My Bloody Valentine – EP’s 1988-1991

Sony

Sori, että kansitekstien kanssa kesti.

My Bloody Valentinen Isn’t Anything ja Loveless -levyjen uudelleenmasterointien kanssa samanaikaisesti julkaistu kokoelma sisältää yhtyeen Creation-kauden EP:iden lisäksi myös aikaisemmin julkaisematonta materiaalia

Jälkiviisaana tiedämme, että My Bloody Valentinen vuonna 1988 julkaistu ep You Made Me Realise oli yhtyeen uran käännekohta ja todellinen lähtölaukaus. Tuolloin kuitenkin näytti siltä, että se oli lopullisessa umpikujassa. Kukaan ei olisi uskonut, että nipun huonon vastaanoton saaneita EP:itä ja mini-lp:itä julkaissut My Bloody Valentine kykenisi luomaan musiikkia, joka mullistaisi sähkökitaramusiikin, saati sitten niin edistyksellistä musiikkia, että muut (My Bloody Valentine itse mukaan lukien) yrittäisivät ottaa sitä kiinni vielä yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin.

Vuonna 1985 ensimmäisen mini-lp:nsä This Is Your Bloody Valentine julkaissut My Bloody Valentine oli täysin eri yhtye kuin mitä siitä myöhemmin tulisi. Sen post punkia, fiftarirockia, goottirockia ja 1960-lukulaisia soundeja yhdistellyt soundi kuulosti 1980-luvun puolivälissä auttamattoman vanhentuneelta.

Vuoden 1986 The New Record by My Bloody Valentine -ep:llä tyyli oli vaihtunut ajankohtaisempaan C86-/nynnypopsoundiin, mutta mikään ei vieläkään erottanut My Bloody Valentinea lukuisista muista samankaltaisista yhtyeistä.

Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan tapahtui vuonna 1987, kun silloinen laulaja Dave Conway lähti yhtyeestä, ja kitaristi Kevin Shields sekä siirtyi itse yhtyeen laulajaksi/nokkahahmoksi että otti My Bloody Valentinen toiseksi laulajaksi Bilinda Butcherin, jonka aikaisempi musiikillinen kokemus rajoittui klassisen kitaran soittoon lapsena ja tamburiinin paukuttamiseen ”huvin vuoksi kavereidensa kanssa”.

Butcherin pikkutyttömäinen ääni tulisi olemaan olennainen osa My Bloody Valentinen soundia, mutta vuoden 1987 lopulla julkaistut ep (Strawberry Wine) ja mini-lp (Ecstasy) olivat vielä harjoittelua tulevaa varten.

Mikään edellä mainituista julkaisuista ei kuulu siihen tarinaan, jonka nyt yhdessä My Bloody Valentinen pitkäsoittojen Isn’t Anythingin ja Lovelessin remasteroitujen uudelleenjulkaisujen kanssa julkaistu EP’s 1988-1991 kertoo. Tämä ei ole tarina haparoinnista ja harha-askelista, vaan sekä kertomus voitosta vastoin kaikkia odotuksia että valtavasta tuhlatusta potentiaalista.

Vuonna 1988 Alan McGeen Creation-levy-yhtiöllä julkaistu ep You Made Me Realise oli mammuttimainen harppaus My Bloody Valentinelle. Söpöilevä kitarahelinä jäi taakse, ja yhtye haki inspiraatiota sekä Jesus and Mary Chainin kirskuvasta kitarankidutuksesta että hardcore-punkista kasvaneilta meluisilta amerikkalaisindieyhtyeiltä, kuten Hüsker Dü, Dinosaur Jr. ja Sonic Youth. Miten se päätyi tähän soundiin? Shields oli päättänyt, ettei selkä seinää vasten olevalla yhtyeellä ollut enää mitään menetettävää, joten he voisivat yhtä hyvin tehdä juuri mitä halusivat.

You Made Me Realise oli vallankumouksellinen julkaisu, jonka erikoislaatuisuutta on mahdoton täysin arvostaa nykypäivän näkökulmasta, lukemattomien seuraajien ja jäljittelijöiden jälkeen. Kaikesta huolimatta kokoelman aloittavat ep:n raidat ovat yhä järisyttävän loisteliasta rockia. Nimiraita on indien Rosettan kivi, joka avaa sitä seuranneen indiekitararockin dna:n salat. Muut kappaleet eivät jää paljon jälkeen: Slow’n sensuelli ja raukea eroottisuus (”Sugar sugar you’re up to my lips/ Place my head upon your hips”), Thornin euforinen surinapop, Cigarette in Your Bedin narkoottinen haaveilu ja Drive It All Over Men hitaasti kytevä masokismi ovat kaikki upeaa kuultavaa.

You Made Me Realisea seurannut Feed Me With Your Kiss -ep ei pystynyt yllättämään edeltäjänsä tavoin, mutta nimiraidan takova ärjyminen, psykedeelisesti maalaileva I Believe ja rauhattomasti aaltoileva Emptiness Inside ovat kaikki edeltäjänsä veroisia kappaleita. Vain folkahtavasti laahaava I Need No Trust ei onnistu ihastuttamaan virkaveljiensä tavoin.

