PMMP – Matkalaulu

Sony Music

PMMP poikineen.

PMMP poikineen.

Siltä varalta, että määrittelemättömän mittaisen tauon aikana pääsisi unohtumaan PMMP:n olevan monipuolinen ja taiteellisesti kunnianhimoinen yhtye.

PMMPkansiuusOnhan tämä varsin tyylikäs tapa jättää jäähyväiset (ainakin toistaiseksi). Ei perushittikokoelmaa pakollisella uudella biisillä, vaan itsenäisenä albumina toimiva liuta täysin uusiksi rakennettuja versioita vanhoista kappaleista. Uuden näkökulman takaamiseksi vieläpä ensimmäistä kertaa jonkun muun tuottajan kuin Jori Sjöroosin kanssa.

Samuli Kosminen tuntuukin Paulan ja Miran ohella levyn keskeiseltä tekijältä, vaikka ennakkoon puhuttiinkin enemmän siitä, että naisten pitkäaikainen livebändi on päästetty Matkalaululla lopulta myös studioon. Ehkä tässä johdettiin tahallaan harhaan. Albumin nimikin sai olettamaan, että tulossa olisi rempseällä keikkameiningillä vedettyä rokkia. No, ei tullut. Varmasti herrat musikantit ovat olleet miehiä paikallaan studiossa, mutta Matkalaulu kuulostaa kaikkea muuta kuin bändilevyltä. Itse asiassa se on luonteeltaan enemmänkin remix-levy (tosin sellaisilta löytyy harvoin oikeaa vaihtoehtoista näkemystä käsiteltävään musiikkiin).

Tätä ei nyt pidä ymmärtää niin, että kyse olisi tanssilevystä, vaikka lopputulos onkin erittäin elektroninen. Minkäänlainen biletys alkaa tuntua mahdottomalta jo kuunnellessa Matkalaulun avavaa seitsemän ja puoli -minuuttista, äärimmilleen pelkistettyä tulkintaa alkuperäisenäkin superapeasta Heliumpallosta. Sitä seuraava otsikkoraita on nujerrettu hilpeänsympaattisesta hauskanpidosta erikoislaatuisen herkäksi elegiaksi koetuille hetkille. Suurin osa biiseistä on kuitenkin valittu tuotannon siitä päästä, johon valo ei ole koskaan paistanutkaan. Korkeasaari (lamauttava depressio), Kovemmat kädet (lapsenmurha), Lautturi (kuolemankaipuu), Päiväkoti ja Kiitos (eromelankolia)…

Haluaako PMMP siis pelikentältä poistuessaan jättää itsestään kuvan raastavia aiheita käsitelleinä synkistelijöinä? Mielestäni ei. Pikemminkin Matkalaulun viesti tuntuisi olevan tämä: PMMP oli taidemusiikkia, rohkeita kokeiluja, ennakkoluulotonta tanssia popin ja avantgarden välimaastossa. Arvaan, että tämä on ennen kaikkea Paula Vesalan näkemys, jonka toteuttamisessa Samuli Kosminen lienee ollut elintärkeä apuvoima.

Yhtyeen historiaa katsottaessa se näkemys on jossain määrin revisionistinen, mutta toisaalta, eipä mihinkään ole kirjoitettu, etteikö Matkalaulu saisi välittää PMMP:stä erilaista kuvaa kuin niin sanotut varsinaiset albumit. Itse asiassa se olisi kappaleiden alkuperästä huolimatta paras ottaa nimenomaan yhtenä varsinaisena albumina muiden joukossa. Mielipiteitä se tulee todennäköisesti jakamaan edeltäjiään enemmän, näyttää jo jakaneenkin.

Oma suhtautumiseni on parin viikon kuuntelun aikana muotoutunut kahtalaiseksi. Toisaalta levyssä riittää löydettävää, se ei tyhjenny helposti. Pahaenteiseksi industrialiksi hidastettu Kovemmat kädet on kenties jopa hyytävämpi ja parempi kuin alkuperäinen, joka on aina kuulunut suurimpiin PMMP-suosikkeihini. Loistavat nyyhkyballadit Lautturi ja Päiväkoti on sovitettu erittäin onnistuneesti taiteellisempaan kuosiin ilman, että niiden sielua olisi kadotettu.

Toisaalta Matkalaulun materiaalista melkoinen osa on siinä rajalla, että sitä voisi jo kutsua tekotaiteelliseksi. Esimerkiksi Matkalaulu ja Oo siellä jossain mun tuntuvat nimenomaan menettävän sen, mikä niissä alun perin vetosi tunteisiin. Ne on ikään kuin alistettu musiikilliselle suorittamiselle ja kunnianhimon todistelulle.

Albumin erikoisimpia vetoja ovat hilpeän naivistiset elektroniset rokkaukset, jollaisia on sovitettu lohduttomasta Korkeasaaresta ja euforisesta Kesäkavereista. Ensin mainitulle tällainen kuosi ei istu luontevasti, ja jälkimmäinen on originaaliversiona ylittämätön. Näiden rooli taitaa olla kokonaisuuden piristäminen, mutta se ei tee ratkaisuista erityisen toimivia.

Tämä on kaiken kaikkiaan erikoinen levy, niin sisältämänsä musiikin kuin ilmestymisolosuhteidensa puolesta. Jännittävää nähdä, millaiseksi sen paikka PMMP-diskografiassa muodostuu. Mitä tahansa muuta sanotaankin, on varauksetta hyvä asia, etteivät kaikki hoitele hommia niin kuin ”bisneksessä on tapana”.

72 Ristiriitaisia tunteita herättävä Matkalaulu kärsii lopulta liikaa yliyrittämisestä ollakseen se tyhjentävä loppulausunto, joka se kenties pyrkii olemaan. Se todistaa kuitenkin PMMP:n olevan reilusti muiden samassa suosiokategoriassa painivien orkestereiden odotushorisonttien yläpuolella.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!