Robbie Williams – Take the Crown

Island

58 pinnaa Nuorgamilta? Ihan jees!

Saako olla karhennettuja turtanoita öljyssä sekä guacamolea (sis. 5 % avokadoa)?

Robbie. Robbie, Robbie, Robbie. Robbie Williams on niitä poppareita, joita kutsutaan vain etunimellä ja silti kaikki tietävät kenestä puhutaan. Jos ei huomioida Madonnan ja Rihannan tapaisia yksiosaista taiteilijanimeä käyttäviä artisteja, heitä ei ole montaa. Kylie, Mariah, Whitney ja Britney nyt ainakin.

Se, että artistia voidaan kutsua kaikissa yhteyksissä pelkästään etunimellä, kertoo paitsi siitä, että hänen nimensä ei ole John tai Steve, myös siitä että kyseessä on todellinen supertähti, jonka tuntevat kaikki. Kuuluisa koko kansan viihdyttäjä.

Ja sellaisena olen 2000-luvun Robbieta pitänytkin – enemmän viihdyttäjänä kuin poptähtenä. Hänestä tuli viihdyttäjä viimeistään Sinatra-vaikutteisen Swing When You’re Winning -albumin (2001) myötä. Ei poptähti voi laulaa albumillista swingiä menettämättä kirkkautta sädekehästään. Kun Robbie lauloi Nicole Kidmanin kanssa Somethin’ Stupidin, hänestä tuli tavallinen, sliipattu, tylsä. Sen jälkeen yrityksen tehdä kiinnostavaa konepoppia (Rudebox, 2006) saattoi rinnastaa väkisinmakaamiseen.

Viihdyttäjyys kulminoitui paluuseen Take Thatin riveihin. Koko viisikon levyttämä Progress (2010) olikin turvallisen viihdepopin, jos ei nyt mestariteos, niin huippusuoritus kuitenkin. Siksi odotukset Take the Crownia kohtaan olivat korkeat, mutta ristiriitaiset. Pystyykö Robbie jättämään Michael Bublélta pöllityn hännystakkinsa Take That -naulakkoon ja pukeutumaan taas röyhkeän poptähden viittaan?

Ei pysty.

Hän kyllä yrittää, mutta lupaavalla kannella koristettu Take the Crown on sisällöltään ärsyttävän laimea. Sillä ei kuulu se Robbien supertähtiasenne, joka sytytti hehkun kappaleisiin Old Before I Die, Millennium, Rock DJ sekä Come Undone. Se on jopa liian aikuinen. Kuvitelkaa Snow Patrolin ja Coldplayn rakkauslapsi ja suodattakaa se Gary Barlow’n hyväntekeväisyyssävellysten ja Bruce Springsteenin tuoreimpien albumien ainesten läpi. Barlow’n lisäksi Take the Crownin kimpussa ovat hääränneet Owen Pallett sekä Jacknife Lee, ja levyn päättävälla Losersilla Robbie duetoi Lissien kanssa.

Nimilista ei varsinaisesti vakuuta ja jo aiemmilla levyillä on käynyt selväksi, että Robbie tarvitsee ensiluokkaisia yhteistyökumppaneita. Ei ehkä Guy Chambersiä, mutta vaikka Paul Epworthin, Max Martinin tai Stuart Pricen.

Toki Robbie on jo konkari, joten Take the Crownin ei tarvitsisikaan lautailla trendikkyyden aalloilla, mutta silti sen keskinkertaisuus ja keski-ikäisyys hämmentää. Albumilta on turha bongata mitään erityisen rohkeaa, ellei muutamia kirosanoja lasketa. Sen sijaan se pomppii popin eri alagenrejen välillä kuin aropupu eikä sisällä yhtään todellista neronleimausta. Mutta eipä Robbie ole ennenkään albumimitassa täysin onnistunut.

Onneksi meitä hemmotellaan sentään muutamalla yksittäisellä huippuhetkellä: avausraita Be a Boy on mainio nyky-Take That -pastissi, riemukas Candy-single paranee kuuntelu kuuntelulta, voimakas Different on tyypillinen Robbie-slovari ja sarjassaan ihan kaanontasoa. Myös Into the Silencen kuulaus viehättää.

Vastavuoroisesti levy tuuppaa korvikäytäviin Shit on the Radion jähmeää kasarirockausta, muuten ihan kivan Gospelin väsynyttä ”go fuck yourself” -lyriikkaa sekä Hey Wow Yeah Yeah’n puhdasta brittirocktympeyttä. Mainitun Losersin kantrimenokaan ei kuulosta luontevalta.

Vauhdikkaammista vedoista sentään vimmainen Not Like the Others muistuttaa siitä Robbiesta, joka lauloi Let Me Entertain Youn, mutta ikävimmillään Take the Crown on kuin hittistudion jääkaapin pimeimmistä nurkista löytyneistä purnukoista kyhätty sattumanvarainen ateria, joka ei kaikeksi pettymykseksi osoittaudu kovin kiinnostavaksi. Siitä ei saa edes vatsanpuruja.

Kruunu lipeää näpeistä, mutta onneksi kansi sentään on siis nätti.

58 Robbie ei vieläkään onnistu valloittamaan albumimitassa. Lisäksi Take the Crown osoittaa raadollisesti, että ilman varmoja superhittejä hänen kaltaisensa suvereeni tulkitsijakin eksyy kauas keskinkertaisuuden suolle.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!