Saaga Ensemble – Polku

Omakustanne

Leikki-ikä on koko ikä, tietää Saaga Ensemble.

Leikki-ikä on koko ikä, tietää Saaga Ensemble.

Suomietnon eturivi kokoontui yhteen, löysi sisäisen Totonsa ja teki levyllisen leveäkaistaista aikuisfolkia.

SaagaEnsembleKansiAlkuun pieni kertaus tähän mennessä tapahtuneesta:

Suomietnon synnyn voisi sijoittaa siihen hetkeen, kun Paroni Paakkunainen ystävineen marssi 1970-luvun alussa Suomalaisen kirjallisuuden seuran tiloihin. Syntyi Karelia-yhtye, joka visiitistä innoittuneena julkaisi kaksi holtitonta folkjazz-pitkäsoittoa. Siitä alkaneen taipaleen merkittävä välietappi oli kansanmusiikin osaston perustaminen Sibelius-akatemialle 1980-luvun alussa. Sen vapaa ilmapiiri puolestaan loi Värttinälle oman maailmanvalloitussoundinsa ja antoi Kimmo Pohjosen kaltaisille sekopäille työkalut avantgarde-kokeiluihin.

Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten ”Siban” koneiston suojissa puuhailevien pelimannien imago on vuosien saatossa muuttunut. En päässyt koskaan todistamaan livenä sellaisia 1990-luvun nimiä kuin Niekkua tai Pirnalesta, mutta levyltä heidän perinnemukaelmansa kuulostavat paljon pienieleisemmiltä kuin monien 2000-luvulla nousseiden suomietnon nimien. Tällöin näet oivallettiin, miten viulua voi soittaa kuin sähkökitaraa, ja äkkiä olivatkin sellaiset eddievanhalenit kuin Tero Hyväluoma ja Esko Järvelä toinen jalka monitorilla polskaa pistelemässä.

Kun nykykansanmusiikista on tehty rockia sen omilla instrumenteilla ja Värttinä on jo saavuttanut kaiken (viimeksi vienti-Emman), tuntuu 2010-luku haikailevan jonkin uuden perään. Ja tähän tyhjiöön pyrkii akatemialaisten superkokoonpano Saaga Ensemble Polku-debyytteineen iskemään. Itse perinne kaikuu taustalla enää soittimissa, kuten kanteleessa, harmoonissa ja viulussa sekä muutamissa runolauluteksteihin pohjaavissa sanoituksissa. Bändi kierrättää kaikkia tämän sukupolven suomietnon elementtejä, mutta loiventaa niitä niin popiksi kokonaisuudeksi, että tässä yhteydessä voisi puhua jo ”aikuisfolkista”.

Ja siksi Saaga Ensemble on suomietnon Toto! Seuraavassa viisi perustetta:

  1. Samalla tavoin kuin Toton kädenjälki kuuluu 1980-luvun pop-soundissa (mistä esimerkiksi Michael Jacksonin Thriller on todiste, sillä se on lähes kokonaan Toton soittama), ovat Saaga Ensemblen jäsenet aiemmissa bändeissään luoneet kotimaisen nykykansanmusiikin 2000-luvun soundin. Soittajien verkostot vievät muun muassa sellaisiin nimiin kuin Värttinä, Suo, Rajaton ja Tsuumi Sound System. Siksi tiettyjen elementtien, kuten niin monesti aiemminkin kuultujen ”leelee”-laulukuorojen ja tiettyjen sävelkulkujen kierrättämisen ymmärtää: nämä tyypit ovat olleet luomassa niitä.
  2. Näin ollen niin Toton kuin Saaga Ensemblenkin jäsenet ovat rautaisia ammattilaisia, jotka soittavat käytännössä mitä ja missä vain. Harmonisti Milla Viljamaan voisi rinnastaa kiipparisti David Paichiin ja maailman pirkkapekkapeteliuksennäköisin viulisti Tommi Asplund sooloilee kitarasankari Steve Lukatherin tapaan. Soila Sariolan lauluääni taas kiiltää kilpaa Bobby Kimballin kanssa. Samaa voi sanoa koko remmin yhteislauluista.
  3. Saaga Ensemble on ehkä lähimpänä AOR:ää, mihin etnopopin saralla on päästy. Radioaaltoja päin käyvän bändin soundi kasvaa välillä stadiontasolle – lisää vain kaikuva virveli – ja olihan bändi myös ”linnassa Jennin ja Salen kaa”, kuten eräs nimeltämainitsematon rap-artisti muotoili. Jos Toto olisi suomalainen bändi, uskoisin heidänkin melko pian kahlailevan Kruunuhaan kermassa.
  4. Saaga Ensemble osaa tarvittaessa tehdä maailmojasyleileviä osumia: Silloin laulan voisi olla melkein Hold the Line, ja Ihminen tottuu mihin vaan on synkooppejaan sekä sietämättömän tarttuvaa kertsiään myöten kuin Africa. Tosin Ihon alle kehittyy loppuaan myöten suorastaan Coldplayksi. Samanlaisia korkeuksia kurottelee myös Piloinen piika. Stadionilla ollaan edelleen, referenssin vaihtumisesta huolimatta.
  5. Saaga Ensemblen debyyttilevy kärsii samasta helmasynnistä kuin keskiverto Toto-albumi. Jossakin vaiheessa levyn puhtoisuus saa pohtimaan, ovatko tässä pesussa käytetyt aineet nyt ihan varmasti biohajoavia. Onhan Polun varrelle siroteltu kosolti nokkelia sovitusjippoja ja kappaleista kaivautuu kerroksia kuin kannessa komeilevista maatuskoista, mutta silti tunne on sama kuin Blue Velvetin epilogia katsellessa: kaikki on niin nättiä että pelottaa. Viimeistään mukavasti rullaavaa Kielikeitoa seuraavat slovarit saavat loppulevyn lerpahtamaan. Moisten kaunokaisten teko ei missään tapauksessa ole helppoa, mutta tällä kertaa herkkyys kapsahtaa Toton kasaristi kilisevien sokeriballadien tapaan vain pliisuksi.

70 Polku kulkee turvallisten tienoiden läpi, vaikka muutamia komeita maisemia sen varrelta löytyykin. Joka tapauksessa, jos Saaga Ensemblen myötä edes jokin trad-pohjainen runolauluteksti radion soittolistalle itsensä löytää, on bändin tehtävä ansaitusti saavutettu.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!