Mount Eerie – Clear Moon

P.W. Elverum & Sun

Phil Elverum teki vuosituhannen vaihteessa musiikkia nimellä The Microphones.

Phil Elverumille jo kuistin kynnyksen ylittäminen on suuri askel.

“Misunderstood and disillusioned
I go on describing this place
and the way it feels to live and die”

Phil Elverum vaikuttaa Henry Thoreaun tai Christopher McCandlessin tyyppiseltä erakkkohahmolta sillä erotuksella, että hän ei poistu pihapiiristään. Hän hakeutuu yksin metsään, mutta havainnoi sitä mieluiten kotinsa ikkunalasien läpi. Hän kuulostaa tyypiltä, jolle jo kuistin kynnyksen ylittäminen on suuri askel. Hänen musiikkinsa huokuu tunnetta siitä, että yksittäinen ihminen on maailmankaikkeudessa pelkkä katoava piste.

Elverum vaikuttaa myös hyväksyvän sen, että henkilökohtaisia kokemuksia on musertavan vaikea ilmaista muille. Kenties itseilmaisun hankaluuden vuoksi hänen albuminsa kuulostavat usein epävarmoilta ja turhautuneilta. Ne ovat kuin pakkomielteen vallassa täytettyjä luonnosvihkoja, jotka päätyvät alati toistoon, hapuiluun ja jumitukseen.

Elverum suorastaan tuhlaa samoja teemoja ja fraaseja lauluista sekä kokonaisista levyistä toiseen. En ole laskenut hänen (something)-nimisiä kappaleitaan, mutta niitä saattaa olla yli kymmenen. Temaattisten jatkumoiden valossa tuntuu johdonmukaiselta, että Clear Moonkin on osa albumikaksikkoa, jonka meluisampi Ocean Roar -puolisko ilmestyyy syyskuussa.

“I meant all my songs not as a picture of the woods
but just to remind myself
that I briefly live”

Clear Moonin lyriikoissa Elverum keskittyy pieneen kotikaupunkiinsa Anacortesiin ja kodin konseptiin ylipäätänsä. Albumin luontokuvaelmat ovat toisinaan vähällä luiskahtaa haudanvakavan erämaamystiikan puolelle. Etenkin Over Dark Water herättää puistattavan kosmisia mielleyhtymiä trangioista, villasukista ja superkuuta ulvovista sudista. Elverumin lyriikoiden illuusioton ja vähättelevä lähestymistapa tekee kuitenkin kokonaisuudesta arkisen. Levyn avautuminen kestää aikaa, mutta siihen on helppo kiintyä.

Mount Eerien äänimaailma on muodostunut parilla viimeisellä levyllä folkin ja black metalin harmaasta sekoituksesta. Tosin Elverumin visio ”black metalista” kalskahtaa enemmän juureksilta kuin vuohien sisäelimiltä. Raskaimpien biisiensä keskellä hän kuulostaa heiveröiseltä heinänkorrelta, joka murskaantuu äänivyöryn alle.

Clear Moonilla Elverum downshiftaa hevistelyn kanssa, mikä tuo sointiin tilan ja tasapainoisuuden tuntua. Sävymaailma pysyy kuitenkin mustanpuhuvana kuin järvi, jonka ylle kerääntyy raskaita pilviä ennen kesämyrskyä. Painostavan masentunut tunnelma muistuttaa Lars Von Trierin Melancholia-elokuvan kohtauksista, joissa päähenkilö odottaa maailmanloppua kotitalon terassilla.

79 Clear Moon on ihana, mutta epätasaisuudessaan väsyttävä kuuntelukokemus. Albumilla leijuu lempeä ja lopullinen tunne siitä, ettei kertojahahmo kotiympäristöään pakoon koskaan.

http://youtu.be/K7ZWgFv0JDE