Peter Broderick – http://www.itstartshear.com

Bella Union

Peter Broderick saa äänen vaikka täytetystä linnusta.

Mies, joka soittaa mitä vain, päättää vaihteeksi keskittyä itseensä. Hyvä niin.

Peter Broderick on ehtinyt 25-vuotiaaksi paljon. Työteliäs portlandilaismuusikko on soittanut muun muassa M. Wardin ja Doloreanin levyillä suunnilleen jokaista kuviteltavissa olevaa instrumenttia sahasta mandoliiniin ja kuulunut esimerkiksi Loch Lomondin ja tanskalaisen Efterklangin kiertuekokoonpanoihin. Lukemattomilla levytyksillään hän on seikkaillut niin modernin klassisen, ambientin, popin, folkin kuin elokuvamusiikinkin maailmoissa.

Broderickin kolmas laulettua musiikkia sisältävä albumi yhdistelee kaikkia edellämainittuja tyylejä, mutta edustaa kuitenkin miehen tuotannon populaareinta laitaa. Siitä kertoo jo se, että levyn julkaisee Fleet Foxesin ja Explosions in the Skyn kotina tunnettu Bella Union, joka toi markkinoille myös vuoden 2010 How They Aren.

Kuka tietää, ehkäpä järkyttävästi nimetyn albumin otsikkoon kätkeytyvä sanaleikki kertoo Broderickin vihdoin päättäneen keskittyä oman uransa luomisen: tästä se alkaa.

Levy alkaa niin kuin taidepopalbumi vain voi alkaa: pianonkilkatuksella, jota ensimmäisten minuuttien aikana saapuu tukemaan vain maltillinen jousikvartetti. Kun Broderick kolmen minuutin kohdalla vihdoin avaa suunsa ja julistaa olevansa piano (“I am piano”), syntyy vaikutelma kamarimusiikin löytäneestä Sigur Rósista.

A Tribute to Our Letter Writing Days käynnistyy yhtä impressionistisissa tunnelmissa. Yksinkertainen melodinen teema toistuu toistumistaan, laulun, pianon, jousien kuin puhaltimien kietoutuessa toisiinsa. Vaikutelma on vaivaton ja leikkisä ja tuo mieleen Penguin Café Orchestran sydämellisen kamari-avantgarden. Seitsemän minuutin mittansa aikana kappale ehtii kuitenkin muuntua herkäksi Iron & Wine -folkballadiksi ennen kuin nousee avaruuspölynä eetteriin mahtipontisen lopukkeensa aikana.

Täysosumat jatkuvat äärettömän kauniilla Bluella, jona helmeilevä kitaranäppäily tuo mieleen Big Starin ja countrykauden Byrdsin. Vielä parempi on levyn (lähes) nimikappale It Starts Heart, jonka efektoitu hypnoosipop tuo puhelauluineen mieleen joogan absolutismin ilot löytäneen Arab Strapin tulkitsemassa Wiren myöhäiskauden tuotantoa.

(Enkä muuten olisi ikinä uskonut, että sellainen kertosäe kuin ”h, t, t, p, colon slash slash, double-u double-u double-u, dot, it starts hear, dot, com” voisi olla muuta kuin kammottavan paska.)

Yli 8-minuuttinen Asleep valitettavasti tappaa tunnelman, jonka Broderick on levyn neljällä erinomaisella avausraidalla niin huolellisesti rakentanut. Levyn jälkipuoliskolla hän ei enää aivan onnistukaan tavoittamaan Bluen ja It Starts Hearin magiaa, vaikka yksittäiset kappaleet, kuten Shearwaterin hengessä paisutteleva Colin, vahvoja ovatkin. Everything I Know’n simppeli Nick Drake -folk päättää vaikuttavan, joskin häivähdyksen verran muusikkoilulta haiskahtavan albumin sympaattisesti.

84 Potentiaalinen läpimurtoalbumi tekee selväksi, että umpilahjakkaalla Peter Broderickilla on kaikki kortit hallussaan. Vielä jää kuitenkin arvoitukseksi, mitä peliä hän lopulta haluaa pelata.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!