Robin – Boom Kah

Universal

"Kaupungissa tuulee..."

”Kaupungissa tuulee…”

Suomen suurin teinitähti teki mainostettua keskinkertaisemman albumin.

boom kahMeidän aikaamme kuuluu kulttuurin lapsellistuminen.

Aikuisten ihmisten oletetaan tietävän Twilight-sarjan käänteet ja diggaavan poikkeuksellisen ylimielisen nulkin oloisesta kanadalaisesta poplaulajasta, joka oli toissa viikolla 12-vuotias.

Harrypotterit, supersankarit, ja animaatiot ovat valloittaneet valkokankaat ”aikuisten elokuvilta”. Etenkin supersankarielokuvia käsitellään usein vakavasti otettavana elokuvataiteena siitä huolimatta, että ne ovat pohjimmiltaan lastenelokuvia, joiden aiheet ja emotionaalisen hienovaraisuuden taso heijastelevat kyseistä faktaa.

Suomen suurimman sanomalehden viikkoliitteen Facebook-päivitykset näyttävät tältä:

”Mites teidän viikonloppu on sujunut? 🙂

Kavereita? Krebailua? Sieiretkiä? [sic] Mummolointia? Pyöräilyä?”

Teinitähti Robin Packalenin kohdalla asia näyttäytyy muun muassa siten, että hän on saanut osakseen myös musiikkipiirien hyväksynnän ja hännystelijöikseen julkkikset jokapaikantyrkky, hammasparoni Rolexander Stubbin johdolla.

Robinista intoilu on kuin Gossip Girlin tai Britneyn diggailu – se erottaa aikaansa seuraavat kaupunkilaiset mentaaliagraareista, menneen maailman jäärätatit post-ironikoista. Se kertoo, kuka pystyy siirtymään grunge-sukupolven tällaisia asioita kohtaan kokeman perusreaktion (”Voi helvetti, mitä paskaa…”) tuolle puolen, epäironisen-mutta-vähän-ironisen-tai-ainakin-itsetietoisen arvostuksen tasolle.

Sori, mutta en voi kaikesta huolimatta hypätä surutta Packalen-kelkan kyytiin.

Robin on turvallinen, perussöpö ja varmasti kiva poika. Tällainen poika löytyy jokaiselta yläasteen luokalta.

Mitä hän ei sen sijaan ole on erityisen hyvä laulaja, kummoinen tanssija tai minkäänmoinen viihdyttäjä. Hänellä on suurin piirtein yhtä paljon karismaa kuin suomenruotsalaisella E-jolla-purjehtijalla.

Mutta se on ihan okei: ei hänellä tarvitsekaan olla. Hän on lapsi, jolle suosio ja suitsutus ovat asettaneet ylettömät vertailukohdat.

Mikä sen sijaan ei ole okei on teeskennellä, että Robin on enemmän – parempi, magneettisempi, lahjakkaampi – kuin hän tosiasiassa on vain sen vuoksi, että haluamme oman kaikki kansanosat yhdistävän megapopilmiömme, Suomen Justin Bieberin.

Mutta kuunnellaan albumia ennen kuin loikitaan johtopäätöksiin.

Robinin kolmas albumi tursuaa maailman vähiten yllättävässä tapahtumain käänteessä nykylistapopista tuttua superkompressoitua ääntä. Lisäksi sillä kuullaan häivähdyksiä David Guettan stadiontanssimusiikista ja vaikkapa Sannin kappaleista tuttuja dupstepin jälkeisen maailman kaikuja.

Enimmäkseen on kuitenkin kyse perin suomalaisesta soundista, jossa jälkikentmäinen pop kohtaa studiolta ja koneilta löyhkäävän ylituotannon. Hämmästyttävää kyllä, melkein kaikki kotimainen radiopop kuulostaa enemmän tai vähemmän kuvaillun kaltaiselta. Robinin albumi kuulostaa vähemmän tanssimusiikilta kuin Antti Tuisku ja vähemmän ”rockilta” kuin Irina, ja kuitenkin sitä saattaisi olla vaikea poimia niiden rinnalta poliisin tunnistusrivistä.

