Perfume Genius – Put Your Back N 2 It

Turnstile

Mike Hadreas, popin Harold Smith.

Elämän runtelema laulaja-lauluntekijä avaa itsensä paljaimmilleen ja pakottaa kuulijan empaattiseksi.

”J’ai une âme solitaire.” Minä olen yksinäinen sielu.

Nämä sanat lukivat Twin Peaksin agorafobisen hortonomin Harold Smithin viimeisessä viestissä.

Hänessä ja Mike Hadreasissa alias Perfume Geniusissa on pelottavan paljon samaa. Sama teksti olisi voinut hyvin löytyä tahraantuneesta post-itistä Hadreasin äidin omakotitalon kellarista, kankean ja kalpean parikymppisen pojan ruumiin vierestä.

Olen myös varma, että jos Smithin lipastosta olisi löytynyt Laura Palmerin päiväkirjan lisäksi c-kasetteja, ne olisivat sisältäneet täsmälleen Perfume Geniusilta kuulostavaa musiikkia. Mielikuvasta ei pääse yli, sillä jo Put Your Back N 2 Itin  avaavan AWOL Marine -kappaleen ensimmäinen sointuvaihto on kuin suoraan Angelo Badalamentin tunnelmamanuaalista ja vie mielen Twin Peaksin maisemiin.

Eikä varmasti ole sattumaa, että Hadreas on kotoisin juuri samasta Everettin kaupungista Seattlen lähistöltä, jossa Twin Peaks aikoinaan kuvattiin.

Toinen yhtäläisyys Smithiin on yksinäisyys ja eristyneisyys. Toissavuotisen debyyttilevynsä Learningin Hadreas kirjoitti ja äänitti eristäytyneenä äitinsä omakotitaloon.

Ei ollut ketään kelle soittaa. Tai edes puhua.

Levyn lo-fi-estetiikkaa vielä korosti, että se masteroitiin mp3-tiedostoista, sillä originaalit olivat kadonneet. Kappaleet olivat omakohtaisia, minimalistisia ja katarttisia. Ne käsittelivät hyväksikäyttöä, päihteitä, kuolemaa ja homofobiaa.

Promokuvien mustan silmän merkitykset olivat paljon yksittäistä verenpurkaumaa suuremmat. Elämä oli vetänyt Hadreasia turpaan. Sen hänen arpisista lauluistaan saattoi kuulla.

Jotain perustavanlaatuista Hadreasin traagisesta hahmosta kertoo Mr. Peterson, hänen ja masentuneen highschool-opettaja Petersonin välisestä suhteesta kertova kappale, jossa on vahvan hyväksikäyttävä pohjavire: kertoja saa läheisyydestä palkaksi pilveä ja itsenauhoitetun Joy Division -kasetin. Viimeisessä säestössä opettaja hyppää ikkunasta, ja Hadreas jää pohtimaan, päätyykö mies taivaaseen vai helvettiin. Taustalla piano soittaa hopeareunaista sävelmää, mikä synnyttää illuusion siitä, että kaikki olisi hyvin. Arvet on revitty auki, mutta kaikki kipu turrutettu päihteillä ja diapamilla.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Yksityiskohtaisista, mutta toisaalta pelkistetyn impressionistisista pianoballadeista ja niiden teksteistä saattoi vetää viivoja niin Eelsin rankimpiin tragedoihin kuin Sufjan Stevensin maagisen realismin pimeimpiin puoliin, kuten John Wayne Gacy -biisiin.

Learning jätti lupauksen, että Hadreasin (s. 1984) kolhiintunut elämä koulii hänestä vielä oman sukupolvensa traagisen lauluntekijän. Seuraavan osan Nick Draken, Mark Linkousin (Sparklehorse), Vic Chesnuttin ja Mark Oliver Everettin (Eels) synkkyyteen taipuvaista jatkumoa.

Sparklehorsen symbolismin tai Eelsin mustan huumorin sijaan Perfume Geniusin lähestymistapa on koruton. Hadreas repii hintelän ruumiinsa ja koetellun sielunsa täysin paljaaksi kuulijan edessä ja laulaa toiveikkaasti syvimmistä tunteistaan, homoudestaan ja toiveesta olla normaali.

Hadreasin rehellisyyttä ei epäile sekuntiakaan. Se koskettaa enemmän kuin mikään toinen levy pitkään aikaan. Siksi Put Your Back N 2 It lunastaa kaikki sille kuviteltavat odotukset. Ja vähän päällekin.

Albumi noudattelee syntytarinaltaan ja sisällöltään samoja kaavoja kuin edeltäjänsä. Hadreas kertoo edelleen viettävänsä suurimman osan ajasta kotonaan. Mutta nyt ympärillä on ihmisiä, tärkeimpänä poikaystävä Alan. Levyn kappaleista kuulee, että nämä läheiset ovat yksinäiselle sielulle kaikki, mikä ympäröivässä maailmassa on hyvää – syy pitää itsensä elossa.

Put Your Back N 2 It on edeltäjänsä tavoin loputtoman surumielinen levy. On silti mahdotonta päättää, kumpi on koskettavampaa: levyn lähtökohtainen musertavuus vai se, kuinka jokainen musertava sävel on ladattu täyteen lohtua, jota ei voi olla myötäelämättä. Psyykelääkepilven raoista säteilee sama toismaailmallinen valo, joka loistaa kuin Antony and The Johnsonsin Hope There’s Someone -kappaleessa tai Sparklehorsen käydessä kuoleman rajamailla.

