä rennoin ja lämminhenkisin, mikä selittyy osaltaan juuri pakottomalla tilanteella: äänitellään nämä pois kuljeksimasta, hyviä biisejä kun ovat.

Kymmenen kappaleen joukossa on helmiä, jotka olisivat voineet syrjäyttää useitakin rivibiisejä bändin myöhempien aikojen erinomaisilta tuotoksilta. Äimistyttää sinällään, miksei näistä sessioista poimittu edes paria kappaletta Ocean of Confusion -kokoelmalle (2005), joka nimenomaan kattaa bändin uran 1990-luvun. Vielä enemmän äimistyttää, miksei taltioita saatettu valmiiksi ja laitettu markkinoille jo viime vuosituhannella: sessiot kun ovat vuosilta 1998–99.

Aloituskappale Ash Gray Sunday on Screaming Treesille typillinen nuhjuisen tarttuva rockpala. Harmaata teemaa jatkava Anita Gray jää mieleen reippaalla pop-otteellaan ja murealla pohjavireellään. Pintapuolisesti tavanomainen, jopa laiskanpulskea tömpsyttely Revelator kietoo vähäeleisyydellään hiljalleen pauloihinsa ja kasvaa levyn kärkikappaleeksi.

Levyn kohokohdat ovat hirmuisen miellyttäviä, mutta aiheuttavat vain maltillisia tunneryöppyjä. Ihastuttavan hajanaisesta ja perinteiseen tapaan simppeliltä biisikokoelmalta kuulostavasta levystä muotoutuu kuitenkin vanhan fanin ympärille lämmin peitto. On monipuolisia tunnelmia ärhäkästä iloluonteiseen ja masentuneesta suorastaan valaistuneen toiveikkaaseen.

Last Words on ehdottoman ansiokas levy, jonka soisi herättävän myös uuden sukupolven kiinnostuksen grunge-leimalla polttomerkityistä yhtyeistä omelaatuisimpaan. Bändistä tai rujosta psykedeelisestä rockista ylipäänsä diggaileville levyyn tutustuminen on äärimmäisen suositeltavaa. Mark Laneganin jäyhä mörinä ja romuluisesti svengaava soitto saavuttavat optimaalinen muotonsa täydentäen toisiaan harvinaislaatuisen miellyttävästi.

Screaming Trees jättää Last Wordsin myötä urastaan hienon testamentin. Siitä ei välity etäisintäkään tunnetta epämääräisestä jämämateriaalista kasaan haalitusta biisiläjästä, vaan levy on täysin vertailukelpoinen edeltäjiensä kanssa: hienon bändin hieno levy.

75 Last Wordsin perusteella Screaming Trees on istunut pienen aarrearkun päällä reilut kymmenen vuotta. Onneksi tämä materiaali ei jäänyt julkaisematta.

http://youtu.be/_dmi_FM5ZUY