Saint Etienne – Words and Music by Saint Etienne

Heavenly

Jostain syystä Sarah Cracknell sijoitetaan Saint Etienne -kuvissa aina huomiotaherättävimmälle paikalle. Bob Stanley (vas.) ja Pete Wiggs voivat vain arvailla syytä.

Popfanien muodostaman popyhtyeen voittoisa paluu levyllä, joka käsittelee – niin, popmusiikkia.

Tietyn musiikkikriitikoiden koulukunnan mielestä Saint Etienne on varmaan lähtökohtaisesti epäilyttävä yhtye. Sehän koostuu popfaneista. Bob Stanleylla on ristinään jopa se kaikkein hirvittävin taakka: hän myös kirjoittaa musiikista. Analyyttisesti ja valtavalla historiantuntemuksella. Hän on rokkia vaistonvaraisesti soittavan jalon villin antiteesi. Hän omistaa varmasti tuhansia levyjä ja viettää suuren osan ajastaan niiden parissa.

90-luvulla puhuttiin halveksuvasti record collection rockista, Oasiksen jalanjäljissä kulkeneista retroilevista keskinkertaisuuksista, mutta nimitys oli hieman harhaanjohtava: noiden ihmisten levykokoelmat on helppo kuvitella varsin kapea-alaisiksi, eivätkä he tainneet edes tietää, mitä analyyttisyys tarkoittaa. Saint Etienne sen sijaan määrittelee pelikentäkseen popin koko historian. He eivät fetisisoi muutamaa moppitukkayhtyettä 60-luvulta, vaan kaikkea hyvää popmusiikkia. Referenssikenttä on niin laaja, että se kadottaa merkityksensä referenssikenttänä.

Siksi on turha tutkia Words and Music -paluulevyn oivaltavaa kantta, karttakuvaa pophistorian fantasiakaupungista, suurennuslasin kanssa. On aika yhdentekevää, mitä nimiä kuvasta voi bongata. Olennaista on ymmärtää itse idea: tällainen kansi annetaan levylle, joka huokuu joka nuotillaan rakkautta musiikin mahtia kohtaan.

Olennaista Saint Etiennessä on sekin, että vastoin odotuksia se on aina kuulostanut ennen kaikkea itseltään. Ei se yritä ympätä Bob Stanleyn koko levykokoelmaa soundiinsa. Sen musiikin perustavimmat elementit ovat pysyneet samoina yli 20 vuotta: klassiset popmelodiat, analogisyntikat, yhtyeen perustamisajan house- ja baleaarivaikutteet, Sarah Cracknellin hunajaisen elegantit vokaalit. Se elää ja hengittää tiettyä peribrittiläistä pop-cooliutta, joka kätkee kuitenkin alleen suurimmista suurimpia tunteita.

Uransa ensimmäisen puolen vuosikymmenen aikana Saint Etienne ei tehnyt juuri mitään väärin. Sen jälkeen se ajautui vähitellen kohti keskinkertaisuutta. Ihan perille asti se ei päässyt missään vaiheessa, ja edellinen albumi, hieman väkinäisen kerrostaloteeman ympärille rakennettu Tales From The Turnpike House (2006) väläytteli hetkittäin selvästi parempaa. Sen jälkeinen pitkä hiljaiselo osoittautuu nyt kuitenkin erinomaiseksi ratkaisuksi.

Saint Etienne on ladannut koko osaamisensa definitiiviseksi teemalevyksi siitä itselleen kaikkein läheisimmästä aiheesta: popmusiikista. On helppo kuvitella, miten tämä konsepti on Stanleyta ja kumppaneita innoittanut. Sillä, samoin kuin pitkällä kypsyttelyajalla, voi varmasti selittää kappalemateriaalin poikkeuksellisen korkean tason. Kyse on yhtyeen reilusti yli 20-vuotisen uran vahvimmasta albumikokonaisuudesta.

Levyn aloittaa seesteinen Over The Border, jonka puhutuissa säkeistöissä Cracknell tekee kunniaa musiikin tunnetulle roolille aikuistuvan nuoren parhaana ystävänä. Stock-Aitken-Watermanin hengessä kupliva I’ve Got Your Music tuntuu teemabiisiltä mukana kuljetettavan popin autuudelle walkmaneista puhelin-Spotifyyn. Hurmioitunut DJ – täydellinen popbiisi sivumennen sanoen – kohdistaa valokeilan siihen levysoittimiensa takana hääräilevään hahmoon, joka mahdollistaa muiden ihmisten ekstaasin ja eroottiset elämykset tanssilattialla.

Tässä vain muutama esimerkki Saint Etiennen innoittuneista hymneistä omalle leipäpuulleen.

Words And Musicin konseptissa piilee eittämätön metatasoille eksymisen vaara. Halutessaan voi saada päänsä pyörälle miettiessään, mitä sivumerkityksiä liittyy siihen, että tehdään hurmiollisia, elämänlaatua kohentavia lauluja popmusiikin hurmiollisuudesta ja elämänlaatua kohentavasta vaikutuksesta. Toisaalta, mitä väliä sillä on? Saint Etienne pystyy lunastamaan itselleen asettamansa tehtävän. Keskinkertainen levy tällaisesta aihemaailmasta kuulostaisi turhalta ja naurettavaltakin, mutta tämä on kaikkea muuta kuin keskinkertainen levy.

Se on ehdottomasti jopa enemmän kuin hyvien biisiensä summa. Se on 18 vuoteen ensimmäinen Saint Etienne -levy, joka välittää tietoa siitä samasta fantasiamaailmasta, jonka takia yhtyeeseen aikanaan ihastui. Nämä ovat taas niitä henkimaailman juttuja, jotka karttavat sanoiksi pukemista. On toukokuu, aurinkoinen päivä Hyde Parkissa. Luultavasti ei ole kiire mihinkään. Luultavasti tytöt ovat kauniita. Luultavasti ollaan nuoria. Luultavasti sydäntä särkee, mutta vain vähän. Luultavasti illalla päästään parhaalle uudelle klubille.

Paljon valoa ja vähän varjoja, pitkiä katseita, käsittämättömän kirkkaita ja erottuvia värejä, epätoivoista hetkiin tarttumista.

Sarah Cracknell lausumassa: Peter Gabriel from Genesis. Se maaginen hetki, kun Heading For The Fairin intron jälkeen, kohdassa 0:36, varovainen house-piano tulee taustalle.

Ikuisia asioita, perusasioita. Vettä nuoruuden lähteestä.

90 Ei enempää eikä vähempää kuin vuoden paras ja ihanin poplevy toistaiseksi. Sen ilmaantuminen lievästi puun takaa tuntuu lupailevan suuria alkavan kesän varalle.

 

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!