Vaikka Put Your Back N 2 Itin kappaleet nousevat mahtipontisimmillaan kuin Johnsonsin säestämäksi kamaripopiksi, Perfume Genius ei missään vaiheessa tavoita tai edes yritä tavoittaa Antony Hegartyn sävellysten nyanssikkuutta ja lyyrisyyttä.

Sointuja on vähän, kierrot ovat yksinkertaisia. Luonnosmaiset ja amatöörimäiset laulut eivät kestä juuri kahta minuuttia kauemmin.

Put Your Back N 2 It ei silti toista itseään. Kappaleet vaihtelevat pianoballadeista Normal Songin kömpelöön kitaranäppäilyyn ja niihin badalamentiaanisiin syntikkalakeuksiin.

Hadreasin äidilleen kirjoittama Dark Parts on levyn menevin hetki, joka ehtii häivähtää Rufus Wainwrightin pianokabareessa ennen hukkumistaan hiljentävään sijaiskärsimykseen.

”I will take the dark parts
of your heart into my heart”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kaikessa on kyse ennen yhtenäisestä ja yliherkästä tunnelmasta, josta havahtuu yksittäisiin nostatuksiin tai tekstifragmentteihin. Levyn pyhyys rakentuu kappaleiden vaivihkaisista nyökkäyksistä mustan ja kristillisen musiikin suuntaan. No Tear on sisimmässään soul-balladi, ja levyn päättävä Sister Song tuo mieleen Arthur Russellin Close My Eyesin, jolla on negrospirituaalin sydän. Samaan gospel-imuun luottaa myös Take Me Home.

Kun useat levyn kappaleet, kuten itsetunto-ongelmainen itsemurhaviesti 17, ovat kuin virsiä, niiden eteen ei voi olla pysähtymättä ja hiljentymättä.

Ja kun pysähtyy, on aikaa keskittyä siihen, mitä Hadreas haluaa sanoa.

Vaikka lyriikat hautautuvat usein tarkoitukselliseen kaikuun ja tuplauksiin, ne ovat albumin ydin. Klassisen kauneusihanteen mukaan puolituntisen levyn tärkeimmät kulminaatiopisteet osuvat suoraan kultaiseen leikkaukseen.

Ensin All Waters. Kolmen soinnun kierrolle rakentuva, huomaamatta moduloiva ja minimalistinen ambient-pinta. Sen aikana Hadrias venyy rekisterinsä äärirajoille ja falsettiin. Sekunti sekunnilta hänen tulkintansa muuttuu intiimimmäksi ja henkilökohtaisemmaksi, kunnes ohut ääni saavuttaa albumin temaattisen kliimaksin.

”When I can take your hand
On any crowded street
And hold you close to me
With no hesitating”

Niin. En ole varmasti ainut, jolle tulee mieleen Ihmisten edessä.

Lataus on vain aivan eri kuin siinä toisessa kappaleessa. Kun Hadreas laulaa nämä sanat, se ei ole rooliksi puettu kannanotto, vaan hänen oman elämänsä pakahduttavin toive: pyyntö hyväksytyksi tulemisesta.

Juuri siitä kaikessa Perfume Geniusin musiikissa on kyse.

Hänen kappaleensa ovat hätähuutoja jostain ulkopuolelta. Kyynelsilmäistä epätoivoa paniikkikohtauksen partaalta, stiletinjäljet ranteissa viruvalta, runnellulta lauluntekijältä, joka tuntee olevansa tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen ja epänormaaliuteen.

Ja kun joku vihdoin huomaa hänet, menneisyyden traumat ja pelot kiristävät liikaa. Itsetunnon sirpaleiden liimaileminen kokoon tuntuu turhalta. Hadreasin on mahdotonta  uskoa kenenkään välittävän hänestä koko sydämestään.

”You would never call me baby
If you knew me truly
Oh, but I waited so long for your love
I am scared baby that I can’t keep it up for long”

Kun rohkeus viimein voittaa, pidäteltyjen tunteiden hyökyaalto pääsee valloilleen. Vuosikausien jännite muuttuu Hood-biisissä puoleksi minuutiksi euforiaa.

”Oh, I wish I grew up the moment the second
I first held you in my arms
Underneath this hood you kiss
I tick like a bomb”

Kun Hadreas on sulattanut tunnelukkonsa, nimibiisi voi leijuttaa albumin katharsikseen. Jännitys, pelko ja epävarmuus ovat poissa. Jäljellä on kahden miehen välinen rakkaus. Puhdas. Kiihkeä. Hehkuva. Ja ennen kaikkea käsinkosketeltavan intiimi.

”Put your back into it
There is still grace in this
Let me be the one to turn you on
There is love with no hiding
Nothing you show me I will never need here
Let me be the one to turn you on”

Kappaleen päättävä, Badalamentista muistuttava syntikkamelodia on todellinen ”Mike Hadreas’ Love Theme”.

Koska musiikki vei meidät takaisin Twin Peaksiin, on siteerattava Harold Smithiä vielä toistamiseen. Hän tiivistää alkuvuoden vaikuttavimman albumin sielukkaan ja lohdullisen optimismin yhteen lauseeseen paremmin kuin Hadreas kertaakaan levyn aikana.

”There are things you can’t get anywhere…
but we dream they can be found in other people”

90 Put Your Back 2 It on kuin lasinsirpaleista verisin sormin rakennettu korttitalo: kristallimaisen hauras, raadollisella tavalla kaunis ja ilmestyksenä itkettävän lohdullinen. Sen edessä on pakko rauhoittua, sillä pieninkin puhallus tai hipaisu riittää kaatamaan mestariteoksen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!