Neko Case – The Worse Things Get, The Harder I Fight, The Harder I Fight, The More I Love You

Anti

Orpotyttö Neko.

Orpotyttö Neko.

Neko Casen neljäs sooloalbumi on vastoinkäymisiä kokeneen laulajan terapiaprosessi, joka on räväkkä sekoitus soulia, rockia, countrya ja monta, monta muuta tyylilajia.

NekoCaseKansiCasen edellinen albumi Middle Cyclone (2009) oli menestys. Levy ylsi Billboardin listalla kolmossijalle ja sai kaksi Grammy-ehdokkuutta. Middle Cyclonen ja The Worse Things Get… -levyn julkaisujen välillä Neko Case koki kuitenkin kovia. Hänen isoäitinsä ja molemmat vanhempansa kuolivat. Laulaja masentui.

The Worse Things Get… on särmikkäämpään muotoon päivitetty versio edeltäjästään. Siinä missä Middle Cyclonella kuultiin runsaasti keskitempoisia vaihtoehtocountrylauluja, tuoreella levyllä Neko Case indiepoppaa ja -rokkaa välillä yllättävänkin rosoisesti. Albumin ensimmäinen single Man on suoranaista voimapoppia.

Casen ja Phil Palazzolon tuottama levy flirttailee niin monien tyylisuuntien kanssa, että niiden voisi kuvitella tulevan mustasukkaiseksi toisilleen. Paketti pysyy kuitenkin kasassa. Sanoituksissa 43-vuotias Neko Case liikkuu syvillä vesillä, käsitellen välillä äitisuhdettaan, välillä leikitellen katkeransuloisesti parisuhdehiekkalaatikolla, välillä sukupuolirooleja pohdiskellen ja feministishenkisissä rantavesissä kahlaten.

Levyllä vierailee muun muassa M. Ward sekä Casen oman The New Pornographers -kollektiivin, Los Lobosin, My Morning Jacketin ja Calexicon jäseniä. M. Wardin kitaraosuus Man-singlellä on erittäin tunnistettava ja nostaa kappaleen siivilleen.

Neko Casen neljäs albumi on viidentoista kappaleen pituudessaan raskas. Laulajan aiempien pitkäsoittojen tavoin, Casen laulu on miksattu vahvasti pintaan. Paikoin se tuntuu käyvän häiritsevän aggressiivisesti päälle. Näin käy erityisesti levyn kolmijakoisissa, perinteisen countryvivahteisissa kappaleissa, jotka ovat levyn heikoimpia lenkkejä.

Tuosta linjasta poikkeavat balladit, kuten näyttelijä Minnie Driverin mainiosta Everything I’ve Got in My Pocket -debyyttilevystä (2004) muistuttava Calling Cards ja a cappella -laulu Nearly Midnight, Honolulu ovat levyn parhaimmistoa. Viimeksi mainittu herättää kuulijan sanoillaan, joissa Case muistelee äitinsä kaunopuheisuutta.

”Get the fuck away from me
Why don’t you ever shut up
Get the fuck away from me”

Parhaiten The Worse Things Get… -levyllä toimivat kuitenkin ärhäkimmät ja popmaisimmat laulut, ne, joissa Case ja bändi eivät pidättele vaan antavat mennä. Ne, jotka tuntuvat millintarkasti sovitetuilta, mutta silti erittäin luontevilta. Man, Bracing for Sunday ja City Swan ovat tästä parhaat esimerkit.

75 Neko Casen tähän asti paras albumi on piirun verran ylipitkä levy, joka elää voimapopmaisimmista kappaleistaan sekä normivaihtoehtocountrykaavasta poikkeavista balladeistaan. Ylipitkän nimen omaavan levyn kulmakivi on sen ensimmäinen singlebiisi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!