Ruotomieli – Kovempi kuin muut

2013

Ruotomieli. Oulusta.

Ruotomieli. Oulusta.

Springsteen, The Replacements, Dave Lindholm ja Neil Young kinastelivat siitä, mikä on rock’n’rollissa tärkeintä: juurevuus, kimalle ja kiima, kunnon räime vai toimivat sanat? Paikalle ilmaantui diplomaatti, joka sovitti riidat ja kaivoi riitapukareista esiin kunkin parhaat puolet. Tuon rauhantekijän nimi oli Ruotomieli.

RuotomieliKansi13No, tosimaailmassa Ruotomieli on nelikko Oulusta, joka on kuin varkain varttunut 14 vuoden kunnioitettavaan ikään. Mielitöikseen kvartetti kaivelee iänikuisia teemoja: seikkailunhalua, herkkyydensekaista uhmaa, elämänjanoa ja pienkaupungin romantiikkaa. Viidennellä albumillaan Ruotomieli pitäytyy – yllätys, yllätys – kursailemattoman rockin ytimessä. Sotapolulle apatiaa vastaan on lähdetty jälleen perusteokset kertaamalla.

Eikä bändi ole ikinä innoittajiaan peitellyt, sen osoittaa jo tuoreen albumin nimessä tehty Pomo-tribuutti, jollaiseksi voidaan kai laskea myös levyn neljännen minuutin paikkeilla kilkattava Born to Run -kellopeli. Referenssejä voi tahtoessaan osoitella lukemattomia. Krapulantuskaisen junamatkan runollisuuden vangitseva Ei pakopaikkaa voisi olla parivaljakon McCoyMonroe kirjoittama dekadentti ikiklassikko, Kanjonin painostavan kitarapassion selkein verrokki on Crazy Horse, uljas Siivellä taivaaseen on albumin The Who -momentti.

Täytyy toki jälleen muistuttaa itseään, että kyse on rock’n’rollista, jossa klassikoista tehdyt lainaukset ovat tavallaan todellisempia kuin alkuperäiset viitekohdat. Ruotomielen tapauksessa lähdeviitteet ovat ainakin kunnossa, eikä esikuvilta kupattua ydinmehua ole päästetty väljähtymään. Se on ero kunnioituksen ja kopioinnin välillä.

Levyn valoisimpia hetkiä ovat sanalliset täysosumat. Lyyriseen soppaan nakataan runsas kourallinen vanhoja latteuksia ja kaupan päälle nippu omia kliseitä, suoraan kahvirenkaiden koristamilta vihkonsivuilta. Pölhöt allegoriat tyyliin ”rakkaus kestää kuin jalanjäljet rantahiekassa” tai ”sulla oli enemmän maskaraa kuin vaatteita” alleviivaavat, kuinka eri asia on sanoittaa rokkia äidinkielellä kuin lymyillä englanninkielisten konventioiden suojissa. On siinä oma säväyksensä, kun ”neonvalot loistavat pelkkää pimeyttä” ja ”yön nisä imettää juomaa janottavaa”.

Juna alittaa kaikki rimat tukeutumalla maailman kuluneimpaan riimipariin ”tie – vie”, mutta röyhkeä sanakikka takaa biisille julmetun pitävän tarttumapinnan. Ja siinähän soi pään perukoilla, sillä Ruotomieli on kumppani, johon muodostuu nopeasti harvinaisen mutkaton suhde. Mikä hienointa, kuulijaa ei vaivaannu liian kosiskelun seurauksena. Jos Ruotomieli on kovempi kuin muut, syynä lienee se, ettei bändi väkisin pelleile keinotekoisilla identiteeteillä.

Vaikka levyyn rakentuvaa suhdetta kannattelee myönteinen pohjavire, ihan kaikki ei natsaa. Sitkein riesa on kitaristivokalisti J. Aslak Räsäsen liioitellun leveä lausunta. Siinä on toki humaltuneen vahva lataus, mutta toistuva ölinä ohi nuotin käy pian nyppimään. Toisekseen levystä on paisunut melko ryhditön kokonaisuus. On tehtävä töitä, että jaksaisi viimeisenä odottavan raidan Ruuti ja höyhen äärelle. Palkkiona odottaa lähinnä uneliasta herkistelyä kiusallisiin Apulanta-mielleyhtymiin yhdistettynä.

Pitkäjänteisen kuuntelurupeaman päällimmäisin maku on silti mieluinen. Ruotomielen instrumentit puhuvat suuren maailman kieltä, mutta näihin tarinoihin pääsee sisään pienenkin radanvarsikaupungin unelmoija. Kun katselee kansilehtisen kuvaa, jossa Ruotomieli poseeraa hirsitalon pihaan pysäköidyn Volkswagen-pakettiauton äärellä, tuntuu siltä kuin nelikko haluaisi kiilata ajokillaan tarunhohtoisille kymmenkaistaisille valtaväylille – kuin osoittaen, että intohimoa löytyy niiltäkin, joilla ei mylvi konepellin alla 200 hevosvoimaa.

Siitä ei nimittäin ole kahta sanaa, ettei oululaisten suonissa vyöryisi ainakin parhaina hetkinä sama universaali vimma, jonka välillisiä seurauksia rockin suuret sankaritarinat ovat.

78 Ruotomieli on tasa-annos myyttisen lännen unelmia ja kotoisen pohjolan realiteetteja. Se tasapainoilee uhkarohkeasti perinnetajun ja pastissin välisellä aidalla, mutta vilpitön tekemisen henki pelastaa kivuliailta harha-askelilta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!