My Bloody Valentine loi näillä ep:illä ja Isn’t Anythingillä shoegazingin, mutta se ei suostunut jäämään viljelemään maaplänttiä, josta lukemattomat muut yhtyeet niittivät koko uransa hedelmät. Creation luuli, että yhtye tekisi seuraavan levynsä muutamassa päivässä, mutta olivat katkerasti väärässä – Shieldsin perfektionismi alkoi saada patologisia sävyjä Lovelessin äänityksissä, ja hän nysväsi albumia studiossa kaksi vuotta.

Ensimmäinen esimaku albumista saatiin vuonna 1990 Glider-ep:n muodossa. Tanssittava aloituskappale Soon erosi edeltäjistään kaikkein selvimmin ”madchester”-vaikutteineen, mutta muutenkin ep:llä on havaittavissa välähdyksiä siitä muutoksesta, jota My Bloody Valentine oli käymässä läpi.

Gliderin musiikki on aikaisempaa kokonaisvaltaisempaa – kappaleiden elementit sulautuvat yhdeksi äänimyrskyksi, joka vie kuulijan mukanaan. Eri osasia on vaikea erottaa toisistaan musiikillisen maalauksen värien valuessa ja levitessä kauniiksi abstraktioksi. Soonia ja Glideria kuunnellessa ei auta kuin heittäytyä punaisen sävyissä hehkuvan hirmumyrskyn vietäväksi ja toivoa, ettei osu hattaran keskellä pyöriviin partateriin. Don’t Ask Why ja Off Your Face puolestaan edustavat lempeästi aaltoilevaa suvantoa myrskyn keskellä.

EP’s 1988-1991:n varsinaisen ”ep-osuuden” päättää vuonna 1991 julkaistu Tremolo-ep, joka oli nimetty yhtyeen soundille niin tärkeän tremolo-efektin mukaan (Shieldsin tekniikka, jossa hän samalla paineli vibrakampea ja rämpytti kitaraa sai nimen ”glide guitar”). Lovelessillekin päätynyt ep:n avausraita To Here Knows When tuntuu vangitsevan puoliksi muistetun unen musiikilliseen muotoon, Swallow on kuin ekstaattista tanssia lapsuudenmuistoissa, Honey Power vuoroin syöksyy, vuoroin leijailee kuin linnut myrskytaivaalla ja Moon Song upottaa kuulijan sähköisiin aaltoihin.

EP’s 1988-1991 toisen CD:n täyttävät muutaman instrumentaalin lisäksi aikaisemmin Only Shallow -singlen b-puolella julkaistu kaihoisasti lipuva Sugar sekä kokonaiset kolme aikaisemmin julkaisematonta kappaletta: surusilmäisesti popittava Angel, melkein yllättävän suoraviivainen Good for You ja tummasävyinen How Do You Do It. Kaikki ovat hyviä lauluja, jotka eivät tuo mukanaan yllätyksiä, mutta jokainen ”uusi” My Bloody Valentine -kappale on toki tervetullut lisä maailmaan.

Tarinan jatko on useimmille rockin ystäville tuttu. Loveless oli niin hieno levy, että se sai Isn’t Anythingin (puhumattakaan My Bloody Valentinen perässä seuranneiden musiikista) näyttämään pelkältä luonnokselta. Se oli albumi, joka uudisti koko sähkökitaramusiikin ja asetti yhdessä samana vuonna julkaistun Nirvanan Nevermindin kanssa 1990-luvun rockille lähes mahdottoman korkean esikuvan, jota tavoitella.

Lovelessin olisi pitänyt olla hienon uran alku, mutta jo sen loputtomissa sessioissa Shields alkoi eksyä oman täydellisyyden tavoittelunsa sokkeloihin. Muutamia pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta My Bloody Valentine vaikeni ja pysyi hiljaa. Vuonna 2007 se palasi keikkalavoille, ja yhä Shields lupailee tasaisin väliajoin uutta My Bloody Valentine -levyä.

Kuka tietää, ehkä tämä kokoelma ja yhtyeen albumien uudelleenmasteroinnit ovat tilinpäätöksen sijaan uuden alun merkki. Toisaalta, tuskin kannattaa sentään pidätellä hengitystään – kuten Shields harvinaisella Lovelessin jälkeisellä My Bloody Valentine -julkaisulla Louis Armstrongia versioidessaan lauloi: ”We have all the time in the world.”

96 EP’s 1988-1991 ei sisällä vain hienoa musiikkia, vaan olennaisen palasen rockin historiaa. Laadussa se häviää vain piirun verran My Bloody Valentinen klassisille albumeille. Toisin sanoen, jos pop, rock tai ylipäänsä musiikki edes vähän kiinnostaa: osta tämä levy.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress