Regina Spektor – What We Saw from the Cheap Seats

Sire Records

Regina Spektor taitaa tietävästi kaikki maailman kielet volapyykkiä ja savoa lukuun ottamatta.

Kuudes albumillinen taattua Reginaa: pianoa, värikästä äänellä revittelyä, rauhallisia biisejä ja sopivalla tavalla kieroja rallatuksia.

Regina Spektor on melkoisen harvinainen nainen lajissaan. Neuvostoliitossa venäläisjuutalaiseen perheeseen syntynyt Spektor muutti perestroikan aikana perheineen Yhdysvaltoihin, opiskeli klassista pianoa New Yorkissa ja tajusi teini-ikäisenä lahjansa säveltämiseen lauleskellessaan omia rallatuksiaan kavereille juutalaisen opin vaellusretkillä Israelissa. Muun muassa presidentti Obaman perheen luona esiintymässä piipahtanut venäjää ja hepreaa puhuva nainen käyttää lauluissaan myös ranskaa, latinaa ja siteeraa kaikkea Hemingwaysta Raamattuun.

Sellaista. Toiset reilut kolmekybäset kaljoittelee edelleen Kallion baareissa ja miettii mitä tekis elämällään.

Naisen kuudes albumi What We Saw from the Cheap Seats pitää sisällään melko tyypillistä Reginaa, vaan ei täysin revi kuulijaa halvoilta paikoilta eturiviin hurraamaan. Levyllä kuullaan naiselle tuttuja elementtejä; pianoa, värikästä äänellä revittelyä, rauhallisia biisejä ja sopivalla tavalla kieroja rallatuksia.

Levyn parhaimmistoon kuuluu italialaisittain väännetyllä englannilla, Reginan omalaatuisilla beatbox-rummuilla ja vanhalta lelupianolta kuulostavalla soundilla väritetty Oh Marcello, mielenkiintoisilla krapulaoksennuskarjumisilla ryyditetty surumielinen balladi Open sekä levyn upea ensimmäinen sinkku All the Rowboats. Regina tuntuu ladanneen lyriikkalaatikostaan kaikki helmet näihin veneisiin, sillä mitkään levyn sanoitukset eivät kolise niin kuin vaikuttava maalailu museoiden vangeiksi jääneestä taiteesta:

”All the rowboats in the paintings
they keep trying to row away
and the captains’ worried faces
stay contorted and staring at the waves
They’ll keep hanging in their gold frames
for forever, forever and a day

Here’s your ticket, welcome to the tombs
they’re just public mausoleums
The living dead fill every room
But the most special are the most lonely
god, I pity the violins
In glass coffins they keep coughing
They’ve forgotten, forgotten how to sing, how to sing”

Levy on pituudeltaan yllättävän lyhyt, vain reilut puoli tuntia, ja useampi biisi kohtaa loppunsa jo parin minuutin soinnin jälkeen. Muutamasta biisistä jää sellainen olo, että juuri, kun niiden räjähtämistä eniten odottaa, juostaan kiireellä eteenpäin: ”tää on ihan hyvä jo, seuraava biisi!”

Lyhyydessä ei ole mitään vikaa, jos kappale muuten täyttää mittansa ja antaa annettavansa, mutta What We Saw’lla esimerkiksi päätösbiisit The Party ja Jessica tuntuvat siltä, etteivät ne jaksa komean Openin jälkeen kiinnostaa artistia itseäänkään. The Party on ihan sympaattinen synttärilaulu, mutta eikö se riittäisi vaikka synttärilahjaksi ystävälle tai kevyeksi välibiisiksi keikan encoreen ennen sitä suurinta hittiä, jonka yleisö kuitenkin haluaa kuulla?

Spotifysta löytyvällä albumiversiolla on kolme lisäraitaa, muun muassa dramaattinen venäjänkielinen cover Bulat Okudzavan kappaleesta The Prayer of François Villon. On vissiin tuottaja vetänyt sikeitä studiossa, kun on laskenut tyhjänpäiväiset synttärirallatukset levylle tällaisen upean teoksen ohi.

Kymmenissä Hollywood-elokuvissa ja tv-sarjoissa soinut Spektor on jollain tavalla täydellinen 2010-luvun loppuvuosien naisartisti: mielenkiintoisilla juurilla varustettu kansainvälinen newyorkilainen, älykäs ja rohkea, mutta samaan aikaan kevyt ja lähestyttävä. Samassa paketissa hassu ja dramaattinen, naisellinen ja anarkistinen, päällä herttainen pallomekko ja jaloissa risat maiharit.

What We Saw from the Cheap Seats ei ole vielä täysosuma Spektorin uralla, mutta siitä on hyvä jatkaa.

65 Spektor on jollain tavalla täydellinen 2010-luvun loppuvuosien naisartisti: mielenkiintoisilla juurilla varustettu kansainvälinen newyorkilainen, älykäs ja rohkea, mutta samaan aikaan kevyt ja lähestyttävä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!