Kappaleet ovat kaikin puolin kyseisen lajityypin säännöt täyttävää askelmerkkipoppia. On toisin sanoen suloisen yhdentekevää, onko näitä kappaleita olemassa vai ei.

Yksi Robinin faniksi tunnustautuvien aikuisten järki-ihmisten argumentti on, että Jimi Constantinen (os. Pääkallo) ja kumppanien sävellykset ovat poikkeuksellisen hyvää ja hauskaa kertakäyttöpoppia. Vähän kuin joku Nylon Beat aikoinaan.

No eivät ne ole. Joitakin hetkiä lukuun ottamatta.

Tuotantojälki saattaa muuttua kappaleesta toiseen, mutta melodiat ovat samaa beigeä puuroa, joka tuli tutuksi jo Frontside Olliella: tavallaan äänimassassa on kosolti melodioita, mutta ne ovat niin yllätyksettömiä, latteita ja emotionaalisesti köyhiä, että tuntuu kuin mitään melodioita ei olisikaan. Mutta ymmärrän: hyvien melodioiden säveltäminen on helvetin vaikeaa.

Kohderyhmälle, jolla ei ole ollut vielä aikaa kuunnella ihan hirveästi musiikkia, Robinin popiskelmäsävellysten ihmistunteiden hiilikopiot todistetusti uppoavat. Olen kuitenkin melko varma, että Robinin aikuiset fanit eivät korvaansa lotkauttaisi, jos samat sävellykset laulaisi vaikka yhtä lahjakas 28-vuotias mies. Teinitähteydessä on novelty-arvoa.

Robin laulaa niin hyvin kuin luokan parhaalta poikalaulajalta voi odottaa, eli ihan mukiinmenevästi. Mutta eipä siinäkään mitään: ei moni muukaan poptähti pystyisi tienaamaan katulaulajan hommissa edes päivän hernekeittoannosta.

Mutta heillä on omaperäinen ääni. Ja karismaa. Robinilla ei ole, ainakaan vielä.

Ja on se sanottava: silloin kun Robin ei tylsistytä, hän ärsyttää. Hänen levynsä kuunteleminen on paikoittain kuin joutuisi seuraamaan etuoikeutetun, kaikin puolin täydellisen westendiläispojan tarinaa kaikin puolin täydellisen viikonloppunsa tapahtumista. Sekin voi toki olla monen mielestä kiinnostavaa.

Boom Kah -kappale erottuu kuitenkin edukseen: se kiemurtelee tiensä jo yhdellä kuulemalla muistin sopukoihin. Onhan se myös aika saatanan raivostuttava ralli, mutta ainakin se erottuu massasta popsävellyksenä. Albumin muita kohokohtia ovat Onnellinen ja Neon, joiden kertosäkeissä on popnerouden kipinää. Valitettavasti näidenkin kappaleiden säkeistöt kuulostavat pitkälti Aikakoneen ja PistePisteen ylijäämiltä, kertosäkeisiin verrattuna huomattavan lattealta ja epäinspiroituneelta Hobby Hall -tapetilta.

Itse musiikissa tai Robinissa ei ole mitään offensiivista. Siinä ajatuksessa sen sijaan on, että aikuisen ihmisen pitäisi ottaa tämä musiikki tosissaan tai uhrata sille kahta ajatusta. Itse olen uhrannut sille aika monta ajatusta, mutta minun aikuisuuteni onkin kiistanalainen kysymys.

Oli miten oli: itse haen teenage kicksini mieluummin vaikka Whamin tai Lorden (joskaan ei voida olla aivan varmoja, ettei hän ole itse asiassa hienon markkinointikikan keksinyt 38-vuotias nainen) musiikista – tai jopa Miley Cyrusin uudelta albumilta.

55 Kaikin puolin keskiarvoinen mutta pahimmillaan rasittava musiikki saa keskiarvoiset pisteet. Viisi mediaanin ylittävää pinnaa tipahtaa joidenkin kertosäkeiden briljanssista.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress