Red Hot Chili Peppers – I’m With You

Warner

Uusi RHCP-kitaristi Josh Klinghoffer on pantu nurkkaan häpeämään.

Pöhöttyneiden julkaisujen ja bändin mielenkiintoisimman jäsenen poistumisen jälkeen funk-rock-veteraanien relevanttius on helppo ja syytäkin kyseenalaistaa. Noinkohan sedillä on vielä annettavaa housunpuntin tai mielen liikuttamisen suhteen?

Kerrottakoon, että Red Hot Chili Peppersin huumeenkäryiseen funkrock-menneisyyteen kuuluu järjettömän kovia teoksia. Yhtyeen 20 vuoden takainen läpimurtolevy Blood Sugar Sex Magik jopa nököttää omalla parhaat ikinä -listallani. Tuon mestariteoksen ja kitaristi John Fruscianten eron jälkeinen One Hot Minute (1995) oli rock-sävyineen aikanaan pettymys, mutta kuulostaa nykyään perin kelpoisalta.

Kun Frusciante palasi yhtyeeseen, sen suosio kasvoi edelleen mainion mutta laimeutta ja itsensä toistamista enteilleen Californicationin (1999) myötä. By the Way -albumin (2002) myötä laimeus nappasi käsikynkkäänsä ärsyttävyyden, mikä vei kaiken kiinnostuksen yhtyeen touhuihin.

Odotukset I’m With Youn suhteen olivat siis varsin matalalla: noinkohan Stadium Arcadiumin (2006) pöhöttyneestä funk-makkaran ylensyönnistä vielä selvitään jänteviin suorituksiin? Ankeutta enteili bändin musiikillisesti kiinnostavimman hahmon eli Fruscianten poistuminen miesvahvuudesta – taas. Enteellistä oli sekin, että levyn kannessa esittäjän nimen tekstityypin ja taustan välinen kontrasti on olematon: häipyykö Red Hot Chili Peppers olemattomiin ja kärpänen syö niiden huumeet?

Fruscianten vaihtuminen Josh Klinghofferiin on vaikuttanut bändin sointiin raikkaalla tavalla. Vaikka Klinghoffer onkin tyylillisesti useissa kohdin miltei edeltäjänsä hiilipaperikopio, hän ei ole tyyliltään yhtä määräävä kuin Frusciante. Näin bändin ilmaisun tunteikkuus on maltillisempaa: nyt jokaiseen sointuun ei ole tiivistetty kaikkia maailman tunteita. Tämä tietty pinnallisuus tekee levystä kevyemmin sulateltavan, mikä voidaan toki lukea myös negatiiviseksi seikaksi. Vaan nykyinen ote vahvistaa sen, että eipä funk-pohjaiseen tamppaukseen välttämättä liiaksi alakuloa kaivata.

Nyt kitaran sijaan keskiössä on rytmi: Chad Smithin puskeva komppaus ja Flean eläväinen, soittoa vaivattoman ilmeikkäästi kuljettava bassottelu. Myös Antohony Kiedis suoriutuu kirjallis-suullisista toimenpiteistään yllättävänkin oivasti. Onkin suuri riemastus huomata, että bändin vanhojen jäsenten otteet ovat vereviä ja I’m With You on kiinnostava, yleisesti ottaen jopa hyvä levy.

Red Hot Chili Peppersillä on nyt soinnissaan tuoreita elementtejä, jotka elävöittävät yhtyeen ilmaisua. Muutos on tarpeen, sillä yhtyeen ilmaisu oli jo ehtinyt jumiutua musiikilliseen saunasolmuun. Kaiken ytimessä on edelleen valkoinen näennäis-funk hard rock -höystein, mutta se saa rinnalleen muun muassa postpunkia, discoa, lattarisävyjä ja jo ennalta tuttuja rap- ja pop-otteita. Mikä parasta, yhtälö toimii, semminkin kun sointia on maustettu perkussioilla, pianolla ja sävykkäillä taustalauluilla.

Totuttuun tapaan ylimittainen I’m With You tuntuu alkuun hahmottomalta köntiltä sitä samaa RHCP-lätkyttelyä. Pienen sulattelun jälkeen tuoreet elementit alkavat hahmottua ja nostaa kappaleiden parhaita puolia esiin.

Aloitusbiisi Monarchy of Roses voisi olla tavanomaisen letkeänä rock-biisinäkin ihan ok, mutta tässä muodossaan sen kiinnostavuusarvo nousee useampaankin potenssiin: biisi on kuin yhdistelmä huuruisesti pörisevää Monster Magnetia ja diskopallon välkkeessä liukuvaa Jamiroquaita.

Kakkosbiisi Factory of Faith postpunkkaa mainiosti koneellisin hihat-säksätyksin. Komeasti kumuloituva kolmoskappale Brendan’s Death Song sinetöi albumin komean alun. Levyn loppuosa kärsii vahvaa kärkikolmikkoa joutavammasta materiaalista, vaikka esimerkiksi Goodbye Hooray on tiukan asenteellinen rock-raita ja Police Station miellyttävän elämänmyönteinen RHCP-slovari.

I’m With Youn selkeisiin heikkouksiin lukeutuu oikeastaan vain levyn liiallinen tarjonta; 14 kappaleesta olisi ollut vara jättää jokunen keskinkertainen esitys suosiolla pois. Täyttä sontaa kappaleiden joukossa ei kuitenkaan ole, pari takuulla elämään jäävää sävellystä kylläkin. Tuttua tyylillistä putkea pallolaajentava monipuolisuus on levyn ehdoton plussa.

I’m With You on funkveteraaneilta selkeästi positiivinen suoritus. Jo tyylillisesti luutuneeksi luultu yhtye vaikuttaa energiseltä ja onnistuu jopa yllättämään miedosti. Tuskin levyltä uusia superhittejä irtoaa, mutta Red Hot Chili Peppers saa pidettyä itsensä relevanttina. Sekin on liki 30-vuotisen uran huomioon ottaen erittäin kunnioitettava suoritus.

63 Positiivisesti yllättävän I’m With Youn perusteella Red Hot Chili Peppers ansaitsee edelleen – tai jälleen – kunnoitusta osakseen. Rennon energinen ote ja rohkeahkot uudistukset pitävät veteraanien pään pinnalla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!