Rome – Die Æsthetik der Herrschaftsfreiheit

Trisol

Jerome Reuterin biisikynästä ei muste lopu.

Rome tarjoaa vapautta ja vastarintaa huokuvaa neofolkkiaan triplalevyllisen verran.

Luxemburgilainen neolfolk-yhtye Rome on ollut lyhyen uransa aikana hämmentävän tuottoisa. Jerome Reuterin masinoima, vuonna 2005 perustettu yhtye on kerennyt julkaisemaan jo kuusi albumia sekä kolme EP:tä. Viime vuonna julkaistu kuudes tekele Die Æsthetik der Herrschaftsfreiheit alleviivaa Reuterin ehtymätöntä luomisvimmaa olemalla triplakonseptialbumi(!), joita ei ihan liiaksi asti julkaista.

Levyn osat kulkevat nimillä Aufbruch: A Cross of Wheat, Aufruhr: A Cross of Fire ja Aufgabe: A Cross of Flowers. Koko paketti julkaistiin rajoitettuna painoksena marraskuussa ja tämän vuoden tammikuussa kaiken kansan iloksi yksittäisinä levyinä. Julkaisutahti ei silti tuntuisi ainakaan laatuun vaikuttavan; Reuter ei ilmeisesti vain osaa kirjoittaa huonoja kappaleita.

Mistä Die Æsthetik der Herrschaftsfreiheitissä (helppo nimi, vai mitä?) ja Romessa on sitten kysymys? Matalaääninen mies laulaa akustisen musiikin päälle mahtavalla äänellään jostain tosi eeppisistä asioista. Miehen ääntä on verrattu milloin Dead Can Dancen Brendan Perryyn, milloin itse Leonard Coheniin. Totuus lienee jotain siltä väliltä. Bändin musiikin voisi sanoa jatkavan neofolkin epämääräistä perinnettä omalla tuoreella otteellaan.

Post-neofolkkia? Death in June pompsahtaa ensimmäisenä mieleen, mutta kokonaisuuden aikana kuullaan monenlaisia tyylejä. Niistää kuuluu läpi monet folk-muusikot, mutta välillä kantrikin. Kaikki tämä kuljetetaan läpi albumin vahvalla teemalla, josta huokuu jokaisen levyn omintakeinen tunnelma: lähtö (aufbruch), kapinointi (aufruhr) ja velvollisuus (aufgabe).

Ensimmäisen levyn aloittaa kaksiraitainen intro, joihin on molempiin samplattu saksalaisia horinoita. Näitä saksankielisiä sampleja käytetään läpi albumin kappaleita yhdistävissä väliosissa. Toisella raidalla (Angry Brigade) mekastavat tykit jo siihen malliin, että äkkipikaisimmat vetävät johtopäätöksen ”jaha, taas neofolkkarit flirttailevat natsiromantiikan kanssa”. Siitä ei ole kuitenkaan kysymys. Levyn nimi on itsessään viittaus Peter Weissin antifasisteista kertovaan romaaniin sekä sosiologi Max Weberin termiin herrschaft. Levyn nimen vapaa suomennos olisi jotakin suuntaan ”Hallinnasta vapaana olemisen estetiikka”. Vastarinnan tematiikka kuuluukin vahvana läpi koko paketin ja Euroopan sotahistoriasta ammennetaan paljon elementtejä.

Päteminen sikseen, puhutaan musiikista. Nämä vastarinnan laulut pääsevät ensimmäiseen huippukohtaansa kappaleen To Teach Obedience kohdalla. Isot pehmeät tomirummut aloittavat pauhaamisen, jonka päälle lähtee akustinen kitara muiden soittimien kera. Rakenteeltaan hyvin simppeli, jopa popahtava biisi jää heti soimaan päähän.

Tappiomielialaa huokuva In Cruel Fire on sekin ensimmäisen levyn huippuhetkiä, jonka aikana päähän syöpyy mielikuva haavoittuneista sotilaista nuotion äärellä soittamassa akustisella kitaralla alakuloista musiikkia. Ensimmäisen levyn voisikin kuvata hyvin sanoilla ”tappio” ja ”katkeruus”.

Toisen levyn aloittaa ambient-henkinen intro, jonka jälkeen on aika kylvää vapautuksen siemenet (Seeds of Liberation). Parin kappaleen jälkeen ne ovat kasvaneet tuleksi vastarintataistelijan sydämessä (Sons of Aeeth). Lopussa lauleskellaankin jo kantrihtavaan tyyliin omille pikkukapinallisille (Little Rebel Mine), että tulkaapa taistelemaan. Levyn musiikista välittyy hyvin sen teema: vastarinnan nousu.

Kolmannen levyn tunnelma on melko erilainen kahteen ekaan nähden. Taistelut on taisteltu, on aika pohtia, mitä nyt. Viimeisen levyn huippuhetkeksi kohoaa ehdottomasti Automation kappaleen sykkivän rokahtava bassokuvio, sekä kappaleen kylmiä väreitä aiheuttava väliosa. Kolmas osio onkin jossain mielessä kaikkein pohdiskelevin yleisilmeeltään.

Triplalevyn arvioiminen ei ole turhan helppoa, sillä sulateltavaa on paljon. Levyt sisältävät erittäin mainioita kappaleita, mutta niitä sitovat saksankieliset väliosat varmasti jakavat mielipiteitä. Aluksi ne tuntuivat turhilta, koska niistä ei ymmärrä mitään. Kun eri osioiden tematiikkaan pääsi paremmin sisään, myös väliosien tunnelma välittyi huomattavasti tehokkaammin. Siltikin, näin saksaa osaamattomana ihmisenä väliosat jäävät levyn heikoimmaksi anniksi, mutta toisaalta, jos se herättää halun opiskella saksaa, on jotain tehty oikein.

92 Vahvalla tunnelma ja teemalla varustettu neofolk-paketti, joka ei ole helppoa sulateltavaa, mutta palkitsee kärsivällisen kuuntelijan tunnelmallisella musiikkielämyksellä. Mielenkiinnolla jään odottamaan säilyykö Reuterin luomisvimma yhtä vahvana ja laadukkaana jatkossakin.

http://www.youtube.com/watch?v=fvl2owzcA6E

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress